Jaakko Tuomainen - "Presentaatio"

|
Blogi

Hyvä Frame Contemporary  Art Finland, arvostan kiinnostustanne Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvataiteen maisteriksi valmistuvien taiteilijoiden tekemisiä kohtaan. Olen ymmärtänyt että tekin olette viime aikoina eläneet melkoisessa muutosten myllerryksissä. Toimintakauteni aikana (2014-) olen havainnut opinahjoni myöskin olevan muutosten tuulien riepoteltavana. Työtilat sijaitsevat täällä Vallilassa jokseenkin teollisromanttisessa miljöössä. Melko rumaa on, työhuoneet ovat sellaisia toimistotiloja. Taideyliopisto-brändi myös on osaltaan hämmentävä tekijä. Vähän kuin kaikessa mitä tekee olisi muovinen kirkkaanvärinen huomioleima. Olette kutsuneet meidät toimistoonne esittelemään lopputöitämme, eli kertomaan mitä sen leiman taka löytyy.

    Kaikki mitä teen on jatkumoa sille, mitä on tapahtunut ennen tämän leiman ilmaantumista; välillä koen että samat teokset olisivat syntyneet pimeässä kellarissakin. Huutavan oranssit ja vihreät logot tuntuvat jopa vievän huomion itse asialta. Se asia on minun kohdallani vahvasti maalaustaiteeseen nojaava elämän mittainen taiteen tekeminen.

    Päästäkseni itse presentaatio-osuuteen, jotten sepustaisi tästä liian pitkää ja pitkästyttävää monologia, pyrin ensin yhdessä lauseessa kertomaan teokseni yleisluonteen – josta siirryn lyhyesti erittelemään tämän on-going-luonteisen teoksen ns. yksityiskohtia.

 

Installaationi “9 Elämää – 9 Lives” Project Roomissa Lönkalla on eräänlainen välikatsaus prosessiin, jossa olen eritellyt taiteellisessa työskentelyssäni ilmenneitä virtauksia. Olen päätynyt lukuun yhdeksän, vaikka alter egoja voisi keksiä loputtomiin, ja todennäköisesti ja toivottavasti tulevaisuudessa työhöni ilmestyy uusia ja itseni yllättäviä piirteitä, jotka voisin halutessani erotella alter egoiksi. Pyrkimyksenä tulevaisuudessa on kuitenkin löytää jonkunlainen koherenttius (sana joka toisaalta on ollut itselleni kirosana pahimpina taidemaailma-ahdistuksieni hetkinä) – kokonaisvaltaisempi muoto tekemiselle. Hybridi, joka tyydyttää näitä eri “persoonallisuuksiani”. Tässä vielä eriteltynä yhdeksän taiteilijuuteni aspektia:

 

  1. “John Topelius” Kyseessä on jonkinlainen romantikko, tunnelmoija ja luontomystikko. Maisemamaalari oikeastaan. Muotokieli on aikoinaan itselleni ominaisimmaksi kokema orgaaninen maalaus, vaikkakin aikaisempiin vertailukohtiin verrattuna ei aivan yhtä “värimaalari”, jonkinlainen seesteisyys värissä kiinnostaa tämän maalarin kohdalla.
  2. “Mark S. Mann” Kuten nimi jo kertoo, tämä alter ego ponnistaa maalauksen perinteestä, jossa jäljellä, viivalla, merkeillä on suurin rooli. Osittain olen tehnyt semi-tietoisia pastisseja esimerkiksi Cy Twomblylle ja Antoni Tapiesille, mutta mielenkiintoisimmillaan omasta katsontakulmastani tämä kirjoituksen- ja söhertelynomainen tekotapa löytää kummallisia alueita joita ei oikein edes ymmärrä. Alitajuista kieltä joka viestii jostain mitä sanoilla ei voi kertoa.
  3. “Jaakko2” Philip Gustonin, Kalervo Palsan ja kenen tahansa taiteilijan työt, jotka ovat jollain tapaa elämänkerrallisia, usein itseironisia ja ehkä tragikoomisiakin narratiivisia maalauksia, ovat tämän egon taustalla. Jossain vaiheessa harkitsin tämän egon jättämistä pois kokonaisuudestani, kun jotenkin olin enemmänkin fiktionalisoimassa näitä “hahmoja” (kuin ottaisin todella jonkun toisen aivot ja kädet lainaan). Päädyin kuitenkin pitämään kiinni siitä että kaikki nämä teokset ovat minun käsialaani, eikä tarvitse katsoa oikeastaan muualle kuin omaan tekemisen historiaani poimiakseni elementit kullekin tekijälle.
  4. “Bud Roach” Tämän yhdistän modernistiseen abstraktiin maalaukseen ja amerikkalaiseen sellaiseen etenkin. Tässä ajassa vahvin assosiaationi on Mary Heilmann. Itselleni tämä lähes konstruktivistinen kuvantekeminen on kuin visuaalista äo-testiä tai palapeliä. Katsella kuinka värit pelaavat yhdessä, ja jokainen värin muutos muuttaa kaiken ympärillään. Oikeastaan tämä on jazzia minulle.
  5. “Pärvo Art” Muusikillinen lähtökohta tällä “egolla” on vastaavasti klassinen musiikki, ja toisaalta maalaustaiteen historiassa on tehty myös nocturneja, requiemeja ja “sinfonioita”… Enimmäkseen olen pyrkinyt tekemään näitä maalauksia usein lasuurikerroksin. Myönnettäköön että on ollut jokseenkin vaikea löytää yllättäviä tasoja tämän maalaustavan sisällä, mutta ajan kanssa tuntuu että ne alkavat nousta pinnalle.
  6. “Jorma Nean” Tässä kuten J. Topeliuksessa muotokieli on orgaanista, ehkä myös biomorfista, mutta Neanin pyrkimys on päästä psykedeeliseen värimaailmaan ja lihallisempaan kuvakieleen, oikeastaan eroottiseen (taidehistorian) kuvastoon viitaten.
  7. “Milli Idol” Ajattelin ensin että tämä alter ego on “pop-taiteilija”-puoleni. Olen kuitenkin päätynyt ajattelemaan ettei kyseessä ole edes pop, vaan oikeastaan joku fani-taide-juttu. Olen alkanut Idolin kanssa tekemään sarjaa joka koostuu lapsuuteni ja nuoruuteni fiktiohahmo-ihastuksista. Pyrin myös tietynlaiseen lämpöön käsittelyssä, mikä vie myöskin poispäin popin muovisuudesta. Keskisormea  Jeff Koonsille, peukut Suosikin fani-piirustuksille.
  8. “B. Ling Dolla” Tällä oli lähtöajatuksena pohtia kokeilujani ns. materiaaliromantiikassa, vaikeuksia tuotti kuitenkin keksiä mitä oikeastaan haluan. Ajattelin että tahtoisin löytää kuitenkin jotain uutta tekemiseeni jonkinlaisen muovisuuden ja bling-blingin kautta, mutta orgaanisuus on pinttynyt melko vahvasti toistaiseksi näihin(kin) kokeiluihin. Luulen että tämä vielä odottaa jotain ahaa-elämystä crapstractionin tai zombiformalismin hyväksymisessä.
  9. “Neniam Outo K’kaaj” Viimeisenä dadailija, uneksija, haaveilija, minimalistikin ehkä… Koen että tässä on kyseessä eniten asioiden ja ideoiden, löydetyn kauneuden, kehystäminen. Mm. kivien asettelu työhuoneella on K’kaaj’n harrastuksia. Olen miettinyt paljon tätä Kuvan Kevään edetessä: kuinka paljon oikeastaan näemme kun katselemme näyttelyä. Yritämmekö liikaa nähdä jotain mitä juuri me tahdomme nähdä, ovatko lasimme likaiset ja ajatuksemme liian informaation sumentamat. Ehdimmekö katsella esimerkiksi kiviä ikkunalaudalla, ja oikeasti huomata kuinka kauniita värejä ne sisältävät?

 

 

Lopuksi vielä tahdon ilmaista että taiteelliseen työskentelyyni (myöskin vime aikoina) on liittynyt ahdistus kykenemättömyydestäni ohjelmallisuuteen, vaikka ehkä näin tekstin muodossa voisi ajatella että olen kehittänyt toimivan ohjelman tekemiselleni. Kadehdin kollegoitani jotka ovat vuosikymmeniä koherentteja tekemisessään. Jopa suuri idolini Martin Kippenberger, jonka teoksien muoto liikkui laidasta laitaan ja laitojen yli, pystyi luomaan aina jotenkin ohjelmallisesti projektin kerrallaan, jopa niin, että pystyi antamaan ideansa muiden käsityöksi. Kai tämä epävarmuus on vahvin luonnekysymys taiteellisessa työskentelyssäni, kuinka syklisyys työskentelyssä aina pyrkii kohti eheyttä, mutta päätyy hajoamiseen ( - josta taas uudelleensyntyä). Tästä alan seuraavaksi kirjoittamaan opinnäytteeni kirjallista osaa, jota varten tämäkin “presentaatio” oikeastaan oli. Ja toki myös Framelle ja kenelle tahansa joka sattui tämän sivun avaamaan.

Kade olen mm. Antti Nyyssölän "koherenssille". Kuva räpsästy eilen Anhavan avajaisista. Tämä oli kirjojen ohella suosikkini.

P.S. Teen näitä bloggauksia aina jonkinlaisen kiireen tunteen vallassa, ja tällä kertaa olen kohta konkreettisesti myöhässä 20-minuuttisesta presentaatiotapaamisestani. Moro!