Pakkomielteitä ja yksinäisiä miehiä: Otteita Benjamin Brittenin oopperoiden temaattisista linjoista

|
Blogi

Benjamin Britten oli yksi monista säveltäjistä, joiden taiteellista työtä määritti toinen maailmansota. Ei olekaan ihme, että hänen oopperoidensa teemat ovat useimmiten synkkiä, eivätkä ne anna erityisen mairittelevaa kuvaa ihmisluonteesta. Britten sävelsi uransa aikana kaikkiaan kolmetoista oopperaa, kamarioopperoista aina täyspitkiin, kokoillan oopperoihin ja lastenoopperoihin, mutta silti hän palaa yhä uudestaan samoihin teemoihin: pakkomielteeseen, yksilön sopeutumattomuuteen ympäröivään yhteiskuntaan, viattomuuden turmeltumiseen sekä pasifismiin.

 

Koko Brittenin oopperakirjallisuuden läpikattavia temaattisia aiheita on hankala löytää, mutta tiettyjä yhdistäviä tekijöitä on havaittavissa. Pakkomielteitä on löydettävissä jo esitettävästämme Kesäyön unelmasta, jossa Demetrius yrittää voittaa Hermian rakkauden puolelleen, vaikka täällä ei selvästikään ole samankaltaisia tunteita Demetriusta kohtaan. Oberon taas on päättänyt nöyryyttää vaimoaan Tytaniaa ja useampaan otteeseen nautiskelee tapahtuvasta nöyryytyksestä. Thomas Mannin (1875­–1955) romaaniin perustuvassa Kuolema Venetsiassa -oopperassa (1973) vanha Gustav von Aschenbach taas (rakastuu pakkomielteisesti nuoreen Tadzio-poikaan, vaikka heidän välillään ei ole edes keskusteluyhteyttä ennen kuin vasta oopperan lopussa.

 

Yksinäisyys ja pasifismi

Monien Brittenin oopperoiden miespäähenkilöt ovat yksinäisiä tai yksin toimivia miehiä. Osalla on vaikeuksia tulla toimeen ympäröivän maailman kanssa ja esimerkiksi Peter Grimesissa (1945) nimihahmoa ympäröivä yhteisö on häntä kohtaan avoimen vihamielinen. Kun Grimesia epäillään oppipoikansa kuolemasta, yhteisö pitää häntä syyllisenä. Epäilykset vain voimistuvat, kun myös toinen oppipoika kuolee. Lopulta Grimes menettää järkensä ja hukuttautuu. Billy Buddin (1951) nimihahmo joutuu myös ongelmiin: hänellä on vaikeuksia tulla toimeen HMS Indomitable -laivalla, koska hän joutuu erään laivan upseerin silmätikuksi. Lopulta olosuhteiden ja oman äkkipikaisuutensa vuoksi Billy Budd joutuu hirtetyksi. Jo mainuttu Gustav von Aschenbach Kuolema Venetsiassa -oopperassa on niin ikään yksinäinen mies.

Brittenin oopperatuotannossa toistuva teema on myös viattomuuden turmeltuminen. Oopperassa Lucretian raiskaus (1946) Rooman prinssi Tarquinius yllytetään viettelemään Lucretia, joka on edeltävänä yönä ollut ainoa uskollinen nainen Roomassa. Lopulta Tarquinius raiskaa Lucretian. Lucretia ei usko olevansa puhdas koskaan enää ja tekee itsemurhan. Neitsyyttä on käsitelty tässä tilanteessa viattomuutena. Samaa teemaa käsittelee myös The Turn of the Screw (1954), joka perustuu Henry Jamesin (1843–­1916)) kauhuromanttiseen kummitustarinaan. Kahden lapsen kotiopettaja ja taloudenhoitaja eivät pysty suojelemaan lapsia heitä vainoavilta kummituksilta. Lopulta poikalapsi kuolee kotiopettajan syliin ja tyttölapsesta tulee riivattu.

Owen Wingravesta (1971) on puolestaan löydettävissä pasifistisia teemoja. Oopperan nimihahmo on osa perhettä, jossa miesten perinteinen ammatti on olla ammattisotilas. Owen Wingrave tunnustaa halveksivansa sotaa, mihin hänen perheensä reagoi painostamalla häntä muuttamaan kantaansa. Lopulta isoisä Owenin perinnöttömäksi. Britten oli itse pasifisti, ja kyseinen ooppera oli selvästi ilmaisu hänen omasta ideologiastaan.

 

Keskitysleirien varjo ja homoseksuaalisuuden tabu

Tarkasteltaessa Brittenin omaa elämää ja hänen oopperoidensa teemoja on mahdollista löytää joitakin yhteneväisyyksiä. Benjamin Britten ja hänen elämänkumppaninsa Peter Pears olivat tunnettuja aseistakieltäytyjiä. Nationalismin ja sodan värittämällä aikakaudella tämä oli harvinaista, ja pariskuntaa kritisoitiin aatteidensa vuoksi. Britten ja Pears muuttivat Pohjois-Amerikkaan vuosiksi 1939–1942, sillä aika oli vaikea eurooppalaisille pasifisteille. Vuonna 1945 Britten myös matkusti Yehudi Menuhinin (1916–1999) kanssa Saksaan konsertoimaan keskitysleirien selviytyjille. Vasta elämänsä loppupuolella hän kertoi kokemuksen värittäneen kaikkea sitä musiikkia, jonka hän oli säveltänyt vierailun jälkeen. Armeija, sota ja sen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ovat läsnä myös hänen ooperoissaan.

Kun puhutaan Brittenistä, hänen seksuaalista suuntautumistaan ei voi ohittaa: olihan homoseksuaalisuus tabu hänen elinaikanaan. Britten ja Pears eivät koskaan voineet avoimesti kertoa elävänsä parisuhteessa, vaikka suhde oli selvästi julkinen salaisuus. Yksityiskohtaisin määritelmä, jolla Britten kuvasi Pearsia oli ”samanmielinen kumppani”, jonka kanssa ”mielelläni konsertoin”. Kun ympäröivä yhteisö on suvaitematon ja tuomitseva näin henkilökohtaisessa, vahvasti yksilön minuutta määrittävässä asiassa, on vaikea olla näkemättä sen vaikutuksia yksilön taiteessa. Oopperoissa yhteisö tuomitsee sekä Peter Grimesin että Owen Wingraven heidän itsensä, ei heidän tekojensa tähden.

 

Lapset esiintyjinä

Vaikka Brittenin oopperoissa on runsaasti sävyltään tummanpuhuvia teemoja, niistä on kuitenkin löydettävissä myös ilahduttavia seikkoja. Merkillepantavaa Brittenin tuotannossa on se, että hän sävelsi teoksia, joissa myös lapset saivat esiintyä. Tämä kuvaa Brittenille tärkeää ajatusta yhteisöllisyydestä taiteessa. Esimerkiksi nyt esittämässämme Kesäyön unelmassa (1960) keijusolistit ja -kuoro on kirjoitettu alun perin lapsille. Myös oopperat Let´s make an opera (1949), Noye´s Fludde (1958) ja The Turn of the Screw sisältävät runsaasti lapsirooleja.

 

Teksti: Tiitus Ylipää