Kahvilassa soi Finlandia, ja soi ja soi

|
Blogi

Istuin eräänä tohtorinväitöksen sävyttämänä aamupäivänä viehättävässä Café Aallossa, Helsingin Akateemisen Kirjakaupan toisessa kerroksessa; pöytiintarjoilu, ei ketjukahvila, tiedättehän.

Kerrosta ylempänä on ymmärtääkseni ihan laadukas Sibelius-näyttely, joka palvelee tämän vuoden erityisesti turisteja, mutta miksei meitä suomalaisiakin.

Omituista oli, että näyttelystä tuntui koko ajan vuotavan musiikkia alempiin kerroksiin asti. En pidä taustamusiikista, mutta ymmärrän sen käytön tuollaisessa näyttely-yhteydessä.

Vaan mitä sieltä Akateemisen yläkerrasta kuului?

Kahvihetkeni aikana soi Finlandian loppusuora huipennuksineen ainakin kahdeksan (8) kertaa. Painoiko joku asiakkaista jotain orgasminappulaa? Reagoiko ääninäyte ohikulkijoiden liikkeisiin? Hyvissä museoissa ja näyttelyissä tällaisia materiaaleja voi kuunnella halutessaan kuulokkeista, jolloin musiikin laatukin on huomattavasti parempi.

Meillä Taideyliopisto hakee akatemioidensa toimintaan enemmän yhteistyömuotoja. Maksimaalisetkin tuotannot ovat suotavia, mutta pedagogisessa mielessä kevyemmät, helpommin pystytettävät produktiot voivat tarjota mielikuvituksellemme enemmän ruokaa. Sellaiset mahdollistaisivat ajankohtaista tekstiä ja nykyajan säveliä kirjoittavien opiskelijoiden suuremman osallistumismäärän, kun tässä on julkisestikin puhuttu musiikkiteatterin kehittämisen tarpeesta Suomessa.

Suomi on pulassa, se on meille uskottavasti päähän taottu. Taiteen ja tieteen alojen ihmiset näkevät häkellyttävästi, kuinka juuri niitä aloja ajetaan alas, jotka tuottavat maalle kekseliäitä ihmisiä. Nationalismi nostaa päätään merkein, jotka saavat epäilemään hankkeiden järjestäjien älyllistä vahvuutta. Pelottaa ajatella, kuinka kapeaa geenipoolia jotkut tahot haluaisivat meillä ylläpitää.

Vetoaminen ”meikäläisyyteen” tapahtuu kansalliseksi koetun taiteen kautta; voimaa tuottavuudellemmekin haetaan – kenestäkäs muusta – Sibeliuksen kaltaisista esimerkeistä. Ja niin soi Finlandia kaiken yllä, kun maa valmistautuu sotimaan satavuotisjuhlansa kunniaksi Tuntemattoman jo kolmatta kertaa.

Sibelius, maailmanmies, kauhistuisi itse, jos tämän näkisi.

Emmekö me tosiaan pääse taiteessamme eteenpäin?

Se voi tapahtua ainoastaan pitämällä huolta myös luovan, ei vain esittämiseen tähtäävän taiteen tukemisesta. ”Tuki” on yksi päivänpolitiikan kirosanoista, mutta on ymmärrettävä, ettei myyntiin tähtäävää produsoitavaa voi olla, ennen kuin on vuosikausia paneuduttu asioihin syvällisesti – jotenkin pystyen samalla pysymään hengissä.

Riittävällä tuella on monia merkityksiä nuorelle taideopiskelijalle: se mahdollistaa elämisen ja opiskelun; se mahdollistaa kokemuksen laajentamisen myös ulkomailla; ja ennen kaikkea, se mahdollistaa tuiki tärkeiden julkisten esiintymistilaisuuden saamisen niin luoville kuin esittäville kyvyille.

Kulttuuri on kylvämistä, jotta satoa voitaisiin myöhemmin korjata.

Asiasanat