Lucretia ja minä

|
Blogi

Benjamin Brittenin (1913–1976) ooppera The Rape of Lucretia (Lucretian raiskaus, 1946) on ensivaikutelmani perusteella kriittinen tulkinta perinteisestä kärsimysnäytelmästä. Oopperan kulminaatiopiste on Lucretian raiskaus ja itsemurha noin vuonna 510 eKr.

Oopperan kertojahahmot, Male Chorus ja Female Chorus, muistuttavat Bachin passioiden evankelistoja, jotka kuvailevat tapahtumien kulkua kristityn näkökulmasta. Toisin kuin varsinaiset evankelistat, The Rape of Lucretian kertojat eivät kuitenkaan ole vilpittömän myötätuntoisia tarinan epäonnisia hahmoja kohtaan. Heidän suhtautumisensa tapahtumiin on hieman ylimielinen ja moralisoiva: he tuovat näennäisesti julki huolensa Lucretian puolesta mutta toisaalta antavat ymmärtää, että tapahtuma-ajan pakanallisessa ilmapiirissä lopputulosta olisi ollut vaikea estää. 

Yksi oopperan keskusajatuksista onkin ihmiskunnan rajallinen ja valikoiva tapa kohdistaa empatiaa. Väärintekijä ja uhri ovat ovat suhteellisia käsitteitä, mutta usein niistä muodostetaan mustavalkoisesti yksilön tai viiteryhmän koko identiteetti. The Rape of Lucretian naishahmot ovat roomalaisia aatelisia ja miehet Rooman armeijan kenraaleja, joten heidän voi lähtökohtaisesti olettaa olevan suhteellisen etuoikeutetussa yhteiskunnallisessa asemassa.

Oopperassa tarina on rajattu tapahtumaan muutaman päivän aikana, ja kohtaukset kertovat hahmojen yksityiselämästä. Tämä rajaus irrottaa tarinan henkilöt muusta kontekstista, jolloin valtasuhteet suuremmassa mittakaavassa jäävät huomiotta. Roomalaiset esitetään oikeamielisinä altavastaajina ja etruskit ahneina valloittajina – Lucretia hyvyyden ruumiillistumana ja Tarquinius pahuuden. Etruskien kulttuuri oli kuitenkin todellisuudessa roomalaista kulttuuria vanhempi. Melko pian oopperan tapahtuma-ajan jälkeen roomalaiset alistivat etruskit valtansa alle ja valloittivat koko Välimeren alueen.

Lucretian kokeman vääryyden tekee poikkeukselliseksi todennäköisesti vain hänen sosiaalinen asemansa aatelisnaisena. Alempien yhteiskuntaluokkien naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta oli tuona aikana tuskin harvinaista, eikä antanut syytä vallankumoukseen. Lucretian raiskaus ja itsemurha kuitenkin pyhittivät Rooman kansan menneet ja tulevat teot, antaen alkusysäyksen Rooman tasavallan synnylle.

Yksilötasolla oopperan teemana on lunastus, tosin kriittisestä näkökulmasta. Lucretian kohtalo ja henkilökohtainen uhraus eivät hyödyttäneet häntä itseään milllään lailla, vaikka hänen tarinansa toimi innoittajana roomalaisten kansannousulle. Lucretian kuolemalla oikeutettiin lukuisien ihmisten kuolema tulevina aikoina, halusi hän sitä tai ei. Ei voida tietää, olisiko Lucretia itse halunnut Rooman valtakunnan laajentuvan tavalla, jolla se myöhemmin laajentui. Joka tapauksessa yhden ihmisen henkilökohtainen kärsimys liitettiin jälkikäteen poliittisessa tarkoituksessa osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jos ihmiselämän tarkoituksena on kyseenalaistamatta palvella ”yhteistä hyvää”, ei kaikkensa uhranneelle ihmiselle jää paljonkaan käteen, mikäli hänen uhrauksensa hedelmät käytetään kyseenalaisilla tavoilla.

Teksti: Topias Lundell

 


Benjamin Britten: The Rape of Lucretia

Esitykset 16.–23.11.2018, Musiikkitalo, Sonore-sali
Osta lippu

Sibelius-Akatemian ooppera ja orkesteri

Markus Lehtinen, musiikinjohto
Victoria Newlyn, ohjaaja
Sampo Pyhälä, lavastus
Sofia Pantouvaki, puvustus
Riina Laine, maskeeraus
Eero Erkamo, valosuunnittelu

Rooleissa:
Male Chorus: Topias Lundell / Tuomas Miettola
Female Chorus: Réka Bata / Minna-Leena Lahti
Collatinus: Gustav Johansson
Tarquinius: Henri Tikkanen / Jussi Vänttinen
Lucretia: Rachel McIntosh / Isabella Shaw
Junius: Emil Mahjneh
Bianca: Irina Nuutinen
Lucia: Johanna Takalo

Lisätietoja: ​Tuottaja Mirka Rättyä, 050 526 2005, mirka.rattya@uniarts.fi