Photo: Harri Ulmanen

Kaikuja Kuopiosta: Petri Alanko

|
Blogi

Vierailimme Kuopiossa pitämässä viikonloppukurssia Sibelius-Akatemian uunituoreen trumpettilehtorin Aki Välimäen kanssa 26.-27.9. Visiitti järjestettiin Finnish Wind Professionals –puhallinorkesterin viikonlopputapahtuman yhteydessä, joten paikalle Kuopion musiikkikeskukseen kerääntyi kunnioitusta herättävä määrä puhallinsoittajia.

Aki opasti kuopiolaisia vaskiopiskelijoita - paikalle oli saapunut yli 40 innokasta opiskelijaa ja heidän opettajiaan. Minä taas opetin paikallisia huilisteja, joita oli mukana parikymmentä, opettajat mukaan lukien. Vaskiyhtyeet ja huiluyhtye soittivat loppukonsertissa, jossa esiintyi myös mahtava Finnish Wind Professionals –orkesteri Marjo Riihimäen ja Anna-Leena Lumpeen johdolla.

 

Mikä soi kauniimmin kuin huilu - tietysti 15 huilua!

 

Viikonloppuvierailumme onnistui oikein mukavasti sekä vaskien että huilujen osalta. Aki tosin totesi, että vaati hieman luovuutta vetää aamulämmittelyt 40 eri-ikäisen ja –kokoisen vaskisoittajan kanssa, mutta pitkän kokemuksensa ansiosta Aki hoiteli tämänkin suvereenisti. Huilistien kanssa oli helpompaa, tusina huilistia muodostaa kivan yhteissoinnin kun tehdään aamuisia ääniharjoituksia yhdessä.

Kuopiolaiset opettajakollegat vaikuttivat tyytyväisiltä viikonloppukurssiimme. Mitään erityistä viisasten kiveä ei meillä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ole, mutta joskus on hyvä, kun joku toinen opettaja käy kertomassa samoista asioista hieman eri sanoilla. Tällaiset kurssit ovat myös hyvä syy kerääntyä yhteen, tavata uusia ihmisiä, vaihtaa tietoa ja kokemuksia ja viettää aikaa yhdessä hyvän asian äärellä.

Petri Alanko,
huilumusiikin lehtori
Sibelius-Akatemia

 

Sibelius-Akatemia käynnisti syyskuussa 2015 laajan valtakunnallisen musiikkioppilaitosyhteistyön. Viidellätoista viikonloppukurssilla nuoret eri-ikäiset puhallin- ja lyömäsoitinten ja harpun soittajat kolmessatoista suomalaisessa kaupungissa saavat opetusta Sibelius-Akatemian opettajilta. Vierailut järjestetään yhteistyössä paikallisten musiikkioppilaitosten kanssa. Suomi soimaan -blogissa seurataan Sibelius-Akatemian opettajien ja heidän eri puolella Suomea työskentelevien kollegoidensa kokemuksia.