Laulaen ja viittoen

|
Blogi

Tämä kirjoitus avaa blogini, jossa käsittelen oopperaa ja oopperaan liittyviä ilmiöitä Suomessa ja maailmalla. Blogi on osa 5-vuotista Suomen Akatemian rahoittamaa akatemiatutkijahankettani, jossa tarkastelen suomalaista oopperaa erilaisten tasa-arvoa tuottavien käytäntöjen ja mekanismien näkökulmasta. Hyödynnän kirjoituksissani myös pitkää kokemustani oopperaan erikoistuneena kriitikkona.

Jotain symboliikkaa on siinä, että aloitan kirjoitussarjani juuri ensimmäisestä suomenkielisetä oopperasta, Oskar Merikannon (1868–1924) Pohjan neidistä, jota olen käsitellyt myös tutkimuksissani. Omana aikanaan Pohjan neiti loi tasa-arvoa kielikiistojen repimään ja identiteettiään hakevaan suomalaiseen oopperakulttuuriin. Oopperan kantaesitykseen mennessä Suomessa oli sävelletty oopperaa ainoastaan ruotsiksi ja saksaksi.

Pohjan neiti sai kantaesityksensä vuonna 1908 Viipurin laulujuhlilla. Sitä esitettiin vielä vuonna 1914, mutta sen jälkeen ooppera sai odottaa yli 80 vuotta. 1990–2000-luvun taitteessa se tehtiin Vesannolla, Pohjois-Savossa. Tänä vuonna, satavuotiaan Suomen kunniaksi teos on jälleen kaivettu arkistoista kätköistä.

Nyt Pohjan neidin otti ohjelmistoonsa Lahden Ooppera. Totta kai on kysymyksessä kulttuuriteko. On tärkeää, että oma sukupolvemmekin saa muodostaa arvionsa teoksesta, jonka aikalaiskritiikki oli ristiriitaista ja jonka saaminen näyttämölle oli työn ja tuskan takana.

Rakastettuna ja tuotteliaana laulusäveltäjänä jo ennen oopperan kantaesitystä tunnettu Oskar Merikanto tiesi, kuinka kirjoittaa ihmisäänelle. Sikäli Pohjan neidissä ei ole mitään vikaa. Sen romanttiset laulumelodiat ovat yksinkertaisesti ihania.

Silti Lahden Oopperan tuotannossa keskeiseksi arvoksi osoittautui tasa-arvo.

Solistit olivat pääosan esittäjää lukuun ottamatta lahtelaisia, samoin tuotantotiimi. Suuri osa esiintyjistä oli lisäksi paikallisia harrastajia, ei ammattilaisia. Oopperatoiminnassa ammattilaisten ja harrastajien välinen yhteistyö Suomessa on jo varsin tavallista. Eri puolilla maata tuotetaan ensi kesänäkin produktioita, joissa esimerkiksi tietyn kylän väki osallistuu oopperan tekemiseen niin näyttämöllä kuin sen takana. Ilmiöön viitataan tutkimuksessa käsitteellä laajennettu ammattilaisuus.

Vieläkin erityisemmäksi Lahden Oopperan Pohjan neidin tekee se, että esitykseen osallistui peruskuoron lisäksi lahtelainen Lauletaan viittoen -kuoro. Pohjan neidissä tämä tarkoitti sitä, että solistien roolit tulkittiin yleisölle viittoen.

Taiteellisesti ratkaisu nosti esityksen tasoa huimasti. Päähenkilöillä oli rinnallaan suoraan yleisön kanssa kommunikoiva alter ego, kaksoisolento tai tunnetiloja tulkitseva ja vahvistava ihmispeili, joka antoi roolihahmoille uudentyyppisen emotionaalisen ulottuvuuden. Väinömöisen (Juha-Pekka Mitjonen) rinnalla viittoneella Raija Lihr-Viikinniemellä oli Väinön tunnetulkitsemisen lisäksi tietäjän ja viisaan neuvonantajan rooli. Näyttämöllä siis nähtiin sekä äänellä että eleille tulkitsevia, kuulevia ja kuulemattomia taiteilijoita.

Tasa-arvo voidaan määritellä lukemattomilla tavoilla. Jos se määritellään kaikkien ihmisten oikeutena kulttuuriin ja taiteelliseen toimintaan, on selvää, että Lahden Oopperan Pohjan neidissä on kysymys nimenomaan tasa-arvosta.

-----

Pohjan neitiä käsitteleviä tutkimuksiani:

Hautsalo, Liisamaija 2013. Fennomania, Suomi-neito ja Oskar Merikannon oopperoiden naishahmot. Musiikki 3–4: 29–60.
Hautsalo, Liisamaija & Saijaleena Rantanen 2016. Suomen laulusta Pohjan neitiin.
Strateginen nationalismi musiikillisen kasvatuksen käyttövoimana Suomessa 1800–1900-lukujen vaihteessa. Musiikkikasvatus-lehti, vol. 18 no 2. Artikkeli verkossa (PDF)

Asiasanat