Photo: Jirka Silander
Näyttelijä Eliina Hiltunen videoteoksella Eat Dirt (2019).

Kansan ääni raikaa tv:n äärellä

|
Blogi

Näyttelijä Eliina Hiltunen teoksessa Eat Dirt (2019). Kuvaaja Jirka Silander.

 

 

Kuvan Keväässä esitettävä teokseni Eat Dirt käsittelee tavallisuuden ruumillistumista populaarikulttuurista tutuilla visuaalisilla keinoilla. Olen tehnyt viime aikoina empiiristä tutkimusta tosi-tv:n parissa ja havaintoni on että se on tehokkaimpia poliittisen viestinnän välineitä aikanamme. Näissä teksteissä avaan omaa työtäni, ajatuksiani ja metodeja valmiin lopputuloksen takaa. Tällä kertaa paneudun taustatutkimuksen ihmeelliseen maailmaan. Lähdin tutkailemaan alati laajenevaa tosi tv:n kenttää oikeastaan jo vuonna 2014, jolloin toteutimme suurella taiteiijaporukalla ryhmänäyttelyn galleria Rajatilassa nimikkeellä Reality Television goes Art. Rakkaus lajiin säilyi ja päätin toteuttaa maisterintyöni tosi-tv:n genren säännöillä. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä rakastan kaikenlaista eksploitatiivista hömppää. 

 

Temptation Island Suomen viidennellä tuotantokaudella esiintyvä Juuso Lehmusvyöry on antanut kaudella kasvot sairaalloiselle mustasukkaisuudelle ja omistushaluisuudelle. Kuvassa Lehmusvyöry suree puolisonsa halattua toista miestä. ( Screenshot jaksosta 5., kausi 5. Nelonen Media/ Banijay Finland 2019)

Eksploitaatio ja tosi-tv ovat lähes symbioottinen yhdistelmä. Reality ei pärjää ilman henkilöitä, jotka ovat valmiita laittamaan ns “kaiken likoon”. Viihdearvoa ei synny ellei joku nolaa itseään. Esimerkkinä voidaan käyttää Temptation Islandia, joissa sarjan roolitus tuntuu koostuvan lähinnä persoonallisuushäiriön omaavista, läheisyysriippuvista alkoholisteista. Tempparit on tuskallinen, ihana ja ajankohtainen katsaus nyky-yhteiskunnan henkiseen tilaan. Mikä tekee Temppareista niin mullistavan sarjan? En ollut aikaisemmin eksynyt tämän koko kansan suosikin pariin, vaikka suurin osa tuttavistani vaikuttaa seuraavan sarjan viidettä tuotantokautta lähes uskonnollisella hartaudella. Semi Purhosen tutkimuksessa Televisionkatselun sosiaalinen eriytyminen ja yhteiskunnalliset seuraukset nyky-Suomessa  havaittiin runsaan television katsomisen olevan linkittynyt sosiaaliseen asemaan ja jopa poliittiseen aktiivisuuteen.

Politiikan superkeväänä 2019 Tempparien aktiivinen katsominen saattaa siis todella vaikuttaa nuorten äänestysaktiivisuuteen. Hoi poliitikot, ostakaa siis mainostilaa reality-ohjelmien mainospaikoilta! Voin tulla suunnittelemaan sisältöä, sopivaan hintaan tietenkin. Olen yhtä köyhä kuin keskiverto tosi-tv-ohjelmaan osallistuva, joten jokainen euro tulee tarpeeseen!

 

Myös oman tuttavapiirini katselutottumukset noudattavat melko pitkälti Purhosen tutkimuksissa esiintynyttä havaintoa: korkeakoulutetut halveksuvat tosi-tv:tä siinä missä duunarit kuluttavat sitä häpeilemättä. Itse koen että kaikki seuraavat realityä jossain määrin. Tosi-tv nimittäin tunkeutuu osaksi kaikkia elämän osa-alueita. Sen aiheuttamat kulttuurilliset aallot iskeytyvät niin Katajanokan miljoonalukaaleissa kyhjöttävien setien kuin Varissuon liikekeskuksessa hengailevien nuorten aikuisten ajatusmaailmaan. Tosi tv:n kieli sulautuu osaksi omaa puhettamme, sen ihmiskuva arkipäiväistyy ja ottaa paikkansa ihanteena. Ja vaikka reality tuomitaan herkästi hömpäksi, se heijastelee kansan nykyisiä asenteita ja yhteiskunnan tilaa paremmin kuin yksikään kantaaottava installaatio helsinkiläisessä yksityisgalleriassa!

Tosi-tv:n hämmästyttävä voima lepää sen kyvyssä saada ihmisissä aikaan suunnatonta paremmuuden tunnetta. Ja sen vuoksi reality on katsotuin television muoto suomalaisten parissa.

 

Ilman tosi-tv:tä emme eläisi keskellä äärioikeistolaista, populistista painajaista. Antakaapas kun selitän tarkemmin.

SILLOIN KUN MINÄ OLIN NUORI (eli noin viisitoista vuotta sitten), Suomessa ja maailmalla elettiin mukavan vakaata nousukautta. Tämä näkyi tosi-tv:ssä ohjelmina, jotka ylistivät rikkaiden elämäntapaa sekä tirkistelivät  kerskakuluttavan yläluokan käsikirjoitettuun arkeen. Vuoden 2008 finanssikriisi romutti yltiösuureksi kasvaneiden pankkien egot sekä maailmantalouden. Tämä vaikutti viihdekulutukseen siten, että köyhtyneelle ja päähänpotkitulle tv-yleisölle tarjottiin viihdettä joka saa heidät tuntemaan olonsa paremmaksi kurjistuvassa yhteiskunnassa. Sosiaalisen median nousu nosti vaatimustasoa korkeammalle, arjen spektakelisointi ei ollutkaan enää niin helppoa kun tirkistelystä oli tullut jokapäiväinen kansanhuvi. Yhä julmemmat tosi-tv:n muodot vakiinnuttivat paikkansa. Esimerkkeinä Here Comes Honey Boo Boo, Jersey Shore ja Suurin Pudottaja. (Toki poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Keeping up with the Kardashians on henkinen jäänne nousukauden rikkaiden ihannoinnista. ). Aikamme yksi tärkeimmistä ohjelmista on Diili, jota voidaan pitää merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä Donald Trumpin valtaannousulle. Koventuneet asenteet viihteen saralla raivasivat polkua rasistisen retoriikan hyväksynnälle ja oikeistopopulististen mätäpaiseiden nousulle. Reality mukaili ja vääristi niin hyvin todellisuutta että siitä tuli lopulta oikean elämän varteenotettava muokkaaja.

 

Kim Kardashian (vas.) tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Valkoisessa talossa vankilareformin ja tuomiokäytäntöjen tiimoilta toukokuussa 2018. (kuva:Twitter/@realDonaldTrump)

Tosi tv:n kysyntä, ja sen myötä myös tuotantoarvo, ovat nousseet viime vuosina niin paljon että se näkyy esimerkiksi ohjelmien valaisussa, kuvan laadussa ja jälkituotannon tasossa. Havaitsin tämän yrittäessäni replikoida teoksessani tosi-tv:lle tyypillisiä visuaalisia maneereja. Mistään korkealaatuisesta tuotannosta ei tosin puhuta etenkään suomalaisen realityn kanssa, eivätkä sen taiteelliset arvot ole merkittäviä. Olin varsin onnekas saadessani ammattikuvaajan, kuten leikkaajan jolla on kokemusta realityohjelman leikkaamisesta. Oma budjettinikin on täysin olematon, mutta taiteelliseen laatuun pyrin panostamaan tosi tv-tuotantoa enemmän.

 

Monitaituri Eveliina Pasanen puomittamassa kuvauspaikalla.   (Kuva:Jirka Silander)

 

Realityyn kuuluu tuotantokustannusten minimointi suhteessa mainostulojen maksimointiin. Sitä voidaan pitää kapitalistisen viihteen multihuipentumana, jossa kaikelle, jopa roolihahmoille on määriteltävissä myyntiarvo. Useat ohjelmat ovatkin pitkiä mainoksia. Jokaisessa realityohjelmassa tuntuu olevan taustalla jonkinlainen markkinointikikka. Supernanny Suomen Pia Penttala toimii johtajana Tukikohta Oy:ssa, Bachelor Suomen päähenkilö Christoffer “Toffe” Forsman mainostaa joka toisessa lauseessa Crossfit- saliaan. Temptation Islandissa esiintyvät henkilöt yrittävät rakentaa itsestään mahdollisimman myyvää tuotetta. Esimerkki jota käytän omassa teoskokonaisuudessa Kuvan Keväässä on Olet mitä syöt- sarjan Pippa Laukka, joka markkinoi sarjan kautta omaa osaamistaan yksityislääkärinä. Sarja vaikuttaisi olevan pitkä mainos hänen henkilökohtaisille palveluilleen, kirjoilleen ja oheistuotteilleen. Valitettavasti itsetuntonsa menettäneiden henkilöiden kustannuksella.

Screenshot Eat Dirt-videoteoksesta (kuva:Jirka Silander)

Realityn kerronnassa käytettävät retoriset keinot ja juonenkäänteet valjastetaan tehokkaan kohdemainonnan välineiksi. Veijo Hietala kirjoittaa kirjassaan Media ja suuret tunteet marxilaisen kritiikin pitävän televisiota valtaideologian äänitorvena. Voimme siis ajatella seuraavamme  varsin liberaalikonservatiivia maailmankuvaa. Ohjelmissa korostuu kulutuskeskeisen elämäntyylin ihailu. Vaikka sarjojen roolihahmot tekevät näennäisesti varsin vapaamielisiä ja vallatomia tekoja, konservatiivishenkinen moraalikäsitys on aistittavissa käsikirjoituksessa. Sarjat eivät kyseenalaista arvojaan. Yksiavioisuus on ainoa mahdollinen suhdemuoto, hyvä ihminen urheilee ja kaikki naiset haluavat joskus naimisiin. Laajemmassa mittakaavassa tosi-tv:n tarjoama ihmiskuva vaikuttaa vahvasti yleisön asenteisiin.

Kyse on viihdegenrestä, jonka parissa olen kasvanut ja jota kulutan aktiivisesti. Siksi onkin tärkeää kyseenalaistaa ja tutkailla asenteita, jotka todennäköisesti ovat muovanneet omakuvaani. Enimmäkseen nautin amerikkalaisesta realityviihteestä, mutta viime aikoina olen löytänyt tieni kotimaisen tuotannon ääreen. Olen tehnyt enimmäkseen vertailua Temptation Islandin ja Bachelor Suomen välillä. Mikä alkoi teknisen toteutuksen tutkailuna, muuttui nopeasti puhtaaksi viihdekokemukseksi. Olin utelias, halusin tirkistellä kuinka urpot pöljäilevät. Minä, itsediagnisoitu intellektuelli ja korkeakoulutettu kulttuuripersoona, nauroin puoliksi syöty Pirkan sipsipussi kainalossa sormiani nuollen. Vitun juntit, eikö teillä ole mitään itsehillintää!

 

Molemmat sarjat kieltämättä hätkähdyttivät ilmaisullaan. Sekä TIS että BS tarjosivat varsin kummallista naiskuvaa. Etenkin BS:n naishahmot tuntuivat omien sanojensa mukaan toimivansa pääasiallisena päämääränään pariutuminen ja lisääntyminen heterosuhteessa. Koko tähänastisen elämän huipentuma oli vielä edessä ja se huipentuma oli miehen hankkiminen. Naishahmojen konfliktit pyörivät lähinnä mieheen liittyvän kilpailun ympärillä. Naisen ensisijainen tehtävä on olla miestä varten ja suojella tätä pyhää velvollisuuttaan vihaamalla kaikkia muita sarjassa esiintyviä naisia.

Kaikki henkilöt esiteltiin robottimaisina toimijoina, joiden viisvuotissuunnitelmien ohella ainoa hyväksyttävä vapaa-ajan aktiviteetti oli urheileminen. Samanlaista vartalokeskeistä ylistystä ja suorituskeskeistä mentaliteettia tarjoili myös TIS. Liberaalikonservatiivinen maailmankuva paistaa käsikirjoitetun, spektaakkelimaisen todellisuuskuvan läpi.  Ihmiset jaetaan julmasti voittajiin ja häviäjiin, eikä myötätunnolle tunnu löytyvän paikkaa kilpailun keskellä. I’m not here to make friends.

https://www.youtube.com/watch?v=8g2S3goIWs0

Lausahdusta voidaan pitää eräänlaisena mantrana taidekentällä mutta siihenkin palaan tuonnempana.

Mikäli tosi-tv ja taide kiinnostaa, Marko Gylén on käsitellyt aihetta tyhjentävästi Mustekalassa julkaistussa esseessä. Ja puheenollen taiteen ja realityn suhteesta; tosi-tv on vaikuttanut taiteeseen. Tuoreimpana kotimaisena esimerkkinä Reija Meriläisen Survivor (2017).

Tähän loppuun voisin kirjoittaa taiteen parantavasta voimasta, siltojen rakentamisesta ja kivasta tsemppihengestä. Olen kuitenkin niin kyyninen ja ärsyttävä akka että pyrin panostamaan mieluummin härnäämiseen kuin harmoniaan. Muistakaahan muuten käydä äänestämässä!

-Milja