Sibeliuksen Myrskyn silmässä, osa 4: Miltä kaikki lopulta näyttää?

|
Blog

Marraskuun 21. päivänä Musiikkitalossa esitettävä Myrsky-spektaakkeli lähestyy lähestymistään. Tiistaina 3.11. Kuulolla-blogi pääsi vierailemaan simulointiharjoituksissa Uuden sirkuksen keskuksessa Cirkossa. Samalla tutustuttiin Myrsky-projektiin myös lavastussuunnittelijan silmin.

Marraskuisena tiistai-iltana näyttelijät, solistit ja kuoro kokoontuivat Cirkon Maneesiin simulointiharjoituksiin, joissa ohjaaja Ville Sandqvistin johdolla käytiin läpi kuoron koreografiaa ja rekvisiitan käyttöä. Samaan aikaan testattiin myös esityksen lavasteita, joista vastaa Aalto ARTSin lavastustaiteen opiskelija Suvituuli Saari.

Ensitöikseen kuorolaiset kokoontuivat ympäri Maneesia omiin ryhmiinsä rekvisiitta mukanaan. Sen jälkeen kerrattiin käytännön asioita Musiikkitalon konserttisalin lavaan liittyen. Tila kun tulee olemaan hyvin erilainen perinteiseen teatterisaliin verrattuna ja moni asia on oltava selvillä, ennen kuin lava otetaan h-hetkellä haltuun.

Kun kuoro löysi paikkansa ja koreografian suhteen oli selvät sävelet, harjoittelu lavasteissa alkoi. Ohjaaja huuteli repliikkejä, kuoro liikkui koreografian mukaan ja lavastesuunnittelija Suvituuli Saari seurasi harjoitusta testaten samaan aikaan lavasteita.

Myrskyn lavasteiden suunnittelu aloitettiin noin vuosi sitten, kun projektin taiteellinen työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa. Samoihin aikoihin Saari kävi kuvaamassa Musiikkitaloa ja tutustui teoksen tekstiin ja musiikkiin ensimmäisen kerran. Inspiraatiota hän haki mm. konserttisalin materiaaleista ja Shakespearen tekstistä.

- Musiikkitalo ja konserttisali ovat itsessään mielettömän inspiroivia. Salin materiaali tuo mieleen vanhan puisen purjelaivan ja tilan monet portaat ja tasot muistuttavat kumpuilevaa maastoa. Shakespearen tekstissä tulee vahvasti neljän peruselementin tuntu: maa, ilma, tuli ja vesi. Ilma ja maa olivatkin ne, mitkä liitin vahvasti konserttisaliin.

Musiikkitalon konserttisalin lavaa ei ole lähtökohtaisesti suunniteltu teatterikäyttöön. Yleisöä tulee olemaan joka puolella, joten se asettaa jo omat haasteensa lavastuksen kannalta. Siksi oli mietittävä laajasti, miten kaikki saadaan näyttämään ja toimimaan juuri niin kuin oli visioitu. Toiveena oli myös se, että lavasteet olisivat mahdollisimman kevyitä, helposti siirrettävissä sekä veisivät mahdollisimman vähän varastotilaa. Lavastussuunnittelija Saarella oli tähän oiva ratkaisu: puhallettavat elementit.

Saaren apuna on ollut lavastustyöryhmä, johon kuuluu mm. ompelija ja lavastustaiteen asiantuntijoita. Myös koko muu työryhmä on tukenut toisiaan koko projektin ajan ja fiiliksiä on haettu alusta saakka porukalla.

- Vaeltelimme koko työryhmän kanssa ympäri konserttisalia ja fiilistelimme missä kaikkialla voisi esiintyä, ja miltä erilaiset etäisyydet vaikuttavat. Syksyllä meillä oli myös keskustelutuokioita, joissa Ville Sandqvist kertoi Shakespearesta ja Tuomas Hannikainen Sibeliuksesta, ja Sofia Pantouvaki oopperasta yleisesti, Suvituuli Saari valottaa projektin alkuaikoja ja kulkua.

Myrsky tulee, oletko valmis…

Mikä Myrsky?

Viimeksi 1980-luvulla Savonlinnan Oopperajuhlilla esitetty näyttämöteos Myrsky Sibeliuksen musiikkiin ja Shakespearen näytelmään ruumiillistuu Musiikkitalon konserttisalissa 21. marraskuuta. Esitys on Sibelius-Akatemian muusikoiden, Teatterikorkeakoulun näyttelijöiden ja Aalto-yliopiston lavastus- ja pukusuunnittelijoiden voimin toteutettu monitaiteellinen kokonaisuus. Ohjaanana toimii Ville Sandqvist ja kapellimestarina koko idean isä, Tuomas Hannikainen Lue lisää täältä.

Teksti ja kuvat: Mira Asikainen
 

Asiasanat