Photo: Annette Arlander
projisoinnit 3 ja 4

Magiaa vai tekniikkaa?

|
Blogi

Ensimmäinen päiväni Etlabissa sujui kuin tanssi, tai oikeastaan se oli toinen päiväni, sillä sain varaslähdön sunnuntai-iltana ja otin selville paljonko tarvitsin jatkojohtoa jne. Maanantaina levittelin projektoreita ja miniplayereita lattialle, ja sähköä riitti kaikille. Innostuin virittämään ruskeaa paperia seinänviereisen ikkunan eteen, jonka sälekaihdin oli vioittunut, ja tilkitsemään takaseinän pienet neliönmuotoiset ikkunat moninkertaisella paperilla, niin että syntyi melko mukavasti projisointipintaa. Ja pienet mediaplayerinikin suostuivat toimimaan, kunhan vain maltoin käynnistää ne pareittain, niin ettei yksi sammunut samalla kun toinen syttyi. Varmaan tuttu ongelma kaikille, jotka käyttävät kaukosäätimiä. Istuin välillä tuolilla ja välillä lattialla, vääntelehdin kun jokin näytti surkealta ja ilahduin kun jokin näytti paremmalta kuin mitä muistin. Tosiasiassa olin helpottunut siitä, että aika moni juttu tuntui olevan ihan OK, vaikka vuosia on kulunut ja nykytekniikka on ihan toista. Kirjoitin jonkinlaista neliraitaruudukkoa tietokoneelleni, mikä video poistetaan, mitkä videot vaihtavat paikkaa jne. Kun lähdin illan suussa olin tyytyväinen, ja jopa sitä mieltä että ensimmäinen osa, Animal Years 1-7, voisi muodostua ihan siedettäväksi kokonaisuudeksi. Kotona teinkin sitten muutokset, poistin muistitikuiltani turhat versiot ja vaihdoin joidenkin tiedostojen paikkaa. Mutta toistaiseksi kaikki oli OK.

Tänään saavuin Etlabiin vasta puolen päivän maissa, ja tiesin jo minne olin tulossa. Kävelin koko matkan kotoa, se teki yli tunnin, mutta auringon paistaessa ei haitannut kierrellä työmaasokkeloita. Olin varustautunut käymään läpi toisen osan materiaalit, joista osa on pidempiä, mutta myös laadultaan parempia, eli Animal Years 8-12. Mutta kas, toisin kävi. Mediaplayerit kieltäytyivät lukemasta toisen osan muistitikkujani. Kun yritin ladata uusia tiedostoja koneet herjasivat, että vanhat tiedostot on poistettu, haluanko valita uudet. Ja kun yritin niin tehdä, missään ei ollut mitään. Kun asetin ensimmäiset osan tikut paikalleen, tiedostot kyllä löytyivät. Oliko siis vika tiedostomuodossa, vai missä? Kopioin yhden eilispäivän tiedostoista uudelle tikulle, mutta sekään ei näkynyt. Latasin käyttöohjeet verkosta - ihanaa että verkko toimii - ja päättelin, että olin ehkä poistanut usb tikut varomattomasti. En silti löytänyt mitään ohjetta mitä tehdä. Sammutin koneet, odotin, käynnistin uudestaan. Ei tulosta. Lopulta päätin, että muutan uudetkin videot mov- tiedostoiksi ja yritän huomenna uudestaan, tai tarkemmin sanoen ylihuomenna. En silti ole aivan vakuuttunut, että nuo lelut vielä joskus toimivat. Voihan olla että olen rikkonut ne lopullisesti. Mutta täytyy yrittää, sillä en aio tähän hätään hankkia, tai edes vuokrata, mitään kunnollisia mediaplayereita. Tästä leikistä yritän selvitä vielä näillä leluilla. Mutta jotta päiväni ei olisi ollut aivan turhaa nyherrystä, päätin kirjoittaa edes tähän blogiin jotakin. Ja muistuttaa samalla itselleni, että näillä taidoilla tekniikan ja magian suhteen pätee sama havainto - joskus se toimii ja joskus ei. 

Asiasanat