Pahuus ihmisessä: Tarquiniuksen trauma

|
Blogi

Ihminen on yksi harvoista lajeista, jotka tappavat lajitovereitaan, sanoo biologisen antropologian tutkija Richard Wrangham Harvardin yliopistosta. Kädelliset, joihin ihminen kuuluu, ovat eläinkunnan väkivaltaisimpia lajeja. José María Gómezin tutkimuksen mukaan kädelliset myös tappavat kuusi kertaa enemmän lajitovereitaan kuin muut nisäkkäät. Noin kaksi prosenttia kaikista ihmisten kuolemista johtuu kuolettavasta väkivallasta. Muista nisäkkäistä poiketen ihminen tappaa pääosin aikuisia lajitovereitaan.

Ihminen on luontaisesti aggressiivinen. Ilman aggressiivisuutta ihminen olisi jäänyt evoluutiossa jalkoihin eikä esimerkiksi saalistaminen olisi onnistunut. Aggressiivisuus on siis itsessään neutraali ominaisuus, ja se on ollut ihmisen selviytymisen kannalta elintärkeää. Saalistusvietti ei nykyihmiselle ole enää merkityksellinen, ja ihminen onkin kehittynyt piilottamaan aggressionsa. Yhdistyessään vihan ja pelon kanssa aggressiivisuus voi johtaa väkivaltaan, jota pidetään pahuutena. Pahuus on olemassaoloa tuhoavaa tai loukkaavaa toisen asioihin puuttumista, kuten henkistä-, fyysistä-, tai seksuaalista väkivaltaa.

Mikä ajaa ihmisen pahuuteen? Oman luontonsa – eläinmäisyytensä ja luontaisen aggressiivisuutensa takia jokainen ihminen on potentiaalisesti paha. Ihmiset kasvatetaan hallitsemaan luontaista aggressiotaan ja suhtautumaan empaattisesti muihin ihmisiin. Tämä kehitys voi kuitenkin häiriintyä esimerkiksi lapsena koetun väkivallan tai muun kaltoinkohtelun johdosta, mikä voi johtaa pahoihin tekoihin. Myös geeneillä on vaikutusta siihen, että ihmisestä voi tulla paha, sillä osalla ihmisistä ei syntyperäisesti muodostu kykyä omaantuntoon ja empatiaan. Poikkeusolot, kuten sodat, poistavat aiemmin tasapainoisista ihmisistä pidäkkeitä ja aiheuttavat poikkeuksellisia vihatekoja, joihin ihminen normaaleissa olosuhteissa ei pystyisi.

Benjamin Brittenin (1913­–1976) The Rape of Lucretia -oopperan (1946) Tarquinius-prinssin voi kuvitella kärsineen vaikeasta lapsuudesta etruskihallitsija Tarquinius Superbuksen poikana. Tarquinius-isä juonitteli ja murhasi raivatakseen tiensä valtaan. On helppo ajatella pojan terveen kehityksen häiriintyneen, kun vanhempana on julma omaneduntavoittelija. Myös ura soturina on varmasti entisestään traumatisoinut häntä ja vaurioittanut kykyä empatiaan.

Meissä sisällä asuva pahuus on tabu, eikä useimmat ihmiset halua olla kontaktissa sen kanssa. Jokaisella meistä on vähintään pahoja ajatuksia toisia kohtaan. On kateutta, mustasukkaisuutta, ahneutta, vallanhalua ja tätä kaikkea ihminen ei itsessään tahdo kohdata. The Rape of Lucretia -oopperan kertojat, Male Chorus ja Female Chorus, koittavat selittää oopperan julmia tapahtumia kristinuskon näkökulmasta. He turvautuvat Jumalaan, kun mieli ei pysty käsittelemään tapahtunutta pahaa.

Voidaan miettiä, onko ihminen kehittänyt saatanan ja jumaluuden ulkoistaakseen vastuun pahoista teoistaan ja ajatuksistaan. Kristinuskossa puhutaan pahoista ajatuksista ja teoista ”saatanan tekosina”. Ihminen on jo paratiisissa tuomittu olemaan paha, sillä Aatami ja Eeva lankesivat. Vedoten kristinuskon ajatukseen perisynnistä ihminen lieventää omaa osallisuuttaan pahoihin tekoihinsa.

Saatana on viekoitellut ihmisen väärille teille jo aikojen alusta asti ja tulee aina uudelleen niin tekemään. Siksi ihminen päätyy huonoihin tekoihinsa. Tällä tavoin ihminen tekee itsestään syyllisen sijasta myös uhrin ja hänen on helpompi elää tekonsa kanssa. Pahuuden eli saatanan vastakohta, Jumala, voi antaa armahduksen ihmiselle. Armahduksen, joka hänen itsensä olisi vaikea antaa. Jumaluus ja saatanuus ihmisen luomina konsepteina peilaavat koko sitä maailmaa, joka ihmisen sisällä on. Kaikkea sitä kykeneväisyyttä niin hyvään kuin pahaankin.

Teksti: Jussi Vänttinen

 


Benjamin Britten: The Rape of Lucretia

Esitykset 16.–23.11.2018, Musiikkitalo, Sonore-sali
Osta lippu

Sibelius-Akatemian ooppera ja orkesteri

Markus Lehtinen, musiikinjohto
Victoria Newlyn, ohjaaja
Sampo Pyhälä, lavastus
Sofia Pantouvaki, puvustus
Riina Laine, maskeeraus
Eero Erkamo, valosuunnittelu

Rooleissa:
Male Chorus: Topias Lundell / Tuomas Miettola
Female Chorus: Réka Bata / Minna-Leena Lahti
Collatinus: Gustav Johansson
Tarquinius: Henri Tikkanen / Jussi Vänttinen
Lucretia: Rachel McIntosh / Isabella Shaw
Junius: Emil Mahjneh
Bianca: Irina Nuutinen
Lucia: Johanna Takalo

Lisätietoja: ​Tuottaja Mirka Rättyä, 050 526 2005,