Marianna Uutinen, Untitled, 1989, akryyli kankaalle, n. 180 x 220 cm. Kuva: Jan Svengunsson

Kuvan koulussa Marianna Uutinen: "Taide on itsessään toinen, vaihtoehtoinen todellisuus, joka osallistuu voimakkaasti yhteiskuntaan. Jo taiteilijuus sinänsä on poliittinen teko."

|
Blogi

"Taide on itsessään toinen, vaihtoehtoinen todellisuus, joka osallistuu voimakkaasti yhteiskuntaan. Jo taiteilijuus sinänsä on poliittinen teko."

"Opiskelin maalausta vuosina 1980–85. En saanut opiskelupaikkaa Lahden Taidekoulusta, mutta yllätyksekseni pääsinkin Ateneumiin, johon oli lähes mahdottoman vaikeaa päästä sisälle. Se oli todella kova juttu. Muutin Helsinkiin pikkukaupungista. Niin vähän nähneelle ja kokeneelle kaikki mitä koulussa tapahtui avasi jotain uutta taiteesta ja taidemaailmasta.

Meillä oli hienoja taiteilijoita opettajina, he jakoivat anteliaasti tietojaan ja kokemuksiaan. Opetus perustui lähinnä opettajan ja opiskelijan väliseen vuorovaikutukseen – dialogiin, jota harjoitettiin enimmäkseen työhuoneella ja ryhmäkritiikeissä. Muunlaista opetusta, esimerkiksi ajankohtaisten sisältöjen läpikäymistä, ei juurikaan ollut. Taidehistorian kurssi kesti poikkeuksellisesti vain puoli vuotta. Koululla opetettiin siihen aikaan myös värioppia, anatomiaa, perspektiivioppia ja materiaalioppia, jos oikein muistan. Opetuksen pääpaino oli konkreettisessa tekemisessä, maalauslinjalla piirtämisessä ja maalaamisessa. Ensimmäisellä vuosikurssilla tehtiin kipsipiirustusta, mallipiirustusta ja mallimaalausta, myöhemmin vapaata maalausta. Opintojen loppupuolella aloin kaivata teoreettisempaa opetusta muun opetuksen lisäksi.

Koulussa oli mielestäni yleisesti ottaen hyvä henki. Tiettyjä elitistisiä klikkiytymisiä tosin liittyi vuosikurssiini, mutta muutoin henki oli arvostava, vapaa ja innostava, radikaalikin. Henkilökunnan vähäisyys teki meistä kuin yhtä suurta perhettä. Kanssakäyminen oli intensiivistä ja turvallista nuorelle opiskelijalle, ainakin minulle.

Ensimmäisinä opiskeluvuosina tein hyvinkin “akateemista taidetta” eli aika teknisiä harjoitelmia, joissa oli kyllä aina mukana myös jokin henkilökohtainen tunnelataus. Vähän myöhemmin aloin ottaa enemmän riskejä ja tehdä rohkeampia kokeiluja. Abstrakti ilmaisu ja ajattelu alkoivat tuntua yhä läheisemmiltä ja luontevammilta perustoilta maalauksilleni. Myös materiaalisuuden merkitys kasvoi, vaikka en aluksi ollut tai halunnut olla erityisen tietoinen asiasta, enkä siis erityisemmin korostanut materiaalisuuden merkitystä. Työskentelin hyvinkin intuitiivisesti ja spontaanisti. Vaikutteita tuli varmaan alitajuisesti monesta eri suunnasta ja myös monilta modernistisilta tekijöiltä; informalismista ja ekspressionismista, formalismista...

Monet myöhemmille teoksilleni tyypilliset piirteet – esimerkiksi tilan, värinkäytön ja komposition tai muodon vapautuminen maalaukselle tyypillisestä suorakaiteesta – ovat oraalla jo näissä varhaisemmissa teoksissani. Opiskelun jälkeen aloin kuitenkin kaivata uudenlaisia sisältöjä tekemisilleni. Halusin löytää oman kielen ja ilmaisun, joka vastaisi paremmin sen ajan (postmodernia) ajattelua ja todellisuutta. Lopetin maalaamisen joksikin aikaa ja aloin tehdä eräänlaisia käsitteellisiä tutkielmia piirtämällä sekä pohtimalla omaa tapaani maalata ja ajatella. Halusin löytää uudenlaisen tavan ilmaista itseäni maalaamalla. Sittemmin olenkin saanut yhdistettyä maalauksissani nuo edellä mainitut asiat. Vaikka teosteni muodot ovat vaihdelleet urani aikana melkoisesti, jokin minulle tyypillinen ilmaisu – jonka juuret ovat siis jo näissä varhaisissa vaiheissa – on kulkenut aina mukana.

Love, 2009, akryyli kankaalle,190 x 240 cm. Kuva: Jussi Tiainen

Vuonna 1985 esiinnyin Helsingin Nuorten Näyttelyssä Taidehallissa. Mukana oli useampia sen ajan nuoria tekijöitä asiantuntijaraadin valitsemana. Oli mahtavaa päästä niin arvovaltaiseen paikkaan ja muiden tekijöiden seuraan, ja sain kannustavaa palautetta näyttelyarviossa ja vanhemmilta kollegoilta. 

Aloin opettaa Kuvataideakatemiassa 2000-luvun alussa. Vuonna 2004 minut valittiin maalauksen professoriksi ja osastonjohtajaksi, ja hoidin tehtävää vuoteen 2008 asti.

Opettajakuntaa velvoittava hallinnollinen työ oli rasittavaa ja vei aikaa kaikkein tärkeimmästä työstä eli opetuksesta. Opiskelijat valittivat, että en tapaa heitä tarpeeksi. Kärsin siitä. Myös taiteen tekemiseen jäi liian vähän aikaa. Opettajakunnassa pitäisi mielestäni olla edelleen enemmän vaihtuvuutta ja kansainvälisyyttä, jolloin opiskelijoille voitaisiin antaa enemmän tilaa ja erilaisia näkemyksiä kehittää omaa taidettaan.

Omassa opetustyössäni on ollut tärkeintä teosten ja tekemisen äärellä tapahtuva dialogi opettavien ja opiskelevien taiteilijoiden kesken. Näissä keskusteluissa päästään usein myös perimmäisten kysymysten äärelle, pohtimaan taiteen merkitystä ja sen suhdetta elämään laajemminkin.

Taidekoulutus tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kyseenalaistaa ja analysoida omia tekemisiään. Opintojen aikana voi imeä monenlaisia vaikutteita, purkaa työskentelytapojaan sekä kehittää itselleen ominaista ilmaisua ja ajattelua koulutusohjelman sisältöjen puitteissa. Opiskeluvuosien aikana moni saa ensimmäiset kosketuksensa taidemaailmaan – muihin taiteilijoihin, näyttelyn rakennusprosessiin sekä kansainväliseen vuorovaikutukseen – ja on mahdollista työstää vapaammin omaa taiteilijaidentiteettiään, ilman kaupallisia tai konventionaalisia vaateita.

Taide on itsessään toinen, vaihtoehtoinen todellisuus, joka osallistuu voimakkaasti yhteiskuntaan. Jo taiteilijuus sinänsä on poliittinen teko.

Kuvataideakatemia antaa loistavaa, korkeatasoista ja ajankohtaista sisältöopetusta sekä luo mahdollisuuksia määrätietoiseen opiskeluun ja kansainvälistymiseen.

Kuvataiteilija Marianna Uutinen (s. 1961) opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1980-85. Koulun opetuspaikat sijaitsivat tuolloin Ateneumissa ja Yrjönkadulla. 2000-luvun alussa Uutinen toimi tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa. Vuonna 2004 hänet valittiin maalaustaiteen osaston professoriksi ja osastonjohtajaksi, ja hän hoiti tehtävää vuoteen 2008 asti. Marianna Uutinen on opiskellut ja opettanut myös ulkomailla. Hän on pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla, osallistunut aktiivisesti kansainvälisiin ryhmänäyttelyihin, ja ollut mm. Venetsian Biennalen Suomen edustaja vuonna 1997.

Kuvan koulussa -haastattelusarjassa kuullaan kuvataideakatemialaisten ajatuksia taiteen opettamisesta ja oppimisesta. Vuoden 2018 mittaan julkaistava sarja esittelee Kuvataideakatemiasta valmistuneita sekä siellä opiskelevia taiteilijoita. He kertovat opiskeluajastaan, akatemiassa oppimistaan asioista ja siitä, mihin suuntaan toivoisivat suomalaisen taidekentän kehittyvän. Haastattelusarja on osa Kuvataideakatetemian 170-juhlavuoden ohjelmaa. Lue lisää: www.uniarts.fi/kuva170