Photo: Tomi Humalisto
Bankok temple statue meets Nam June Paik's robot.

Taide on aikakone [prologi 4/4]

|
Blogi

Valosuunnittelun blogi aloittaa neljäosaisena "jatkokertomuksena" professori Tomi Humaliston 5.10. 2015 pitämän Prologipuheen aiheilla. Kokonaisuus käsittelee aluksi teknologiasuhdettamme. Sen jälkeen aiheina ovat valon erityisyys ja materiaalisuus, valosuunnittelun tekijäkysymys sekä lopuksi taide aikakoneena. Tässä julkaistaan osa 4/4: Taide on aikakone.


Taide on aikakone:

Jos se olisi kapseli, sen ovi olisi auki meille tässä hetkessä, jossa havaitsemme merkityksiä ja luomme niitä. Meillä olisi esteetön näkymä ja kulku kynnyksen yli. Parin viikon päästä kapseli on siirtynyt jo hivenen menneeseen ja oviaukko on kaventunut, mutta mahdumme vielä ovesta. Kuukausien ikäinen taide voi tuntua tekijästään jo vieraalta, mutta yhteys on edelleen olemassa. Vuosien kuluessa oviaukko on liukunut ajassa eri kohdalle. Teoksen yhteys syntyajankohtaansa on tällöin muuttunut, koska niin tekijät kuin yleisöt elävät nykyhetkeään uudessa maailmassa. Taide voi näin vanhentuessaan muuttua irralliseksi, etäiseksi tai käsittämättömäksi.

Mutta välillä tuo aikakone näyttää toimivan aikojen takaa, ikään kuin kapselissa olisi edelleen jokin avonainen luukku. Ikääntynyt taide voi puhutella meitä, osittain siksi että jokin osa siitä ei ole muuttanut merkitystään, ja osittain siksi, että nykyhetki lataa vanhoihin teoksiin uusia kiinnostavia merkityksiä. Ei ole sattumaa, että myös vanha taide onnistuu toisinaan olemaan kulttuurista ongelmajätettä joka ei sovi yhteen nykyhetken ideologisiin tarkoitusperiin. Kiinan kulttuurivallankumous, mikä on varsin irvokas nimi, hyökkäsi neljäksi vanhaksi kutsumaansa ideologista uhkaa vastaan vuonna 1966. Nämä neljä uhkaa olivat aatteet, tavat, tottumukset ja kulttuuri. Temppeleitä ja hautoja tuhottiin, kirjoja poltettiin, sekä siinä sivussa filosofi Kungfutsen 2 500 vuotta vanha koti. Myöhemmin samankaltaista tuhoamisvimmaa ovat kohdanneet Bamiyanin buddhapatsaat, Timbuktun mausoleumit ja Palmyrassa Baalin temppeli. Näissä kaikissa on kyse symbolisista teoista, joissa sanoudutaan irti kulttuuriperimän arvoista ja merkityksistä. Samalla teot kertovat käänteisesti siitä, että tuhoajat uskovat myös aikakoneen toimivan, he uskovat siis huomattavan iäkkään taiteen säilyttävän ja kantavan mukanaan jotain merkityksellistä nykypäivään asti.

Kulttuuri voi kohdata myös toisenlaista tuhovoimaa, joka syntyy yhteiskuntamme sisällä. En ole tekijänä immuuni tämän päivän yhteiskuntamme asenneilmastolle. Taiteen ja kulttuurin asemaan kohdistuu yhä tiukempaa retoriikkaa, mutta valitettavasti myös tekoja jotka kyseenalaistavat taiteen merkityksen ihmisyyttä ja yhteisöä rakentavana ja tukevana perustarpeena. Kun ilmiöiden ja päätösten arvottamisessa nojaudutaan Maslowilaisen (1943; 1954) tarvehierarkian tarkoitushakuiseen tulkintaan, taide näyttäytyy helposti elitistisenä ekstrana kun sen oikeutus rinnastetaan lasten päivähoidon, ruokajonojen ja vanhainkotien kanssa. Edellisen lisäksi uutislähetysten suoltamat ekologiset katastrofit, epidemiat, pakolaisuudet ja poliittiset kuohunnat saavat taiteen näyttäytymään toissijaisena todellisuuspakona. Kaltaiselleni 70-luvun lapselle viimevuosien mielipideilmaston muutos on selkeästi havaittava ja tuskallinen.

Voiko tällaisessa maailmassa tehdä enää taidetta? Yritän muistuttaa itselleni, että Maslow täydensi myöhemmin inhimillisten tarpeiden jäsennystään itsensä ylittämisen kokemuksella, mikä ottaa huomioon uhrautuvaisuuden, hengellisyyden ja taiteen merkityksen (Koltko-Rivera, 2006). Kukaan ei voi sivuuttaa nälkää ja perusturvallisuutta, mutta elämämme ei voi typistyä turvapaikaksi aterioiden välillä. Kaipaamme laajempaa merkitysta elämällemme ja se liittyy itsensä toteuttamisen ja ylittämisen kokemuksiin. Tässä suhteessa luon toiveikkaita silmäyksiä teihin kuulijoihin sekä näiden instituution seinien ulkopuolella toimiviin taiteilijoihin: nuoriin, vanhoihin, ikäloppuihin ja tuleviin sellaisiin. Toivoni perustuu taitelijoiden kykyyn tehdä havaintoja ajastaan ja kehittää taidetta vastaamaan sen haasteisiin. Kun taiteilijat ovat säilyttäneet "uskonsa", taide on kyennyt muuttumaan ja pysymään elossa vuosisatojen ajan, huolimatta asiantuntevista yrityksistä tappaa se. Umpikujan sijaan on olemassa toiminnan mahdollisuuksia.

Taiteen tulevaisuuteen ulottuva mekanismi ei ole pelkästään vanhojen teosten nykypäivän tulkintaan liittyvä kysymys. Merkityksiä voi yhä luoda ja välittää. Nykypäivän teosten luomat kysymykset voivat samalla tavalla puhutella tulevia yleisöjä ja tulla samalla tavoin uudelleenarvoiduiksi. Siksi meidän pitää pitää aikakone toiminnassa. Ovi auki ja kone kuumana.

- Tomi Humalisto 5.10.2015 -

 

LÄHTEET

Koltko-Rivera, Mark. 2006. "Rediscovering the Later Version of Maslow’s Hierarchy of Needs: Self-Transcendence and Opportunities for Theory, Research, and Unification". Review of General Psychology, nro Vol. 10, No. 4, 302–317.

Maslow, Abraham. 1943. "A Theory of Human Motivation". Psychological Review, 50, 370-396.

Maslow, Abraham. 1954. Motivation and Personality. Harper& Row.