Hermannplatz, kolmas

|
Blogi

Hermannplatz, kolmas

 

On sunnuntai-aamu ja sade kastelee kadulla vanhat pullonkorkit, purkat, oksennukset ja liian lämpimän toppatakkini. Eilen alkoi Berliinissä kevät ja aloin kotiutua. Tapani on käydä mukavaksi, pelottomaksi ja tutuksi juuri ennen lähtemistä.

Halusin kirjoittaa blogikirjoituksen, jossa vertailen SODA-ohjelmaa ja omaa ohjelmaani Helsingissä. Ajattelen nyt, että mieluummin vastaan kysymyksiin, sekä keskustelen asiasta kasvotusten. * Molemmat linjat tuntuvat olevan murroksessa, professuurit vaihtuvat hiljalleen, tutkintovaatimukset uusiutuvat. Sain olla mukana SODA:n pääsykokeissa, jossa valittiin seuraavalle lukukaudelle uusia taiteentekijöitä. Hakijarypäs tuntui äärimmäisen heterogeeniseltä Helsingin pääsykokeisiin verrattuna. Hakijarypäs tuntui olevan kovin kiinnostunut myös Helsingin akatemiasta. Hakijarypäs ei tiennyt, että SODAan voi myös hakea vaihtoon, eivätkä myöskään sitä, että niin voi myös Teatterikorkeakouluun. On ollut etuoikeus saada tutkiskella ja seurata HZT:n yhteisön organisoitumista ja tapaa opiskella. Koen kuitenkin, että toista kertaa en yhdistäisi oman taiteellisen lopputyön ja kirjallisen suorittamista vaihto-opiskelun yhteyteen sen aiheuttamista logistisista ja byrokraattisista lasteista. Olen helpottunut, jännittynyt, ihmeissäni että oma presentaationi ottaa täällä paikkansa jo nyt perjantaina 15. helmikuuta. Sinä päivänä valmistuu myös SODAn 2. vuosikurssi. Ajattelen tulevaa omaa publiikkia, työtilannettani, työhaastattelujani ja -keikkojani, opiskelunjälkeistä kuoppaa, muuttoa, kevättä, kesää, ekologisia matkustusmahdollisuuksia, ystäviäni, joita olen kaivannut, ihmisiä, jotka tänne jäävät, multipitch-kursseja, sen semmoisia.

Elän viimeistä viikkoani yliopistolla ja kommuunissani yhdeksän henkilön, parin koiran ja yli kolmensadan neliömetrin entisessä teollisuushallissa. Ystäväni Emil Uuttu on täällä ja kävi katsomassa esitykseni demoversion perjantaina. Kävin ystäväni Emilin kanssa kiipeilemässä ja ajattelin pyytää häntä mukaani naapurustossani olevaan Silver Futureen vielä oluelle illalla. Ajattelin mennä tekemään oman aamun liikemeditaationi klubijatkoille, hölskymään ja hytkymään, basson lävistämäksi ja hikisen huoneen ympäröimäksi. Ajattelin, ettei klubille jono voisi olla pitkä, olihan sunnuntai, aamupäivä klo 11, vettä sataa, kylmä ja tuuli. Kävelin Ostbanhofilta muutaman minuutin takki märkänä ja kohtasin vähintään 120 hengen mustan, hiljaisen lauman jonoon asettuneena. Ei liikettäkään, hiljaista, melkein-silmiin-tuijottelua oli tapahtunut jo junan pysäkiltä saakka. Tekno soi jossain kaukaa. Liian kaukaa. Jono näytti juuri siltä miltä oloni tuntui; märät yksinäiset roikkumaan jääneet asiat ja haaveet, kaikkea en ehtinyt.

 

*Ystäväni Emil haastatteli minua samalla kun söin falafelia yöaikaan, ajatuksenani oli litteroida keskustelua tänne. Nyt ajattelen toisin, vastaukset olivat muutaman sanan kokoisia, epäileviä. Ehkä vielä ei ole post-reflektion aika, olen vielä sisällä kokemuksessani. Millaista täällä nyt sitten on ollut?

 

 

------------

 

 

”Kiivetessä hän tulee yhdeksi kallion halkeamien kanssa. Hänen koettu kehonsa laajenee ja sen rajat hämärtyvät.” – Timo Klemola, kalliokiipeilyn fenomenologiaa





laskeutumisia on Laura Sorvarin (TT) soolotyö ja taiteellinen opinnäyte, joka on työstynyt Berliinissä SODA (Solo, Dance & Authorship-ohjelma) syksyllä ja talvella 2018-2019. Teos on muodostunut alueeksi, jossa harjoitella omien sisäisten osien neuvottelemista sekä tämän neuvottelemisen hedelmän taltioimista ja kehystämistä taiteelliseksi prosessiksi.



Soolotyö on kulkenut matkansa vieraassa paikassa vierailla tavoilla, vieraillen vanhoissa muodoissa, jotka ovat jo käyneet mahdottomiksi. Jos teos olisi horisontaalisvertikaalinen xy-diagrammi, siitä voisi laskeutua irti sen origokohdassa ja jatkaa matkaa ikuisesti takaperin kohti uusia uusia.



Miten uudelleenvierailla ja laskeutua alas ilmaisullisia juuriaan, jotka ovat rakentuneet itseen? Kuinka saalistaa ja valjastaa tätä laskeutumisen harjoittelemisen tiedostamatonta ja tietoista materiaalia?

Miten ajatella vammaa ja dissosiaatiota uutta avaavana olosuhteena ja strategiana tehdä työtä, ei esteenä?





Teknisenä assistenttina Helsingissä Olivia Pohjola (VMa) ja Berliinissä Amaranta Heredia Jaén (vier.)

Videoteokset pyörivät Teatterikorkeakoulun ja VÄS:in kaikissa kerroksissa viikoilla 9-10 klo 8.00, 12.00 ja 18.00 sekä teoksen elävän esiintymisen osan voi nähdä seuraavina iltoina Teatterikorkeakoulun Torilla:

1.3. & 4.3.& 6.3, klo 18.00.

Vapaa pääsy.



laskeutua pintaisuuteen, laskeutua kysymykseen,

laskoksen väliin

laskeutua uuteen paikkaan

laskeutua kipuun tai muistoon siitä, merkityksistä muuttuneeseen mannermaiseen

laskeutua jotakin pitkin, laskeutua jotakin alati muuttuvaa



laskeutua itseä

laskeutua kohti ja pois - keltakurjenmiekka

laskeutua omaa tahtia