Tutkimusmatka jatkuu

|
Blogi

Terveiset Torontosta. Olen täällä tutkimassa vaihteeksi kanadansuomalaisten arkistoaineistoja 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Tarkemmin työskentelen Yorkin yliopiston arkistossa Varpu Lindströmin kokoelman parissa. Lindström on muutama vuosi sitten menehtynyt historian professori, joka teki mittavan työn suomalaissiirtolaisten vaiheiden kartoittamisessa Kanadassa. Hän erikoistui etenkin suomalaistaustaisten naissiirtolaisten vaiheisiin sekä 1920–1930-luvuilla käynnistyneeseen ”Karjala-kuumeeseen” (Karelian Fever), kun tuhansia amerikansuomalaisia työväenliikkeen kannattajia suuntasi kohti Neuvosto-Karjalaa, moni kohtalokkain seurauksin.

Lindström on löytänyt monia värikkäitä lähteitä suomalaisnaisten työllistymisestä ja sopeutumisesta kanadalaiseen yhteiskuntaan. Naiset, jotka tulivat maahan yksin ilman puolisoa tai perhettä, työllistyivät tavallisesti varakkaampien perheiden palvelijattariksi tai muihin hoito- ja palvelualan ammatteihin. Muunkinlaisia kohtaloita oli. Lindström on löytänyt useampia viitteitä siitä, kuinka suomalaisnaiset pyörittivät salakapakoita ja toimivat viinatrokareina kieltolain aikaan. Tarinat ovat kiehtovia ja kertovat naisten luonteesta paljon. Lähteiden mukaan suomalaistaustaiset naiset tunnettiin ahkerina ja kovina työntekijöinä. Palvelusväen työ oli raskasta. Tästä kertoo muun muassa tunnetun amerikansuomalaisen kupletistin ja levylaulajan Hiski Salomaan kappale Tiskarin polkka, joka kuvaa elävästi naisten oloja, etenkin hurjaa työtahtia ja huonoa kohtelua työnantajien suunnalta:

Ämmät ne huutaa, juo ja mässää,
Minä vuan astijoita tiskaan tässä.
Kahvi pannusta tahtoi maahan mennä,
eehän minä kaikkeen lennä.
Milk männi se varhain maitoa kantaa,
rauhassa taaton nukkua antaa.
Koirankin tarttees ulkona käyttää,
kissalle kuppi täyttää.

Olosuhteet eivät kuitenkaan aina olleet huonot. Kiinnostavan esimerkin onnekkaammasta kohtalosta antaa siirtolaisten asioita käsitelleessä Siirtokansan kalenterissa (1934) julkaistu kertomus suomalaisesta, Yhdysvaltoihin muuttaneesta palvelijattaresta Saara Roimasta, joka oli vapaa-ajallaan aktiivinen järjestötoimija. Hän harrasti kuorolaulua, näyttelemistä ja urheilua sekä piti useita puheita iltamissa ja muissa tapahtumissa. Suomalaissiirtolaisille oli tyypillistä kuulua johonkin järjestöön, kuten raittiusseuraan tai työväenyhdistykseen, joista etenkin työväenliikkeessä harjoitettiin aktiivista kulttuuritoimintaa.

Saara työskenteli juutalaistaustaisen Fishbaumin perheen palvelijattarena, missä hänen vastuualueenaan oli ruuanlaitto. Usein hän huolehti isojenkin seurueiden kestitsemisestä. Fishbaumit pitivät Saaraa suuressa arvossa ja antoivat hänelle vapauksia järjestää perheen talouden asiat mieleisellään tavalla eivätkä puuttuneet palvelijattarensa vapaa-ajanviettoon.

Fishbaumeilla Saara pääsi tutustumaan myös korkeakulttuuriin. Perheen muuttaessa Bostoniin Saara matkusti naimattomana palvelustyttönä heidän mukanaan. Aikakauden porvarisperheelle tyypilliseen tapaan Fishbaumit hankkivat itselleen koko soitantokauden kattavat pääsyliput Bostonin sinfoniaorkesterin konsertteihin ja myös oopperanäytöksiin. He eivät kuitenkaan juurikaan perustaneet musiikista ja Saara sai hyödyntää lippuja mielensä mukaan. Niin hän myös teki. Hän kävi konserteissa ahkerasti perehtyen syvällisesti sekä musiikkiteoksiin että niiden esittäjiin. Saara markkinoi ahkerasti muun muassa ”suomalaisen oopperalaulajan” vierailusta Bostonissa Aida-oopperan esityksen yhteydessä. Samalla tavalla hän markkinoi ja myi lippuja kilpailuun, jossa Paavo Nurmi esiintyi.

Suomalaislaulajan nimeä ei mainita jutussa, mutta vaihtoehtoja on muutamia. Säveltäjä Selim Palmgren ja hänen vaimonsa, laulajatar Maikki Järnefelt viettivät muutaman vuoden Yhdysvalloissa 1920-luvulla ja tiedossa on, että Järnefelt esiintyi tänä aikana aktiivisesti ja oli vieraillut Yhdysvalloissa myös aikaisemmin. Hänen lisäkseen Aino Ackté oli kiinnitettynä New Yorkin Metropolitan-oopperaan vuosina 1904–1906. Samoin Alma Fohström vieraili tiettävästi Yhdysvalloissa vuosisadan alkupuolella. Bostonissa vieraillut laulajatar on periaatteessa voinut olla kuka tahansa edellä mainituista. Saara Roiman Bostonin kokemukset ajoittuivat vuosisadan alkupuolelle, sillä jutun perusteella tämä tapahtui ennen isäntäperheen Euroopan matkaa, joka tehtiin heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Saara oli mukana mainitulla matkalla ja pääsi vierailemaan myös Suomessa, minne oli haikaillut muuttavansa takaisin. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Fishbaumin perheen isä sijoitti rakkaan palvelijattarensa vähäiset säästöt osakkeisiin ja uudispalstaan, josta muodostui sittemmin vilkas kaupunginosa Bostonissa. Sijoitusten myötä Saara rikastui eikä hänen olisi tarvinnut enää tehdä lainkaan töitä. Hän jäi kuitenkin Fishbaumien asianhoitajaksi eläköitymiseensä saakka. Saaran kohdalla kuuluisan ”amerikkalaisen unelman” voikin sanoa toteutuneen. Perhettä hän ei koskaan perustanut, mutta eleli ilmeisen onnellisena loppuvuotensa järven rannalta ostamassaan ”bungalow-talossa”. 

Tämänkaltaisia tarinoita on varmasti ollut useita. Niitä ole kuitenkaan ole juurikaan dokumentoitu. Niin sanottujen tavallisten ihmisten elämää ei ollut tapana arkistoida – eikä niistä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kirjoiteltu julkisuudessa. Saara Roima on kuitenkin elävä esimerkki suomalaisten menestysmahdollisuuksista uudessa kotimaassa.

***

Toronto on vaikuttava ja viihtyisän oloinen kaupunki. Monikulttuurisuus näkyy katukuvassa todella ja ihmiset ovat ystävällisiä. Metroasemat, kadut ja julkiset paikat yleisesti ovat siistejä ja kaikki toimii moitteettomasti. Turisteista pidetään kaupungissa hyvää huolta. Lähes jokaisessa kadunkulmassa on joku, jonka tehtävänä on neuvoa tietä tai auttaa muissa mahdollisissa asioissa. Se tekee olon kotoisaksi ja turvalliseksi. Toistuvasti mieleen nousee kysymys, miltä tilanne mahtoi tuntua reilu sata vuotta sitten, kun ensimmäiset suomalaiset saapuivat suureen tuntemattomaan?   

Saijaleena