Viikon alumni Seija Kiiveri on sielultaan soittaja

|
Blogi

Seija Kiiverin elämässä musiikki on aina ollut tärkeässä roolissa. Ollessaan nelivuotias vuonna 1974 Seija sai lahjaksi suvussa kulkeneen harmonikan, ja heti seuraavana syksynä hän pääsi opiskelemaan harmonikan soittoa musiikkiopistoon kotipaikkakunnallaan Imatralla. Sivuaineeksi musiikkiopistossa valikoitui myöhemmin laulu. Seijan molemmat vanhemmat olivat kuorolaulajia, ja hän muistaa jo pienenä opettaneensa isälleen tenoristemmoja ja säestäneensä äitinsä laulua. Äitiään Seija kuvailee käveleväksi iskelmäsanoitusten tietopankiksi, ja hän kertookin perineensä rakkauden tanssimusiikkiin äidiltään.

Ala-asteen luokat Seija oli Linnalan musiikkiluokilla, ja suurimmaksi lapsuuden ajan musiikilliseksi vaikuttajaksi muodostui koulun musiikinopettaja Pirjo-Liisa Hiltula. Vaikkei lapsuudenkodissa ollut pianoa, oli Seijalla aina ollut sisäinen palo pianon soittoon ja koulussa välitunnit kuluivatkin usein pianoa soittaen. Kansantanssiharrastuksen myötä kansanmusiikki tuli Seijalle tärkeäksi. Ryhmällä ei ollut säestäjää, ja ikään kuin vahingossa Seija päätyi kansantanssimuusikoksi. Myös soittokunto kehittyi Seijalle tanssimusiikin myötä. Vanhemmat yhyttivät hänet yhteen rumpalin kanssa, ja siitä sai alkunsa tanssiorkesteri ”Seija ja Pojat”, jonka kanssa Seija keikkaili muun muassa Imatran Kylpylän torstaitansseissa säännöllisesti vuosina 1982-1989. Keikkaelämä tuli siis Seijalle tutuksi jo kouluikäisenä, ja keikkatuloilla Seija ostikin itse ensimmäisen oman pianonsa.
 

”Kiiverismin” synty

Oman musiikin kirjoitus alkoi jo 6-vuotiaana, kun Seija teki ensimmäisen oman sävellyksensä 'Lumiukkolaulu'. Yläasteella kaverit tekivät Seijalle englanninkielisiä sanoituksia, joihin hän sävelsi pianoballadeja. Parikymppisenä Seija rupesi tekemään myös omia tekstejä. Halu tehdä tekstejä syntyi elämänkokemuksesta, ja Seija kuvaileekin tekstinkirjoittamisen aluksi olleen lähinnä terapeuttista. Seija on tehnyt tilausteoksia, ja hänen sävellyksensä ovat menestyneet myös sävellyskilpailuissa. Seija kertoo, että on hieno tunne kuulla sävellyksiään muiden esittämänä. Silloin tuntuu, kuin ''sävel saisi siivet''. Esimerkiksi Jyväskylän Naislaulajille Kantelettaren tekstiin tehdyn laulun  ”Ääni ei kuulu kullalleni” ensiesitys on jäänyt mieleen. Seijan tausta kuuluu hänen musiikissaan, ja hänen musiikkiinsa tutustuneet ovatkin oppineet tunnistamaan ''kiiverismin'', jossa yhdistyvät kansanmuusikkous, jatsahtavuus, näyttämöllisyys sekä vahva sanoma.

Lukion jälkeen Seija tiesi jo haluavansa Sibelius-Akatemiaan, muttei kokenut vielä olevansa valmis pääsykokeisiin, koska oli pianonsoitossa täysin itseoppinut. Seurasi opiskeluvuosi Perheniemen kansanopiston musiikkilinjalla. Perheniemessä Seija sai hyvää opetusta ja valmistautuikin järjestelmällisesti SibAn pääsykokeissa vaadittavaan pianonsoiton näytteeseen.
Vuoden aikana tuli myös selvitettyä, jaksaisiko musiikkia tehdä ammatiksi vai tuliko muusikkouden vaatimus kenties jostakin ulkopuolelta. Nopeasti Seija totesi halun musiikin tekemiseen ja opettamiseen olevan sisäsyntyistä, ja siksi hän halusi opiskelemaan juuri musiikkikasvatusta. Vuonna 1990 Seijan pää oli pilvissä, kun kirje Sibelius-Akatemiasta vihdoin löysi perille hänen uuteen osoitteeseensa Kotkassa: hän oli päässyt opiskelemaan musiikkikasvatusta!

Ensimmäisiä vuosia musiikkikasvatuksen osastolla leimasi Seijan mukaan laulun ja pianon innostunut opiskelu. Seijasta oli myös ihanaa päästä samanhenkisten ihmisten pariin. Opiskeluajoilta jäi myös elinikäisiä ystäviä: opiskeluvuosien kämppis on nykyään Seijan lapsen kummi, ja hän on myös itse kummina opiskelutoverinsa lapselle. Seija opiskeli aikana, jolloin teknologia oli juuri kokemassa hurjan kehityksen - hän muistaakin sopineensa soittotunteja kolikoilla toimivasta puhelinkioskista käsin, ennen kuin asuntoon saatiin oma lankapuhelinliittymä.

Opiskeluaikojen opettajat ovat olleet Seijalle merkittäviä sekä oppimisessa että oman opettamisen esikuvina. Laulunopettajaltaan Marjut Hannulalta, pianonopettajaltaan Yrjö Carlsonilta sekä vapaan säestyksen opettajaltaan Teppo Salakalta Seija kertoo oppineensa todella paljon ja arvostavansa heidän tietoaan ja taitoaan. Opiskeluaikojen konserteista Seijalle ovat jääneet erityisesti mieleen Esa Helasvuon, Susanna Haaviston ja Eija Ahvon kanssa toteutettu 'Rakastakaa!'. Kurssi on edelleen musiikkikasvatuksen osaston opetussuunnitelmassa, nykyisin nimellä 'Laulaja ja säestäjä näyttämöllä'. Seija osallistuikin ensimmäiseen versioon tästä kurssista, joka myös televisioitiin. Myös afromusiikkikurssien päätöskonsertit, joissa Seija oli laulajana, olivat tärkeitä kokemuksia. Kosketetuksi Seija on itse tullut vuosien varrella muun muassa Merja Ikkelän ja Anne Nielsenin esityksistä. Muusikko on Seijan mukaan sekä viihdyttäjä että liikuttaja, ja onnistunutta konserttielämystä voikin hänen mukaansa arvioida vaikkapa ”ihokarvamittarilla” tai yleisön taskusta kaivamien nenäliinojen määrällä.

Disney Worldin kautta takaisin kotiin ja unelmatyöhön

Opintojen ohella Seija teki säännöllisesti keikkoja freelancer-muusikkona, opetti vapaata säestystä työväenopistossa sekä säesti kansantansseja. Helsingin Nuorisoseura Potpurin kanssa Seija oli ”kuin yhtä perhettä” ja heidän kanssaan hän kiersi vajaat kymmenen vuotta kansantanssifestivaaleja ympäri maailmaa. Erityisesti mieleen on jäänyt viikon keikkaputki Floridan Orlandon Disney Worldissä 1990-luvun alkupuolella. Vuonna 1997 Seija valmistui musiikkikasvatuksen osastolta. Olo oli seitsemän ja puolen vuoden opintojen jälkeen yhtä aikaa mahtava ja haikea. Valmistuminen oli Seijalle myös itsetutkiskelun hetki: opiskeluvuodet jatkuvine harjoitteluineen ja esiintymisineen olivat olleet fyysisesti erittäin kuormittavia, ja hienoisten rasitusvammojen selätys kuuluikin vastavalmistuneen Seijan ohjelmaan. Kantapään kautta piti siis opetella se, mikä toisille on itsestään selvää: työn ja levon vuorottelu! Harmonikka on Seijalle kuin toinen iho, ja soittokunnon säilyttämiseksi liikuntaharrastuksista on vuosien varrella muodostunut suorastaan toinen ammatti. Seijalle tärkein anti Sibelius-Akatemian opinnoista oli ammattitaito eli soitto- ja laulutaito, ja sen myötä ammatillinen itseluottamus sekä verkostoituminen.

Valmistumisen aikaan Seija näki lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin opettajaa Haminan kansalaisopistoon. Seija soitti opistoon ja kysyi, mitä opettajaa haettiin. Kävi ilmi, että haussa oli harmonikan-, pianon- ja laulunopettaja. Paikka oli kuin Seijalle luotu, ja 27 hakijan joukosta hänet valittiinkin ensin haastatteluun ja sen jälkeen virkaan. Kun Seija aloitti työt Haminassa vuonna 1998, hänestä tuntui, kuin hän olisi tullut kotiin. Hän nauttii työssään kohtaamastaan elämän kirjosta, sekä vapaudesta suunnitella itse kursseja ja luoda oma lukujärjestyksensä. Työtovereistaan hän on löytänyt myös uusia ystäviä. Seija kertookin olevansa nyt unelmatyössään Haminan kansalaisopiston päätoimisena musiikinopettajana. Lukuvuonna 2014-2015 opetusohjelmassa on harmonikan- ja pianonsoiton, kuvionuottien ja vapaan säestyksen opetusta, sekä harmonikkaorkesterin ja kuorojen sekä lauluyhtyeiden johtamista. Seija saa opistotyössä käyttää kaikkea sitä musiikillista ja inhimillistä pääomaa mitä on neljän vuosikymmenen aikana takkiin tarttunut.

Ennen lapsensa syntymää Seija työskenteli myös kapellimestarina ja muusikkona Kotkan kaupunginteatterissa (2000-2008). Seija on vaikuttanut hanuristina, pianistina, laulajana, laulujen säveltäjänä ja sovittajana muun muassa lauluyhtye Langinkosken Leideissä (1999–2007) sekä kansanmusiikkiyhtye Kärttynässä (1998–2006). Tulevaisuuden haasteita Seijalla on muutama: kansalaisopiston iltatyön, perhe-elämän ja lapsen kouluarjen yhdistäminen sekä luovuuden säilyttäminen ”ruuhkavuosien” kiireen keskellä. Sillä päättäväisyydellä, joka Seijan historiassa vahvasti näkyy, uskoisi tulevaisuudenunelmien
toteutuvan!

Teksti: Sofi Meronen

Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa. Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumniyhteistyöstä löydät sivulta http://www.uniarts.fi/alumniyhteistyo