Photo: Kari Sarkkinen

Ilkimyksistä pop-ikoneiksi: Forestival tuo keijut nykyaikaan

|
Blogi

William Shakespeare antaa näytelmässään Kesäyön unelma suuren roolin keijuille, Oberonille, Tytanialle ja Puckille, joiden esikuvat hän löysi 1500-luvun Englannin kansantaruston runoudesta. Kansantarujen keijut olivat ilkeitä ja pelättyjä, ihmisen näköisiä hahmoja, jotka käyttivät taikavoimia oman etunsa tavoitteluun. Lisäksi he olivat väkivaltaisia ja tekivät kepposia ihmisille ja karjalle. Keijut liitettiin kotiin ja maatiloihin. Kansantarujen keijut rankaisivat ihmisiä esimerkiksi sotkuisuudesta ja nauttivat ihmisten tarjoamista maatilan antimista. Kansantarustossa keijut varastivat lapsia ja korvasivat niitä sairailla vaihdokkailla. Tällä perusteltiin se, jos perheessä oli sairas tai vammainen lapsi. Kesäyön unelmassakin Tytania ottaa intialaisen pojan omakseen, muttei anna vaihdokasta tilalle, sillä pojan äiti on kuollut. Tytania ei tee sitä kuitenkaan ilkeyttään, kuten kansantaruston keijut tekivät, vaan hän tahtoo vain auttaa ja huolehtia pojasta.

Shakespeare muutti kansantarujen luomaa käsitystä keijuista positiivisempaan suuntaan. Hänelle keijut ovat kauniita, siroja ja siivekkäitä olentoja, jotka ovat kyllä oikukkaita, mutta eivät ilkeitä hahmoja. He ovat kuten Helinä-keiju Peter Panissa. Shakespearen keijut asuvat metsässä ja hallitsevat säätiloja: kun Tytania ja Oberon riitelevät, menevät säätilat ja vuodenajat sekaisin. Shakespearen keijujen puhetapa on kuvaileva, ja se sisältää runsaasti luontoaiheista symboliikkaa. Kirjailija otti mukaan näytelmään myös kansantarustossa ilmenevän keijuille ominaisen tanssimisen, laulamisen ja soittamisen. Kesäyön unelmassa keijujen musisointi ja tanssiminen onkin paljon esillä.

Kesäyön unelmassa on kolmenlaisia keijuja. Kuningaspari Oberon ja Tytania ovat ihmisen kokoisia hahmoja. Tytanian ja Oberonin on oltava tarpeeksi suuria, jotta heillä vois olla salasuhteet Hippolytan ja Theseuksen kanssa. Tytanialla on myös fyysinen suhde aasin kanssa, mikä ei olisi mahdollista pienikokoiselle keijulle. Tytanian keijupalvelijat Moth, Cobweb, Mustardseed ja Peaseblossom ovat pikkuruisia keijuja, kuten heidän nimensäkin osoittavat. He ovat niin pieniä, että he voivat käyttää esimerkiksi lepakon siivistä tehtyjä takkeja. Puck eli Robin Goodfellow on näytelmän ainut keiju, joka on täysin perinteinen hahmo kansantaruissa. Hahmo on tunnettu Englannissa myös nimellä Hobgoblin. Puck on kepposia tekevä, lapsen kokoinen ja tonttumainen hahmo. Oberon ja Tytania on lainattu osittain keskiaikaisista kertomuksista, osittain klassisesta mytologiasta. On myös olemassa teoria, jonka mukaan he olisivat olleet muinaisia, pakanallisia jumalia. Tytanian nimi tulee roomalaisen Publius Ovidius Nason (43 eaa–17/18 jaa) Metamorphosis-teoksesta, jossa Dianaa kutsutaan Titaniaksi, koska hänen äitinsä oli Titaanin tytär. Oberonin nimi tulee taas keskiaikaisestsa Huon of Bordeaux -kertomuksesta, jossa Auberon on Keijuritari. Auberonin juuret taas ovat saksalaisessa, Nibelungin kertomuksissa esiintyvässä kääpiö Alberichissä, joka on siirtynyt myös Richard Wagnerin (1813–1883) Ring-tetralogian henkilögalleriaan.

Benjamin Brittenin Kesäyön unelman lisäksi muita keijutarinoihin sävellettyjä oopperoita ovat Henry Purcellin (1659–1695) The Fairy Queen (1692) ja Wagnerin Die Feen (1834). Englantilainen J.C. Smith (1712–1795) on säveltänyt myös Shakespearen tekstiin keijuoopperan nimeltä The Fairies (1755).

Britten on oopperassaan tuonut esille Shakespearen sirojen keijujen olemusta säveltämällä Tytanian ja Oberonin roolit kevyiden ja korkeiden äänien laulettavaksi: Tytania on koloratuurisopraano, Oberon kontratenori ja keijupalvelijat poikakuorolaisia. Musiikki on linjakasta, lyyristä ja kevyesti orkestroitua. Tyypillisiä keijuja säestäviä instrumentteja ovat cembalo, harppu, celesta ja vibrafoni.

Meidän modernisoidussa versiossamme keijujen yliluonnollisuus on julkisuutta. Keijut ovat laulavia ja esiintyviä superstaroja ja fanien eli ”kuolevaisten” yläpuolella. He ovat tavallaan nykyaikainen versio kuningasparista. Shakespearen näytelmässä, kuten myös Brittenillä, keijujen asuinpaikka on metsä, mutta meillä se on oopperan ajan musiikkifestivaali Forestival, jossa Tytania on pääesiintyjänä. Keijupalvelijat ovat Tytanian taustatanssija-naisia, eivät suinkaan poikakuorolaisia, kuten Britten halusi. Tässä versiossa keijujen taikavoimat on korvattu huumausaineilla, joilla Oberon pystyy hallitsemaan ihmisiä.

Teksti: Mariia Bertus