Markus Vaara on Sibelius-Akatemian korrepetitio-opiskelija.

Enkeli, joka laskeutui alas taivaasta – Korrepetiittorin ajatuksia Mozartin Taikahuilusta

|
Blog

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) on ehkä musiikinhistorian ylistetyin ja myyttisin säveltäjähahmo. Hänen täydelliseksi luonnehdittu sävelkielensä puhuttelee edelleen ihmisiä ympäri maailmaa. Tässä valossa ei liene ihme, että hänen teoksiaan pidetään jopa ylimaallisina. Mozartin ooppera Taikahuilu on edelleen yksi maailman esitetyimpiä teoksia yli 220 vuotta ensi-illan jälkeen.

Olen saanut työstää korrepetiittorina kohtausta Taikahuiluista. Ensimmäisen näytöksen Kvintetossa lintumies Papageno yrittää hymistellen saada ääntään suustaan, joka rangaistuksena valehtelusta on suljettu lumotulla kapulalla. Kolme naista vapauttaa hänet rangaistuksesta, jos hän vannoo, ettei valehtele enää koskaan. Naiset antavat Taminolle ja Papagenolle taikahuilun ja kellopelin, jotka auttavat heitä matkalla pelastamaan Pamina Sarastron linnasta.

Korrepetiittorin kannalta Mozartin musiikin sävelkieli on selkeää ja loogista. Myöhäisromanttisten kromaattisesti ja rytmisesti monimutkaisten teosten jälkeen ensivaikutelma on suorastaan helppo. Tosiasiassa Mozartin musiikkiin sisältyvä haaste on juuri musiikin kristallinkirkkaassa läpikuultavuudessa. Kaikkien äänien tulisi kuulua, sillä niillä on selkeä karaktääri. Vaatii erityistä tarkkuutta huolehtia laulajien diktiosta ja ensemblekohtauksien intonaatiosta ja dynamiikasta. Erityisesti hiljaisten sävyjen etsimiseen täytyy harjoituksissa käyttää aikaa.

Taikahuilussa on monikerroksellinen juoni. Sama ooppera on yhtä aikaa sekä koominen commedia dell’arte -hahmoineen että vakava sisältäen opera seria –tyylilajin piirteitä. Papagenon ja Papagenan hahmot ovat kuin suoraan sadusta hauskoine pukuineen, sutkautuksineen ja ”pa-pa-pa” -duettoineen. Pamina taas on kuin viaton teini. Vastaavasti ylipappi Sarastro ja Yön kuningatar edustavat myyttistä hyvän ja pahan välistä dualismia. Tarinan sankari Tamino on vakava, lähes hymytön totuuden ja rakkauden etsijä. Monostatos taas on hahmona räikeä ja jopa vulgääri.

Tunnettu tosiasia on, että Mozart oli elämänsä loppupuolella vapaamuurari, kuten myös libreton kirjoittaja Emanuel Schikaneder (1751–1812). Myös Sarastron hahmon esikuvana on pidetty arvostettua vapaamuuraria, mineralogia ja egyptologia Inaz von Bornia (1742–1791). Melko varhain 1700-luvun lopulla Taikahuilun myyttiset hahmot ja esimerkiksi erilaiset juonessa esiintyvät sankareiden koettelemukset yhdistettiin vapamuuraririitteihin. Kuitenkin on hyvä muistaa, että libreton esikuvat ja juonelliset yksityiskohdat löytyvät muun muassa Christoph Martin Wielandin (1733–1813) kirjoittamasta Dschinnistan -satukokoelmasta (1786–1789), jonka ei katsota edustavan millään tavalla vapaamuurariutta, tai sen salaisia menoja.

Ehkä nimenomaan Taikahuilun Egypti-teema luo olosuhteita mielikuvitukselle tulkittaessa oopperan merkitystä. Muinaisen Egyptin vaikutus on huomattava myös länsimaisessa maailmankuvassa. Edelleenkin yli 4000 vuotta vanhojen pyramidien arkkitehtuurinen symmetria ja täydellinen asemoituminen suhteessa tähtikuvioihin herättää hämmästystä. Lisäksi esimerkiksi muinaisen Egyptin uskonnolliset ja filosofiset ilmiöt heijastuvat juutalaisessa tai kristillisessä mystiikassa.

Onko Taikahuilu ollut tietoinen pyrkimys tuoda vapaamuurarisymboliikkaa ja salaisia riittejä näyttämölle? Onko kyse muurariuden ylistämisestä, vai banalisoinnista, kuten Peter Schafferin (1926–2016) Amadeus-näytelmän näyttämöversiossa väitetään? Ovatko tulkinnat Taikahuilusta ilmentymiä ihmisen loputtomasta kiinnostuksesta salaseuroihin, salaliittoihin ja transsendentaaliseen todellisuuteen? Meidän aikanamme vastaavaan kulttimaineeseen on noussut vaikkapa Tähtien sota -elokuvasaaga, jonka symboliikan pohjalta on jopa luotu filosofisia ja uskonnollisia liikkeitä. Hyvän ja pahan välinen ristiriita, elämä erilaisine koettelemuksineen, moraali, totuus ja rakkaus ovat ikiaikaisia teemoja, joiden merkitys säilyy aikakaudesta riippumatta. Tästä syystä voisi kuvitella, että Taikahuilu-ooppera on osa ihmisten kokemusmaailmaa vielä yli 220 vuoden päästä tulevaisuudessakin.

Teksti: Markus Vaara

Jokainen Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen opiskelija osallistuu musiikkitieteen dosentti Liisamaija Hautsalon vetämälle kurssille, jossa heidät haastetaan kirjoittamaan erilaisia tekstejä oopperan taustoista, omasta roolihahmostaan, tekemään CV:n ja käsiohjelmatekstin omasta urastaan, haastattelemaan oopperaproduktiossa työskenteleviä henkilöitä, kirjoittamaan twiittejä jne. Marras-joulukuussa 2017 nähtävässä produktiossa Sempre Sempre ohjaaja Vilppu Kiljunen dramatisoi ja Sibelius-Akatemian vuonna 2017 aloittanut oopperaluokka esittää Sonore-salin näyttämölle aarioita ja ensemblekohtauksia muun muassa Weberin Taika-ampujasta, Wagnerin Nürnbergin Mestarilaulajista, Mozartin Taikahuilusta, Beethovenin Fideliosta ja Nicolain Windsorin iloisista rouvista. Esitykset Musiikkitalossa 30.11. sekä 1. ja 2.12.2017

Tags: