Yleisön hylkäämä Verdi? – Huhumylly ja sen pysäyttäminen

|
Blogi

Italia kuuli Giuseppe Verdin (1813–1901) uudesta oopperasta 27. marraskuuta 1890. Milanolaisen sanomalehden mukaan 77 vuotias gran maestro oli tuolloin kirjoittanut jo puolet koomisesta oopperasta, jonka nimeksi tulisi Falstaff. Uutinen levisi nopeasti tiedotusvälineisiin ja aiheutti hämmennystä, sillä Verdi oli kirjoittanut vain yhden, huonosti menestyneen koomisen oopperan 50 vuotta aiemmin. Moni asiantuntija, Gioachino Rossini (1792–1868) mukaan lukien, oli julkisesti sanonut, ettei Verdi kykene kirjoittamaan koomista oopperaa. Epäilyt melkein kävivät toteen, sillä Verdin reagointi omaan vanhuuteensa ja läheistensä kuolemaan viivästytti sävellystyötä, monesti pysäyttäen sen pitkiksi jaksoiksi. Verdi kirjoitti 6. joulukuuta 1890 ystävälleen, mezzosopraano Maria Waldmannille: ”15 päivässä menetin kaksi vanhinta ystävääni! […] Molemmat minua nuorempia. Kaikki on ohi!! Elämä on surkea asia! […] Minulla on hyvin vähän tahtoa kirjoittaa oopperaa, jonka olen aloittanut, mutta joka ei ole kovin pitkällä. Älä huomioi lehtien juoruja. Saanko sen valmiiksi? Enkö saa? Kuka tietää!”

Yleisö sai odottaa vielä runsaat kaksi vuotta jännityksessä ja 9. helmikuuta 1893 sai Falstaff ensi-iltansa La Scalassa -oopperatalossa. Esitys oli menestys kaikilla mittareilla: vaikka permannon paikkojen hintaa oli nostettu viidestä liirasta ennenkuulumattomaan 150:een, jokainen paikka oli täynnä. Lippujonoja muodostui teatterin ulkopuolelle aamuvarhaisella ja myös liputtomat ihmiset norkoilivat teatterin ympärillä kuin rockfestivaaleilla. Valtavat suosionosoitukset saaneen esityksen jälkeen Verdi saapui tuhansien kannattajien ympäröimälle hotellille, joita hän tervehti parvekkeelta moneen otteeseen. Varsinkin italialainen kritiikki oli suurilta osin ylistävää La Scalan esitysten ja sitä seuraavan kiertueen ajan.

Onko tämä Verdimme?

Varsinainen ongelma oli kuitenkin nähtävissä jo toisessa esityksessä. Vaikka lippujen hintoja oli pudotettu reilusti, teatteri oli vain puolillaan ja kansainvälisiä vieraita pursuavassa kaupungissa olivat monet aitiotkin tyhjinä. Sama trendi seurasi oopperaa kaikkialla. Verdi kirjoitti kustantajalleen Giulio Ricordille (1840–1912) 30.joulukuuta 1894: ”Falstaff on fiasko! Todellinen fiasko. Kukaan ei käy teatterissa! Kaiken lisäksi kaikki sanovat, etteivät ole koskaan nähneet niin täydellisesti esitettyä ja koordinoitua oopperaa, joten meidän täytyy todeta, että musiikki on kirottu!” ja jatkoi 11. tammikuuta 1895: ”Eilisiltana Carlo Felicessä laihtunut Falstaff – ei mahassa, vaan hinnassa!! En tohdi sanoa sitä ääneen! 1,50 liiraa. Lopputulos? Tismalleen sama”.

Suurimpana syynä italialaisen yleisön pettymykseen pidetään Verdin tyylin muuttumista, mikä oli havaittavissa jo Otellossa. Eräässäkin aikalaiskritiikissä kysyttiin: ”Onko tämä Verdimme? Missä motiivi missä laajat melodiat, jotka koristivat hänen aiempia oopperoitaan?”. Myös librettoa kritisoitiin: libretisti Arrigo Boitoa (1842–1918) syytettiin ensimmäisissä kritiikeissä sotkeneen yhteen ”vanhentuneita ja tuntemattomia sanoja, jotka ovat hirvittäviä”. Englantiin sijoittuvaa Shakespearen Falstaffia ei pidetty italialaisena hahmona, vaikka Verdin ja Boiton tarkoitus oli tuoda näytelmä takaisin italialaisille juurilleen: Shakespeare on käyttänyt Windsorin iloisten rouvien pohjana italialaisen Ser Giovanni Fiorentinon teosta Il Pecorone (n. 1380): myös iso osa erityisesti Nanetten ja Fentonin tekstistä (ja monista ”hirvittävistä sanoista”) on peräisin Giovanni Boccaccion (1313–1375) Decameronesta (n. 1350). Boito itse puhui musiikin ”välimerellistämisestä” eli painopisteen siirtymisestä Saksasta Italiaan.

Nationalismin nousu, Saksa ja erityisesti Wagner ovat osaltaan yleisökadon taustalla. Italiassa tulkittiin Verdin ottaneen oppia Wagnerin teoksista, eikä tämän suinkaan katsottu kehittäneen omaa taidettaan vaan pettäneen italialaisen perinteen. Tätä tulkintaa vahvistettiin mielellään myös saksalaisten kriitikkojen toimesta, Wagneria kohottaen, ja 1800-luvun loppuun mennessä sitä pidettiin laajalti totuutena. Jotta Italia ottaisi Falstaffin omakseen, tarvittiin laajaa valistustyötä, johon paneutui perusteellisesti nuori kapellimestari Arturo Toscanini (1867–1957).

Huhumyllyn pysäyttäminen

Toscanini suosi orkesterillisesti monimutkaisia oopperoita, erityisesti Wagnerin teoksia ja Verdin kahta viimeistä oopperaa. Hän aloitti La Scalan musiikkijohtajana 1898 ja otti heti ensimmäisen kauden ohjelmistoon Falstaffin, nostaen sen myös myöhempinä kausina merkittävään asemaan. Samalla tavoin hän toimi kaikissa tulevissa työpaikoissaan, mukaan lukien New Yorkin Metropolitanissa, Wienissä, Berliinissä ja Saltzburgissa. Yleisöt alkoivat lämmetä ja seuraavien viidenkymmenen vuoden ajan Falstaff liitettiin Toscaniniin erottamattomasti.

Kysymys Wagnerin vaikutuksesta Verdiin jäi elämään ja sitä vastaamaan muodostui kaksi koulukuntaa. Toinen pitää erityisesti Otelloa ja Falstaffia Verdin heikoimpina teoksina, uskoen tämän olleen parhaimmillaan 1850-luvulla Rigoletton, Il trovatoren ja La traviatan aikaan. Toiset näkevät Verdin nerouden kasvaneen koko uran läpi ja kohottavat Falstaffin Verdin suurimmaksi teokseksi. Jälkimmäisiin kuuluva George Bernard Shaw (1856–1950) kirjoitti vuonna 1901 seuraavasti: ”Totisesti, kun tullaan vahvaan italialaiseen kuten Verdi, voit olla aivan varma siitä, että jos et kykene selittämään häntä raahaamatta mukaan suuria saksalaisia nimiä, et kykene selittämään häntä lainkaan”. Kaikkien suurten tragedioiden jälkeen Verdin koominen ooppera aiheutti vuosikymmeniä kestävän draaman, jolle Falstaff kumppaneineen nauraisi hersyvästi – ja tilaisi toisen pullollisen sherryä.

Teksti: Visa Kohva

Lähde: Hepokoski, James A. (1983). Falstaff. Cambridge: Cambridge University Press.

Oopperaa kulissien takana -blogissa Sibelius-Akatemian 2,5-vuotisessa oopperan maisterikoulutuksessa opiskelevat laulajat kirjoittavat kokemuksistaan ennen oopperaluokan lähestyviä ensi-iltoja. Tekstit ovat syntyneet muun muassa FT Liisamaija Hautsalon vetämällä kurssilla, jossa opiskelijat haastetaan kirjoittamaan oopperan taustoista, säveltäjistä tai vaikkapa omasta roolihahmostaan ja haastattelemaan oopperaproduktiossa työskenteleviä henkilöitä. Syksyn 2017 oopperaproduktio, Giuseppe Verdin Falstaff esitetään Sibelius-Akatemiassa lokakuussa 2017. 

Asiasanat