Jaakko Tuomainen - Mistäs tässä oikein olikaan kyse?

|
Blogi

Muistan, että innostuin jossain vaiheessa sellaisesta ajatuksesta, että opinnäytteeni koostuisi sellaisista levynkansimaalauksista… Olin jotenkin kai kyllästynyt näyttelyissä näkemääni, ja koin että musiikin maailmassa on usein läsnä erilainen vapauden ja luovuuden ilmapiiri. Ikäänkuin musiikin puolella olisi sallitumpaa kaikenlainen tyylittelyn leikki ja hulluttelu, ja taidemaailmassa kaikki onkin joko liian vakavaa tai liian vitsikästä. Onko tosiaan niin, että kuvataiteen underground muuttuu vääjäämättä osaksi kylttyyripönötystä kun se viedään galleriaan?

 

Sitten olin marraskuussa pari viikkoa Berliinissä koulun residenssissä ja mietin opinnäytteeseen liittyvää kirjoittamista. Jonka tuloksena syntyi ajatus käyttää alter egoja sekä kirjoittamisessa että kuvantekemisessä. Musiikin maailma jäi edelleen osaksi ideaani, mutta lähdin selkeästi perinteisemmille linjoille tulevien teosteni suhteen. Joskus toiste varmaan toteutan kokonaisuuden johon keksin kuvitteellisia bändejä, ja niille niitä levynkansia. Koska esim. bändien nimien keksiminen on hauskaa.

 

Musiikki jäi alter egojen kehittelyssä tai maalariuteni osasten pohtimisessa sellaiseen osaan että kaikilla yhdeksällä alter egollani on omanlaisensa soundtrack. Esimerkiksi Pärvo Art –egoni äänimaisema on klassista, Bud Roachin jazzia ja John Topeliuksella enimmäkseen Cocteau Twinsiä. (Olen yrittänyt kasata jotain soittolistoja spotifyhin, ja laittelen tänne varmaan linkkejä tulevissa postauksissa.)

 

Jotain näitä, ja niitä, juteltiin herra lopputyöohjaajani Jyrki Riekin kanssa viime viikolla. Joka tässä poseeraa maalausteni edessä.

 

Jotenkin tästä lopputyönäyttelyhässäkästä tulee mieleeni Lahden Taideinstituutin loppumetrit vuonna 2009. Samoin kuin tuolloin, tuntuu jotenkin hassulta puhua siitä mitä on tekemässä. Tällä hetkellä toki olen tekemässä maalauksia, ja niitä voi katsella, ja pohtia mm. täysin formalistiselta näkökannalta. Mutta tuntuu kuitenkin että sitten se itse teos tulee olemaan jotain muuta kuin yksittäisiä maalauksia. Että se olennaisin asia taas kerran tulee olemaan jotain muuta kuin hienosti suoritettuja maalauksen opintojen näytteitä.

2009, Sammonkatu 8:n hissi, Lahti ja Kaapelitehdas, Helsinki.

Lahden lopputyökseni laitoin maalauksia laatikoihin (ja olen naureskellut ajatukselle siitä että oikeastaan teen niin nytkin - laatikot ovat vaan tällä kertaa käsitteellisiä), ja sinetöin ne kaikenlaisilla käsieni ulottuvilla olevilla matskuilla. Tein kuusi laatikkoa, jotka sisälsivät yhteensä 250 maalausta. Teoksen nimi oli “Varastoon!” Välillä toki mietin sitä miltä ne laatikot näyttää siinä näyttelyssä, mutta tuntui kyllä täysin tyhjältä alkaa puhumaan siitä, kun koki että teko sisälsi sen verran tasoja, että siitä pystyi johtamaan kaikenlaisia keskusteluja. Ja tähän loppuun vielä omistuskirjoitus:

 

Lahdessa opinnäytteeni ohjaajana toimi Erkki Pirtola, ja tahdon muistaa Erkkiä omistamalla Kuvan Kevään kokonaisuuteni hänelle. Erkin kirjoitukset, ajattelu ja asenne olivat vaikuttaneet minuun vahvasti jo ennen kohtaamistamme tuona keväänä 7 vuotta sitten. Erkin kanssa kävimme hyviä keskusteluja opinnäytteen tiimoilta ja myöhemmin aina kun satuimme törmäämään. Erkistä ihmisenä, kuten myös elämäntyöstään, huokui aina harvinaislaatuinen myötätunto, lempeys, ja upea huumori. Viimeisestä tapaamisestamme Galleria Rankan avajaisissa, jossa Erkillä oli teoksia esillä, jäi lämpimät muistot. Paitsi Erkin ilontäyteisestä olemuksesta, myös mm. siitä tuumasta, että “meitä yhdistää väri”.

 

Niin, mistä tässä oikein olikaan kyse? Kai tässä on kyseessä sanoa jotain vapaudesta  ja luovuudesta, vapaudesta luoda. En tiedä oikein kuinka hyvin mielestäni olen onnistunut, tai tulen onnistumaan lopulta näyttelyssä, mutta siitä kai tässä kyse.

 

Lukusuositus, jos jostain sattuu löytymään: Erkki Pirtola: Taide ja tajunnan kehitys (Suomen antroposofinen liitto 1994).