Keijujen taikamusiikki soi helein värein

|
Blog

Kesäyön unelman orkestraatio on kontrasteissaan rikas

Benjamin Brittenin Kesäyön unelma on ooppera, jonka sointivärimaailma on rikas ja tunnelma taianomainen. Ja miksei olisi: oopperahan sijoittuu lumottuun metsään, jossa asuvat ylväät keijut.

Kesäyön unelman orkestraatio rakentaa kuulijalle unenomaisen sekä hauraan maailman, mutta samanaikaisesti musiikki heijastaa myös huumoria. Oopperassa on kolme henkilöryhmää, keijut, rakastavaiset ja käsityöläiset, joilla on omat, selvästi tunnistettavat musiikilliset ominaispiirteensä. Britten on kirjoittanut myös metsälle oman musiikkinsa. Yhtäältä siihen kuuluvat jousisoitinten ylös ja alas liukuvat glissandot, jotka luovat hämärän ja taianomaisuuden tunnetta. Toinen metsään viittaava musiikillinen elementti on ritornello: toistuva teema, joka vuorottelee kontrastoivan materiaalin kanssa. Kesäyön unelmassa ritornello luo alusta alkaen assosiaation lumottuun metsään. Metsän musiikissa kuullaan jousten ja harpun lisäksi muun muassa käyrätorvia, joita on romantiikassa käytetty viittaamaan metsään taianomaisena, mutta samalla myös pelottavana paikkana.

 

Harppu on keijujen instrumentti

Kesäyön unelma -ooppera alkaa keijujen kohtauksella, mikä poikkeaa Shakespearen alkuperäistekstistä. Keijujen ”taianomaisuus” on heti kuultavissa. Harppu kuuluu kaikkien keijujen musiikissa, myös keijukuorossa. Britten on kirjoittanut erityisen monipuolista tekstuuria harpulle sen soinnikkaista matalista äänistä aina soittimen korkeisiin ja kellomaisiin yläsäveliin asti.

Brittenin aikaan harppu oli vielä suhteellisen uusi orkesterisoitin, sillä moderni harppu tuli mukaan orkestereihin 1800-luvulla. Siitä lähtien harppua alettiin hyödyntää oopperoissakin enemmän, ja sitä käytettiin erityisesti erikoisefekteissä. Titanian ja Oberonin roolit ovat luonteeltaan instrumentaalisia, ja Oberonin aariassa (Näytös I, kohtaus 3) vokaalitekstuuri muistuttaa enemmän harppua kuin ihmisääntä – ihmisäänen imitoidessa orkesterin harppujen juoksutuksia. Näin Britten saa lauluäänen ikään kuin säestämään orkesteria.

Keijujen musiikissa ei ole erityisen paljon instrumentteja, ja se perustuukin ennen kaikkea sointivärille. Keijumusiikkiin sisältyy myös useita sooloja, jotka on kirjoitettu viululle ja sellolle. 

Taivaallinen celesta luo epätodellista tunnelmaa

Oberonin laulaessa myös celesta on harpun lisäksi tärkeä soitin. Se korostaa Oberonin hahmon salaperäisyyttä ja liittyy loitsuihin, joita hän tekee oopperan aikana. Säveltäjät, kuten esimerkiksi W. A. Mozart ( 1756–1791) Taikahuilussa, ovat käyttäneet celestaa luomaan epätodellista tunnelmaa. Soittimen nimi on peräisin ranskankielisestä sanasta celesté, joka tarkoittaa taivaallista. Musiikki heijastaa Oberonin sisäistä maailmaa ja hänen tunnetilojaan. Hänen melodiansa eivät suuria ja monimutkaisia: ne ovat enemmänkin kansanlaulutyyppisiä lauluja taianomaisine harmonioineen. Oberonin musiikissa kuullaan myös selkeitä barokkimusiikki-imitaatioita, jotka viittavat Henry Purcellin (1659–1695) oopperoihin. Brittenin tiedetään ihailleen tämän varhaisen kollegansa musiikkia.

Rakastavaisten musiikki liikkuu suurimmaksi osaksi yhden ja saman motiivisen aiheen ympärillä, ja se poikkeaa paljon keijujen ja käsityöläisten musiikista. Rakastavaisten motiivi koostuu neljästä sävelestä, ja se kuvastaa henkilöhahmojen hämmennystä, väsymystä ja ärtymystä. Motiivi näyttäytyy myös kaikissa ilon, surun ja uneliaisuuden hetkissä, joita oopperassa on runsaasti.

Koomista ja kaoottista käsityöläismusiikkia

Kolmannen henkilöryhmän, käsityöläisten, musiikissa on jälleen erilainen sävy. Siinä huomaa Brittenin suurenmoisen kyvyn karakterisoida musiikissaan. Huumori sisältyy niin oopperan tekstiin kuin musiikkiin, joka tukee näiden herkullisten henkilöhahmojen koomisuutta. Käsityöläisten esittäessä näytelmäänsä koomisuudesta tulee kaoottista ja sellaisena ratkiriemukasta. Instrumenteista erityisesti vaskisoittimet tulevat esiin, ja ne esittävät vuoropuhelua laulun kanssa. Käsityöläisten musiikin sävyt vaihtelevat ailahtelevasti, ja puhetta hyödynnetään runsaasti.

Yleisesti ottaen Kesäyön unelman orkestraatio on värikästä ja monipuolista. Soittimet yhdessä lauluäänten kanssa saavat aikaan illuusion todellisuudesta, epätodellisuudesta, rakkaudesta, vihasta, sekasorrosta ja ennen kaikkea unesta ja unelmista.

Teksti: Maiju Vaahtoluoto