Photo: Uuppi Tirronen
Minna-Leena Lahti on Sibelius-Akatemian oopperaluokan ensimmäisen vuoden opiskelija.

Der Freischütz – Kristillistä mystiikkaa ja kauhuromantiikkaa

|
Blogi

Der Freischütz (Taika-ampuja) on Carl Maria von Weberin (1786–1826) tunnetuin teos ja kuuluu saksalaisen romanttisen oopperan perusohjelmistoon. Se kantaesitettiin Berliinissä vuonna 1821 ja nousi heti yhdeksi aikansa suosituimmista saksalaisista oopperoista. Tarinan keskiössä ovat rakastavaiset Agathe ja Max. Agathen isä on luvannut tyttärensä sille, joka voittaa ammuntakilpailun. Max päätyy epätoivoissaan ja ystävänsä Kasparin puolittain huijaamana tekemään sopimuksen paholaisen kanssa. Näin hän saa haltuunsa seitsemän taikaluotia, joista kuusi osuu mihin ikinä hän tähtää, mutta seitsemättä ohjaa paholainen.

Tarina sijoittuu keskiaikaan, ja se on täynnä keskiaikaisille legendoille tyypillistä kristillistä mystiikkaa. Se paperintuoksuinen, kuivakka lähestymistapa, joka on tämän päivän suomalaiselle luterilaisuudelle leimallista, nousee 1700-luvun valistusfilosofiasta ja oli keskiajan kristityille tuntematonta. Ennen valistusta myös kristinuskoon kuuluivat vahvana osana yliluonnollisen kokeminen, profetiat, näyt ja ihmeet. Moni sellainen arkipäivän asia, jonka me olemme tottuneet selittämään tieteen avulla, selitettiin tuolloin uskonnolla, ja kaikessa oli nähtävissä hyvän ja pahan, Jumalan ja Saatanan taistelu.

Der Freischützissä uskonnolliset teemat luovat vahvan raamin Agathen ja Maxin rakkaustarinalle. Agathe hurskaana naimattomana neitona edustaa äärimmäistä hyvää, Kaspar puolestaan viekoittelevuudessaan vetää vertoja paratiisin käärmeelle ja Maxin osaksi jää edustaa hyvän ja pahan välillä horjuvaa ihmistä. Voisi jopa sanoa, että libretossa romantiikkaa tärkeämpää on Maxin sielun tila ja se, kuinka Agathen rakkaus ja rukoukset johdattavat Maxin viimein paholaisen vallasta taas Jumalan armon piiriin.

Kirjallisuuden historiasta löytyy lukuisia tarinoita siitä, kuinka ihminen päätyy myymään sielunsa paholaiselle ja saa vastineeksi taikavoimia tai muita ylivertaisia kykyjä. Kuuluisin tällainen kertomus on myöhäiskeskiajalta peräisin oleva tarina tohtori Faustista, joka myi sielunsa vastineeksi rajattomasta tiedosta. Tarina pohjautuu historialliseen Johan Georg Faustiin (n. 1480–1540) ja on innoittanut lukuisia kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja säveltäjiä. Faust-tarinalla on kertojasta riippuen joko onnellinen tai onneton loppu.

Freischützin Max eroaa Faustista siinä, että hän myy sielunsa paholaiselle puolittain ymmärtämättä, mitä tekee. Niinpä on loogista, että loppukin on verrattain onnellinen: Agathen morsiushuntu suojelee neitoa paholaisen ohjaamalta viimeiseltä luodilta, ja paholainen vie Maxin sijaan katumattoman Kasparin. Täysin seurauksitta Max ei hairahduksestaan kuitenkaan selviä, vaan ruhtinas Ottokar asettaa hänet vuoden koeajalle ennen kuin hänen on lupa naida Agathe. Jos Max tuona aikana osoittaa olevansa hyvä ja hurskas, lupaa Ottokar itse liittää Agathen käden hänen käteensä. Näin Freischützistä kuoriutuu eräänlainen pelastusooppera. Sama tematiikka toistuu myöhemmin Weberin hartaan ihailijan, Richard Wagnerin (1813–1883), oopperoissa.

”Einst treumte meiner sel'gen Base” eli ”Uneksipa kerran autuas serkkuni”, Ännchenin aaria

Ännchen, Agathen serkku, on saapunut metsästäjien päämiehen Kunon linnaan seuraneidiksi ja auttamaan Agathea hääjärjestelyissä. Nähdessään morsiamen murehtivan ja maalailevan piruja seinille hän yrittää piristää tätä ensin kertomalla hupaisan tarinan salskeista nuorista miehistä. Vitsin voima ei kuitenkaan kanna pitkälle, ja pian Agathe vajoaa taas synkkyyteen. Seuraavassa näytöksessä Ännchen päättää ampua kovilla. Hän kertoo Agathelle hurjan kummitusjutun siinä toivossa, että serkku saisi vihdoinkin päähänsä mahtumaan muutakin kuin pahat enteet, erakot, Susinotkot, paholaiset, Maxin ja oman kuolemansa, josta Agathe on Ännchenin mielestä ja olosuhteet huomioon ottaen aivan tarpeettoman vakuuttunut. Pian aarian jälkeen morsiusneidot tuovat laatikossa hunnun Agathelle. Kun laatikko avataan, sisältä paljastuukin hautajaisverka. Se saa jo Änncheninkin kavahtamaan – mutta ihan vähän vain, eikä kukaan varmaan edes huomaa ja säikähtäähän sitä jokainen joskus.

Teksti: Minna-Leena Lahti

Jokainen Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen opiskelija osallistuu musiikkitieteen dosentti Liisamaija Hautsalon vetämälle kurssille, jossa heidät haastetaan kirjoittamaan erilaisia tekstejä oopperan taustoista, omasta roolihahmostaan, tekemään CV:n ja käsiohjelmatekstin omasta urastaan, haastattelemaan oopperaproduktiossa työskenteleviä henkilöitä, kirjoittamaan twiittejä jne. Marras-joulukuussa 2017 nähtävässä produktiossa Sempre Sempre ohjaaja Vilppu Kiljunen dramatisoi ja Sibelius-Akatemian vuonna 2017 aloittanut oopperaluokka esittää Sonore-salin näyttämölle aarioita ja ensemblekohtauksia muun muassa Weberin Taika-ampujasta, Wagnerin Nürnbergin Mestarilaulajista, Mozartin Taikahuilusta, Beethovenin Fideliosta ja Nicolain Windsorin iloisista rouvista. Esitykset Musiikkitalossa 30.11. sekä 1. ja 2.12.2017