Titta Aaltonen – Mikä uudeksi sukunimeksi?

|
Blog
 

Edellisissä blogikirjoituksissani olen käynyt läpi milloin ja miksi sukunimiä on muutettu. Näiden lisäksi minua kiinnostaa myös se, miten uusi sukunimi on valittu. Joissakin tapauksissa uusi nimi on suora tai osittainen käännös vanhasta vieraskielisestä nimestä; tämä on ollut mahdollista sellaisille nimille, jotka ylipäätään voi kääntää. Osa uusista nimistä taas muistuttaa vanhaa nimeä äänteellisesti tai kirjoitusasultaan. Usein vähintään vanhan nimen alkukirjain on haluttu säilyttää uudessa nimessä. Joissakin tapauksissa uusi nimi juontuu esimerkiksi talon tai paikan nimestä. 

Vuonna 1920 Suomessa säädettiin ensimmäinen sukunimilaki, joka ensinnäkin määritteli sen, että ihmisellä on oltava sukunimi. Sukunimilaki myös kielsi ottamasta sukunimeksi sellaista nimeä, joka oli entuudestaan käytössä toisella suvulla. Tämä vaikeutti uuden sukunimen valitsemista.

Osa nimiluetteloa nimioppaasta: Sukunimiopas, uusia suomalaisia sukunimiä, Suomalaisuuden Liiton nimiopas n:o 7 (toim. Hannes Teppo), Suomalaisuuden Liitto, Helsinki, 1942, s. 40-41.

Sukunimiluetteloita, jotka sisälsivät ehdotuksia uusiksi sukunimiksi, oli julkaistu jo ennen sukunimilain voimaantuloa mutta sukunimilain myötä niiden merkitys varmasti kasvoi. Uuden sukunimen valintaa helpottamaan Suomalaisuuden Liitto ja Karjalan Sivistysseura julkaisivat lukuisia sukunimioppaita, jotka sisälsivät ehdotuksia uusiksi sukunimiksi. Nämä nimiehdotukset olivat vapaasti käytettävissä eli toisin sanoen niitä ei oltu aikaisemmin käytetty sukuniminä. Nimiluetteloiden lisäksi oppaat sisälsivät ohjeita uuden nimen valintaan sekä itse nimenmuutosprosessiin. Nimioppaita löytyy joistakin kirjastoista, itse olen lainannut niitä Eduskunnan kirjastosta.

Eduskunnan kirjasto Helsingissä

Suomalaisuuden Liiton nimioppaassa vuodelta 1934 on lueteltu erilaisia päätteitä, joiden avulla voi muovailla nimeä, erityisesti siinä tapauksessa, jos itselle mieluinen nimi on jo käytössä. Oppaassa on myös lueteltu erilaisia yhdyssanojen loppuosia, joiden avulla voi muodostaa uuden nimen: –syrjä, –luhta, –niitty, –nurmi, –pelto, –kaski, –keto, –vainio, –kanto, –moisio jne.

Yleisten nimioppaiden lisäksi julkaistiin erityisesti karjalaisille suunnattuja oppaita, joissa oli nimiluetteloiden lisäksi myös suoria ehdotuksia venäläisperäisten sukunimien suomalaistamiseen.

Karjalaisten nimiopas, Karjalan Sivistysseuran julkaisema opasvihkonen karjalaisten uusien kansallisten suku- ja ristämänimien valintaa varten, Karjalan Sivistysseura, Helsinki, 1930, s. 20.

Tätä projektia tehdessäni olen oppinut, että jokaisella uudella sukunimellä on oma tarinansa. Joidenkin nimien kohdalla jälkipolvilla on tiedossa miten uusi nimi on valittu, mutta valitettavan usein tämä tieto on myös hävinnyt. Joskus nimi voi löytyä sukunimioppaasta.

PS. Näyttelyn ripustaminen alkaa vihdoin ensi viikolla!