Säveltäjyyden jäljillä -kirjassa väitetään, että kuka tahansa voi oppia säveltämään.

Säveltäjyyden jäljillä

|
Blogi

Havahduin säveltämisen opetuksen vähäisyyteen omassa elämässäni valmistellessani väitöskirjaani, jonka aiheena oli digitaaliteknologian mukanaan tuomat muutokset musiikin tekemisessä, oppimisessa ja opetuksessa. Haastattelin tutkimustani varten muusikoita, joiden työskentelyssä digitaaliteknologia on keskeisessä asemassa, ja yllätyksekseni he näkivät säveltäjyyden itsestään selvänä osana muusikkouttaan. Useimmille säveltäminen oli suorastaan toiminut porttina musiikin maailmaan ja johtanut heidät myöhemmin myös soittotunneille ja musiikinteorian opintojen pariin.

Kuunnellessani haastateltavieni tarinoita tajusin selvästi, kuinka erilainen oma tieni ammattimuusikoksi oli ollut. Pääsin jo nuorena osaksi perinteistä musiikkikasvatussysteemiä, johon kuuluivat sekä soittotunnit musiikkiopistossa monta kertaa viikossa että vuosittaiset tutkinnot ja matineat. En muista, että tuhansien tuntien harjoittelemisen, esiintymisen ja opiskelun aikana kukaan olisi koskaan pyytänyt minua esittämään mitään itse säveltämääni.

Koska kävin koulussa musiikkiluokkaa ja myöhemmin musiikkilukiota, esiinnyin säännöllisesti, milloin musikaalissa, milloin kuoron tai orkesterin joulukonsertissa. Tuntuu lähes ironiselta, että samaan aikaan kun musiikillinen maailmani perustui lähes kokonaan muiden tekemien sävellysten uudelleentulkinnalle, kuvaamataidon tunneilla piirsin sarjakuvia, maalasin maisemia ja muotoilin savimöykkyjä. Kirjoittamista rakastin aina siitä lähtien, kun hahmotin kirjainten järjestyksen. Äidinkielen tunneilla kirjoitin kynä sauhuten esseen, tarinan ja mielipidekirjoituksen toisensa perään, enkä koskaan epäillyt kykyäni ilmaista itseäni kirjallisesti.

Minä sen enempää kuin ystäväni emme koskaan kyseenalaistaneet saamaamme musiikkikasvatusta tai nähneet siinä mitään ristiriitaista. Olisimme varmasti olleet kauhuissamme, jos meitä olisi pyydetty ilmaisemaan jotain itse keksimäämme musiikillisesti. Eihän kukaan meistä nyt sentään mikään Mozart ollut…

*

Kerron edellä olevan tarinan 25.11.2016 julkaistavassa kirjassa Säveltäjyyden jäljillä – musiikintekijät tulevaisuuden koulussa. Samalla minun tarinani on myös lukemattomien muiden tarina. Olen kuullut sen monen eri ihmisen kertomana.

Toki ajat ovat muuttuneet siitä, kun itse kävin koulua. Mutta vielä on matkaa tilanteeseen, jossa koulu ja musiikkioppilaitokset tarjoaisivat monipuolisia mahdollisuuksia jokaisen lapsen ja nuoren kulttuurisen osallisuuden ja luovan tekijyyden tukemiseen. Vaikka opetussuunnitelmassa korostetaan luovuuden merkitystä, luokkahuoneiden arjessa lasten omalle musiikilliselle keksinnälle on tutkimusten mukaan vain vähän tilaa.

*

Suomalainen musiikkikasvatus on maailman mittakaavassa monin tavoin vertaansa vailla. Musiikinopetuksemme on toiminnallista ja käytännönläheistä. Musiikkikasvattajat tekevät upeaa työtä usein hyvin vaatimattomien resurssien puitteissa.

Uuden opetussuunnitelman kynnyksellä on aika kysyä, kuinka raivata enemmän tilaa oppilaiden musiikilliselle luovuudelle.

On aika tuulettaa perinteisiä asenteita musiikin tekijyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että näemme säveltämisen toimintana, joka on, tai ainakin pitäisi olla, kenen tahansa ulottuvilla. Jokaisella koululaisella tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus kulttuuriseen osallisuuteen ja luovaan itseilmaisuun.

Kirjan tavoitteena on rohkaista ja innostaa opettajia kokeilemaan säveltämistä, sanoittamista ja luovuutta koululuokassa ja madaltaa kynnystä itse tekemiseen.

*

Säveltäjyyden jäljillä – Musiikintekijät tulevaisuuden koulussa –kirja julkaistaan sekä painettuna että sähköisenä versiona. Kirjan sähköistä versiota voi ladata maksutta täältä.

Bloggari puhuu uudesta kirjastaan täällä.