Markus Virtanen: Säveltävänä naisena maailmassa: säveltäjä Ann-Elise Hannikainen aikakautensa peilinä

Abstrakti

Esitelmäni keskiössä on suomalaissyntyinen pianisti ja säveltäjä Ann-Elise Hannikainen (1946 -2012), joka on jäänyt monin tavoin tuntemattomaksi ja ulkopuoliseksi hahmoksi sekä Suomen että pitkäaikaisen asuinmaansa Espanjan musiikinhistoriassa. Väitöskirjaprojektissani käytän Hannikaista mikrohistoriallisena ikkunana ympäröivään maailmaan, tässä tapauksessa muun muassa 1970-luvun Suomen klassisen musiikin kentän esteettisiin ihanteisiin, arvoihin ja aatteisiin. Esitelmässäni kerron tutkimusprojektini kahdesta ensimmäisestä artikkelista. Niistä ensimmäinen käsittelee Hannikaisen Pianokonserton (1976) herättämää lehdistöreseptiota ja sitä millaista musiikkia pidettiin 1970-luvun puolivälin Suomessa soittamisen arvoisena. Toinen artikkelini keskittyy säveltävän naisen representaatioihin Ann-Elise Hannikaisen haastatteluissa: miten sukupuolta ja säveltäjyyttä rakennettiin 1970-luvun aikakauslehdissä?

Bio

Markus Virtanen, FM, on helsinkiläinen säveltäjä ja musiikin tutkija. Hän on opiskellut sävellystä Lotta Wennäkosken ja Jovanka Trbojevicin johdolla, sekä kulttuurihistoriaa ja musiikkitiedettä Turun ja Helsingin yliopistoissa. Tällä hetkellä hän valmistelee väitöskirjaa musiikin historian alalta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa DocMus-tohtorikoulussa. Väitöskirjassaan Virtanen tarkastelee suomalaista 1970-luvun klassisen musiikin kenttää säveltäjä Ann-Elise Hannikaisen kautta nähtynä. Virtasen muita (tutkimus)intressejä ovat suomalaisen klassisen musiikin historian katvealueet, unohdetut taiteilijakohtalot sekä ilmasto- ja LGBT-aktivismi. Virtanen työskentelee musiikkitoimittajana Yleisradiossa.