Photo: Karoliina Hellberg

Paussipohdintoja työhuoneelta

|
Blogi

Opiskelen Kuvataideakatemiassa maalaustaiteen koulutusohjelmassa. Tässä blogissani kerron opiskelusta KuvAssa ja kaikesta siihen liittyvästä. Impressionz!

Kun mietin ensimmäisen postauksen sisältöä, aloin muistelemaan kouluun hakemista sekä erityisesti valintakurssiviikkoa. Tästä on omalla kohdallani nyt kolme vuotta. Aika on kulunut todella nopeasti – olemme nyt huhtikuussa kahdeksan vuosikurssilaiseni kanssa rakentamassa yhteistä kandinäyttelyä.

Kuvataideakatemian hakuprosessissa on hauskaa ja uniikkia se, että kouluun hakiessa ei haeta suoraan millekään tietylle linjalle tai osastolle. Käsittääkseni se on verrattain harvinainen käytäntö taideoppilaitoksissa. Ensimmäiset puoli vuotta on yhteistä opiskelua oman vuosikurssin kanssa. Tarkoituksena on ikään kuin käydä kaikki osastot läpi ja sitten vuoden vaihteessa tehdä se suuri valinta. Tuokaan valinta ei tietystikään ole kiveen kirjoitettu. Jos mietin omaa vuosikurssiani, niin kolmen vuoden sisällä muutamat ovat vaihtaneet osastoa joko vähitellen tai kertaheitolla, ja luonnollisesti kolmen vuoden aikana monien työskentely on kokenut suuria muutoksia. Se on varmastikin yksi taidekoulutuksen päämääristä.

Joskus on vaikea havaita tuollaisia suuria muutoksia omassa työskentelyssä, jos ei oikeasti vertaa jotain selkeästi vanhempaa työtä uuteen. Laitan tähän nyt kokeilumielessä esille kaksi maalausta. Ensimmäinen on tehty syksyllä 2009 ja jälkimmäinen syksyllä 2011.



Edelleen jäätelön muotokieli selkeästi puhuttelee!

Blogikirjoitusten yhteydessä haluan julkaista myös piirroksia aiheista, jotka mielestäni liittyvät opiskeluuni KuvAssa. Tämän ensimmäisen postauksen alussa on näkymä työskentelytilastani, joka sijaitsee koulumme kuudennessa kerroksessa. Jaan tilan Sampo Apajalahden ja Sanni Saarenpään kanssa. Koska opiskelu perustuu suurelta osin kurssien lisäksi itsenäiseen työskentelyyn, on oma tila äärimmäisen tärkeä asia.

Olen mukana Taideyliopiston yhteisöllisyystyöryhmässä, jonka tapaamisissa ja suunnittelutyössä on ehkä jopa tärkeimmäksi pohdinnan aiheeksi muodostunut jonkinlaisen yhteisen tilan tarve. Yhteisöllisyyden ja oikeasti hyvän tunnelman kannalta jonkinlaisen no man’s land -tyyppisen tilan löytäminen ja sen luovuttaminen tulevan Taideyliopiston opiskelijoiden ja opettajien käyttöön on mielestäni paras peliveto, jonka ennen yhdistymistä (tai sen tapahduttua) voisi tehdä.

///