Käsiohjelma: Sibelius-Akatemian Harmonikkafestivaali: Sonja Vertainen

25.3.2022 klo 19

Esiintyjät

  • Sonja Vertainen, harmonikka
  • Otto Kentala, kitara

Ohjelma

Atli Ingólfsson, Radioflakes

Michel Corrette, Divertimento no. 2 Combat Naval

J.S. Bach

  • Partita no. 4 D-Major
  • Ouverture
  • Allemande
  • Courante
  • Aria
  • Sarabande
  • Menuet
  • Gigue

Jouni Kaipainen, Gena

Paganini/Liszt, La Campanella

Kimmo Hakola, Āina (Maailman kantaesitys)

Lisätietoa teoksista ja säveltäjistä

Atli Ingólfsson

Atli Ingólfsson (1962-) on islantilainen säveltäjä, joka toimii tällä hetkellä sävellyksen professorina Islannin taideakatemiassa. Hän on opiskellut sävellystä mm. Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Italiassa, jossa Radioflakes syntyi. Hänen musiikkiaan on esitetty laajalti Euroopassa ja etenkin pohjoismaissa. Ingólfssonin pyrkimys ja uskallus katsoa rakenteen, äänen ja kommunikaation yli ovat hänen musiikkinsa keskiössä, sekä omien sanojensa mukaan myös tutkimusmatka ns. puhtaan ”eleen” etsintään. 

Radioflakes (2004) tuo puolia esiin harmonikasta, joita harvemmin näkee yhdisteltynä. Rekisterinvaihtojen rytminen elementti, tiheiden paljekääntöjen tuoma jammaavuus sekä sormuksen yllättävä nakutus muodostavat alkuun huumaavan tunnelman, jossa on mielestäni jotain kansanmusiikinomaista. Teoksen rajun tiivistymisen jälkeen – niin kuin taajuuden menettänyt radio – rauhoitutaan taas alun elementteihin, jonka jälkeen teoksen päättää morsetuksenomainen ele.

Säveltäjän kommentti teoksesta

“En voi olla näkemättä harmonikkaa kannettavan radion esi-isänä, niin sanottuna ”ghettoblasterinä”. Tämän myötä minulle harmonikkaa imitoi tyypillinen rytminen swing, aggressiivisempi äänienergia ja huoleton radioskannaus. Tämän teoksen kirjoittaminen oli kiehtova matka, ikään kuin olisin lapsen lailla istunut radion eteen leikkien kanavansäätönupilla. Radiohiutaleet on kirjoitettu Frode Haltlille Ranskan Radion tilauksesta.”

Michel Corrette

Michel Corrette (1709-1795) oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri. Corrette oli säveltäjänä ja pedagogina tuottelias, sillä tuotanto sisältää lukuisia baletteja, konserttoja, sonaatteja sekä yli 20 oppikirjaa eri instrumenttien soitosta. Huolimatta siitä, että Corrette eli suurimman osan säveltäjän uraansa klassismin aikakaudella, oli hänen sävelkielensä konservatiivisempaa ja barokintyylistä ainakin 1770-luvulle asti. Kosketinsoitinten käsittelyssä Corretella oli varsin vallaton tapa, eikä hän epäröinyt soittaa cembaloa yhtä hyvin käsivarsillaan kuin sormillaan. Sanotaan, että hän jopa jossain urkuteoksessaan asetti laudanpalan jalkiolle synnyttääkseen tarpeeksi mahtavan ukkosenjyrinän. 

Corretten eläessä Ranska kävi epäonnisia taisteluja, mutta cembalo-teoksessa Meritaistelu (Divertimento no. 2 teoksesta Divertimento cembalolle, sisältäen Bostonin kaikuja ja Voiton meritaistelussa…) ovat ranskalaiset haavoittumattomia sankareita, joita vastaan on turha taistella. Ensimmäisessä osassa käydään varsinainen taistelu ja tapahtumat on kuvattu todella yksityiskohtaisesti; basson oktaavit ovat kanuunoiden laukauksia ja runsaan oktaavin laajuiset sävelryväykset – joissa painetaan alas kaikki tuon alueen koskettimet yhtä aikaa – vastaavat täyslaidallisia. Runsaasti murrettuja muunnesointuja sisältävä jakso kuvaa taistelun huipennusta ja pitkä alaspäinen astekulku laivan uppoamista – vihollislaivan tietenkin. Divertimentossa on useita osia, joista tähän kokonaisuuteen on valittu viisi. Alkuperäisessä nuotissa tapahtumien kulut on kirjoitettu nuottiviivastojen väliin havainnollistamaan musiikkiin liittyvien tapahtumien kulkua ja opastamaan teoksen tulkinnassa. Suomennos alkuperäisistä teksteistä on Jukka Tiensuun levyltä The Fantastic Harpsichord.

MERITAISTELU

(Ranskalainen fregatti useita vihollisen kaapparilaivoja vastaan): Miehistö sapeli ja pistooli kädessä (fanfaarit) – kaapparilaivat yrittävät fregatin valtausta (tremolot) – fregatti ampuu täyslaidallisen (matalat soinnut ja tremolot) – märssyyn asetetut tarkk`ampujat aiheuttavat viholliselle hirvittävää mieshukkaa – : // : – fregatti tulittaa oikealle ja vasemmalle – mörssärit saattavat kaapparilaivan ruutivarastoon ja se lentää ilmaan – toisessa kaapparilaivassa vesi syöksyy ampuma-aukosta sisään ja laiva vajoaa pohjaan – fregatti ryhtyy valtaukseen, sen kapteeni hyppää kaapparilaivan kannelle ja peittää kaiken tuleen ja vereen; laivan mukana hän saa haltuunsa myös sen lastina olevat kaksisataa tynnyriä kultaa ja hopeaa – toiset kaapparilaivat yrittävät paeta, mutta fregatti tavoittaa ne, tuhoaa jatkuvalla tulituksellaan niiden keulan- ja peräpurjeiden raakapuut ja pakottaa ne lopulta antautumaan. 

ADAGIO

(Fregatin ruumassa vankina makaavien kaappareiden valitus): Haavoittuneiden huokauksia – kaapparikapteenin kuolema – vangit itkemässä synkkää kohtaloaan – laivapoika kiipeää märssykoriin ja näkee kotisataman häämöttävän. 

TAMBOURIN 1 & 2 

(Voiton juhla): Voittoa juhlitaan mm. tanssimalla tambourinia.

ANDANTINO 

Kesken juhlien sisään astuu kaksi karhuksi pukeutunutta merimiestä, jotka heittävät kärrynpyörää, rapsuttelevat korvallisiaan ja kämmeniään ja esittävät huikeaa akrobatiaa, ´salto mortaleja`.

ILOTULITUS

Fanfaarien raikuessa raketti toisensa jälkeen suhahtaa taivaalle.

Johann Sebastian Bach

Johann Sebastian Bachin Partita no. 4 D-Duuri on loistokas sarja, joka pursuaa samaan aikaan sekä intiimiyttä että briljanssia kaikessa runsaudessaan. Se on yksi Bachin kuudesta Partitasta, jotka on sävelletty vuosina 1725-1730 ja kuudennen Partitan kanssa se on pisimpiä Partitoja. Ouverture vangitsee ensisävelistään lähtien kuulijan pyrähdyksien, trillien sekä harmonioiden myötä. Loistokkaan alun jälkeen, orkestraalinen ensimmäinen osa vaihtuu tahtilajin myötä fuugamaiseen ja konserttomaiseen, mutta tanssilliseen osioon. Allemande on luonteeltaan lumoavan läheinen, unelmoiva sekä laulava ja se vaatii rauhallisen, mutta virtaavan tempon, jotta kuulijan korva ehtii havainnoimaan harmonisen etenemisen. Iloisen ja rytmisesti kekseliään Couranten jälkeen Bach vetää ässän hihastaan ja pistää epätavallisesti Arian ennen Sarabandea. On ehdotettu, että Bach teki näin täyttääkseen tyhjää tilaa silloisen nuottipainajan sivuilla, mutta voi myös olla, että Bach halusi pitkittää Couranten tuomaa elävää tanssillisuutta ennen paluutta herkkyyden äärelle Sarabanden myötä. Sarabanden alkumotiivi heittää ilmoille kysymyksen, johon seuraavat kaksi tahtia vastaavat. Sarabande etenee pitkinä koskettavina linjoina Allemanden tavoin vasemman käden imitoidessa jousisoittimellista säestystä. Hetkellisen, mutta taitavasti kaksi- ja kolmijakoisia rytmejä yhdistelevän Menuetin jälkeen sarjan päättää tarttuvaa elinvoimaa sekä elämänhalua pursuava Gigue.

Jouni Kaipainen

Jouni Kaipainen (1956-2015) oli sukupolvensa merkittävimpiä säveltäjiä, pedagogeja ja musiikkikirjoittajia. Laajaan tuotantoon sisältyy mm. neljä sinfoniaa, seitsemän jousikvartettoa ja kymmenkunta konserttoa. Kaipainen opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Aulis Sallinen ja Paavo Heininen. Gena (1987) on Kaipaisen ensimmäinen harmonikkateos ja se on alun perin sävelletty Marjut Tynkkysen ensikonserttia varten. Gena alkaa lempeän arvoituksellisesti, mutta nopeasti tiivistyy rajujen staccatokulkujen jälkeen räjähtävään glissandoon. Tremolo-osion jälkeen tunnelma siirtyy nopeisiin pyrähdyksiin ja taukoihin oikealla kädellä, jonka jälkeen rauhoitutaan hetkeksi ennen lopun leveitä sointuja. Teos pursuaa harmonikan äärimmäisyyksiä hillittömine tremoloineen ja salamyhkäisine melodioineen ja ajaa soittajan äärirajoille sekä fyysisen kestävyyden, että musiikillisen ilmaisun myötä. Säveltäjä itse on sanonut teoksesta seuraavaa;

”Kysymyksessä on absoluuttinen musiikki, yhdistelmä mietiskelevää tunnelmaa ja villiä virtuositeettia – kymmenen minuutin ’kappale matkaa minun mukanani’. Tai ehkä Eduard Uspenskin satukrokotiilin matkassa. Mainiossa lastenkirjassaan Uspenski nimittäin kertoo eläintarhassa krokotiilina työskentelevästä veijarista, joka aikansa kuluksi soittelee harmonikkaa, vieläpä sellaisella vimmalla, että ’ihmiset ovat kummissaan’.”

La Campanella

La Campanella (Italiaksi ”pieni kello”) on lempinimi teokselle, joka on annettu Franz Lisztin kolmannelle etydille sarjasta ”Grandes études de Paganini”. Teoksessa kuultava melodia tulee alun perin Niccólo Paganinin toisen viulunkonserton (h-molli) viimeisestä osasta, jossa melodiaa on vahvistettu metaforisesti pienellä kellolla. Teos on tyypillisesti esitetty rivakassa allegretto tempossa ja oikeassa kädessä vaaditut hurjat hypyt ovat paikka paikoin jopa yli kahden oktaavin sijoittuen kuudestoistaosanuoteille. Teknisistä haasteista huolimatta teoksen luonne on leikkisä ja kepeä. La Campanella on virtuoottinen ilotulitus, joka on täynnä trillejä, hyppyjä sekä nopeita juoksutuksia, minkä takia se sopiikin harmonikalle niin hyvin, vaikka Lisztin sovitus on tehty pianolle. 

Kimmo Hakola ĀINA Op. 106 (2021)

Kun Sonja Vertainen ja Otto Kentala pyysivät minulta teosta kitaralle ja harmonikalle, pohdin ensin, että ajatus säveltää tälle soitinyhdistelmälle ei olisi tullut mieleeni ilman heidän aloitettaan. Olen kirjoittanut molemmille soittimille erikseen, mutta kitaran ja harmonikan duo tuntui aluksi etäiseltä.

Päätin unohtaa soittimet sinänsä ja keskittyä siihen minkälainen olisi se ”soitin”, joka syntyisi näistä kahdesta soittimesta. Innostuin, mutta syntynyt ilmaisu ja tekstuuri vaikuttivat aluksi pelottavan ei-soittimellisilta, kunnes teoksen maailma aukeni.

Teoksen nimi on havaijin kieltä ja tarkoittaa kirjaimellisesti maata ja rakkautta siihen; maahan, jossa seisomme, mutta myös planeettaamme. Havaijin valtion motto on: ”Ua Mau ke Ea o ka ʻĀina i ka Pono”, suomeksi ”Maan elämä on oikeudenmukaisuudella ikuistettu”.

Teokseni syntyy kahden kaukaisen entiteetin synteesistä. Āina seikkailee maailmoissa, jotka ovat yhtä lailla tuttuja kuin etäisiä tullakseen yhdeksi.

Teos on omistettu Sonjalle ja Otolle. On ollut ilo työskennellä nuorten lahjakkaiden muusikoiden kanssa ja iloita heidän ennakkoluulottomasta halustaan toteuttaa musiikkiani. Olen tästä hyvin otettu.

 © Kimmo Hakola 2022