Tuomiopäivä lähestyy

|
Blogi

Viimeiset viikot pyörähtävät käyntiin. Tunnelma on mielenkiintoinen. Työtilassa voi aistia adrenaliinitasojen nousua, iloa, jännitystä, hieman väsymystä ja jopa pisaran epätoivoa. Muoviset novelle -pullot alkavat täyttää tilaa maailmanlopun lailla. Ensimmäisillä viikoilla siivotusta luokkahuoneestamme, voimme peilata kurssin ydintä yhteiseen taiteelliseen luomukseemme. Esitys prosessina! Olemme vahvasti kurssikuvauksen äärellä.

Vaatteita, valoja, kattilan kansia, taikasauvoja, johtoja, sekä omia tavaroita lojuu siellä täällä ahkerien työviikkojen jäljiltä. Pian on tehtävä viimeinen siivous ennen esityskautta. Ei kuitenkaan pelkästään tilallisesti, vaan myös dramaturgisesti. Opettajien palautteista valaistuneina slash murrettuina, prosessimme venyi harjoituskauden viimeisille tunneille saakka. Pitkään ajattelin, että esityksemme olisi ollut pääpiirteittäin muodossaan, mutta näin ei todellakaan ollut! Kävimme läpi hurjan vuoristoradan harjoituskauden viimeisellä viikolla. Esitys muutti muotoaan useita kertoja. Jokainen ilta tuntui siltä, että nyt olemme löytäneet jonkin muodon, kunnes aamulla palautteiden perusteella palikat oli kasattava uudelleen. Tämä toistui useamman kerran, mutta näin jälkiviisaana pohtien, se oli erityisen arvokasta ja opettavaista prosessityöskentelyä. Oma kokemukseni oli se, että olimme aika syvällä yhteisessä jutussa ja asiat jotka olivat meille selkeitä, eivät avautuneet katsojalle. Meidän piti tehdä dramaturgista työtä, yksinkertaistamalla ja selkiyttämällä. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisimme joutuneet ottamaan takapakkia taiteellisen työmme kanssa, vaan meidän piti luoda ”köysi” josta katsoja saa kiinni. Köyden perässä kuljettu matka synkkien, pelottavien, samaistuttavien ja toivoa herättävien aiheiden läpi, uskoakseni jätti paljon tulkinnanvaraa katsojalle. Ilman tätä kuviteltua köyttä (jonka tässä juuri loin, luodakseni ymmärrettävän kuvan prosessimme rikkaasta ja monipuolisesta matkasta) saattaisi katsoja jäädä vain esityksen pinnalle. Tämä kaikki on tietysti henkilökohtaista pohdintaa ja tutkimista esityksen rakentumisesta ja sen viimeisistä vaiheista. Vikan harjoituksen jälkeen tuli hyvin vahvasti sellainen olo, että nyt asiat loksahtivat paikoilleen.

Kun esitys oli lopullisessa rakenteessa, ei työ päättynyt! Alkoi esityskausi. Esitys ei tule koskaan valmiiksi, se muuttuu aina. Vasta viimeisen esityksen jälkeen voimme ajatella, että tällainen siitä tuli. Mielestäni me teimme upean työn. Kiitos koko työryhmälle vaikuttavasta prosessista ja matkasta. Kiitos kurssitovereille ja koko henkilökunnalle. Väkevä koulu! Get on… get on arma get on. 

 

 

Armageddon

 

JA MÖKKIIN!

 

 

Kirjoittaja on näyttelijäntaiteen opiskelija.