Photo: Paavo Pykäläinen

Omaa intohimoa etsimässä

|
Blogi

Musiikki on aina kulkenut mukana elämässäni. Muusikkovanhempieni ehdotuksesta aloitin viulunsoiton opinnot kuusivuotiaana. Vanhemmat veivät soittotunneille ja säestivät soittoläksyjä kotona pianolla. Vanhempieni tuki on ollut korvaamaton musiikillisella polullani. Viulutuntien lisäksi aloitin myös pian orkesteri- ja kuoroharrastukset kotipaikkakunnallani Espoossa, Musikinstitutet Kungsvägenissä. Lapsuudessani kummivanhempani veivät minua ja siskojani ahkerasti teatteriin ja oopperaan. 

Ollessani 14-vuotias otin musiikkiopistossa klassisen laulun sivuaineeksi viulun ja pianon lisäksi. Pian huomasin, että minulla oli enemmän intoa harjoitella laulua kuin viulunsoittoa. Kävin lukiossa musiikkipainotteista linjaa, jossa lauloin paljon poppia, soulia ja musikaalia. Teini-ikäisenä kärsin pitkään itsetunto-ongelmista, mutta laulamalla erilaisia tyylejä aloin löytää itsestäni itsevarmuutta. Kävi selväksi, että laulu on minulle vahvin ilmaisumuoto.

Kirjoitettuani ylioppilaaksi tiesin, että halusin jatkaa musiikin alalla, en vain ollut aivan varma, mihin suuntaan halusin mennä. Isosiskoni innoittamana päätin lähteä opiskelemaan teatteria Västra Nylands Folkhögskolaniin, Karjaalle. Tämä vuosi oli ratkaiseva. Loppuproduktiona esitimme Georg Büchnerin näytelmän Woyzeck, johon lisättiin musiikkia ja Carmen-hahmo Georges Bizet’n oopperasta. Sain esittää produktiossa Carmenia ja laulaa Habaneran. Esitysten edetessä tulin aivan varmaksi siitä, että haluan oopperalaulajaksi. Näyttelemisen ja laulamisen yhdistäminen sytytti minussa jonkinlaisen sisäisen kipinän. Tunsin, että minussa oli herännyt taiteilija.

Ooppera merkitsee minulle intohimoa ja elinvoimaa, siksi haluan tavoitella tätä ammattia.

Olen innoissani ja onnellinen siitä, että saan opiskella oopperaa ja kehittää itseäni laulajana Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa. Meillä on hieno työryhmä, enkä malttaisi millään odottaa, mitä kaikkea saammekaan aikaan ensemblemme kanssa koulutuksemme aikana!

Teksti: Olivia Kyllönen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vuonna 2019 opintonsa aloittanut uusi oopperaensemble astuu ensi kertaa lavalle marraskuun lopussa.  Sempre, sempre! tarjoaa kohtauksia ja aarioita eri oopperoista. Esitykset 28., 29.ja 30.11. 2019.
Tässä blogissa uusi oopperaluokka esittäytyy ennen astumistaan Musiikkitalon Sonore-salin lavalle!