Photo: © Kaisa Rajahalme

Maailma pyörii kuten aina ennenkin

|
Blogi

Jep.

Mietin usein sitä, miten en ole voinut valita mihin tai kenen syliin synnyn; millaisiin olosuhteisiin. Mietin taustojani, mietin sitä missä olen nyt. Mietin, että kaikista maailman ihmisistä olen tässä laitoksessa, näillä voimilla, kasvatuksella, keholla, silmillä ja kuinka jokainen meistä on tiensä raivannut siihen pisteeseen, missä seisoo - juuri nyt. Tämän kaiken lisäksi mietin toki myös sitä, kuka tämän blogipostauksen mahtaa lukea, ja miksi. Mä toivon, ettei kukaan.

On hurjaa ajatella, miten tämä harjoituskausi on pitkälti lopuillaan. Lopullisessa esityksesämme ei ole kuin hitunen jäljellä ensimmäisistä materiaaleistamme, jotka työryhmänä loimme. Lopullinen esityskokonaisuutemme, yhteinen luomuksemme, on varmasti jokaiselle prosessissa olleelle ja sitä seuranneelle osoittautunut täydeksi yllätykseksi. Arvostan kaikkia niitä kohtauksia ja kokeiluja, jotka opettivat meille harjoittelusta ja luovasta prosessista, mutta joista harjoituskauden loppua kohden osasimme luopua lopullista kokonaisuutta mietittäessä. Olen nauttinut oppimisesta, olen nauttinut epätoivosta. Olen nauttinut siitä, kuinka ympärilläni on paljon lahjakkuutta ja kunnianhimoa.

Tässä opinahjossa on tärkeää muistaa sanoa, että olemme vasta oppimassa. Se ei rajoita tahtotilaamme tai päämääräämme, päinvastoin. Se antaa mahdollisuuden syöksyä, nauraa ja itkeä (naiiviutta vähän tähän loppuun, eiks je.)

Kirjoittaja on N2 vuosikurssin opiskelija ja Kotelo -työryhmän jäsen.