Juhlat päättyvät, koearki alkaa

|
Blogi

On syytä kiittää Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlintaan osallistuneita soittajia, kovaa puurtaneita järjestäjiä ja vierailevia taiteilijoita. Teitte tästä hienon kauden, eikä vähäisimmäksi jäänyt säveltäjä Lotta Wennäkosken herkän teoksen ”Sedecim” (16) kantaesityksen saama positiivinen vastaanotto. Suomessa on edetty pitkälle, kun uudenaikaisen sävellyksen ensimmäinen julkinen soittokerta voi oppilaitoksessakin olla huippuunsa hiottu. Bravi tutti!

Arkea on uudenkin vuoden alkaessa kova harjoittelu, joka valmistaa esiintymisiin ja niihin vaikeimpiin (joista kannustava yleisö puuttuu), koesoittoihin. Jännittämisasioita on blogissaan pohtinut Canadian Brassin trumpetisti Chris Colett.

Edustan itse koesoitoissa aina sitä kuuntelevaa osapuolta. Hiljaisesti paperia kynillään rapistelevan raadin huokaukset voivat olla karmeinta, mitä kokeeseen osallistuva sermin takana kuulee, mutta olen joskus ollut mukana todistamassa, kuinka ulkomailta tulleet hakijat kehuvat suomalaisia hakutilanteen reiluudesta. On istuttu hävinneittenkin kanssa iltaa, voittajan ollessa juhlittuna. Näin on käynyt oman kokemukseni mukaan erityisesti brassin ja lyöjien kohdalla.

Ikävimmät tarinat muualta maailmasta kertovat satunnaisesta kilpailijan sabotoinnista vaikkapa nuotit viemällä, mutta jos pitää itsestään ja tavaroistaan huolen, selvinnee vaikka missä.

Koesoiton voittaminen on tänään hakijoille harkinnan paikka. Se velvoittaa ottamaan työn vastaan ja ainakin tutkimaan, haluaisiko orkesteriin oikeasti sitoutua. Koeaika osoittaa molemmin puolin, voidaanko yhteistyötä jatkaa. Mutta erityisesti pienemmät orkesterit ns. maakunnissa katsovat karsaasti, jos koesoittotilaisuutta käytetään pelkkään kilpailuvalmennukseen, eikä aikomusta työn ottoon olekaan.

Koesoittoon on kauempaa kallista tulla. Orkesterien talous on nihkeytymässä joka puolella maata, mutta voisi olla tarkoituksenmukaista käyttää enemmänkin esikarsintoja videoin. Jospa sitten voitaisiin maksaa matkat ja jokin halpa majoitus saapujille? Ehkä kiinnostus avoimiin paikkoihin kasvaisi.

Hyvä yhteistyömuoto, jota maamme orkestereiden kanssa Sibelius-Akatemian toimesta kehitetään, on koesoittokoulutus. Oppimielessä tehty arviointitilaisuus on hieno tapa opastaa hakijoiksi pyrkiviä tärkeissä asioissa: ei ole kysymys vain teknisesti huimasta soiton tasosta, vaan tyylitajusta. Moni koesoittolautakunta ihmettelee esimerkiksi vaativia viulujen orkesteripaikkoja kuunnellessaan, eikö kandidaatti olekaan tutustunut teokseen. Saatavilla on kuitenkin erinomaisia esityksiä verkon kautta, ja konserteissakin kannattaa käydä.

Se nuori soittaja, joka paikan saa jossain orkesterissa, liittyy pitkään historialliseen traditioon. Tämä tarjoaa hänelle parhaimmillaan hyvän suhteen mestarin ja kisällin välillä. Vanhemmat muusikot saattavat jo vähän kangistuessaankin kantaa arvokasta tietomäärää, jota kannattaa nuoren tarkkaan tutkailla.

Uudessa orkesterissa alkaa soittajalla vastuu sen esitysten tasosta, hengestä ja tulevaisuuden rakentamisesta. Ei ole mitään arvokkaampaa kuin nuori taituri, joka tuo panoksensa hänet kiinnittäneelle ensemblelle.

Ja vielä: me käymme kovenevassa maailmassa yhteiseen taistoon niitä kylmiä voimia vastaan, jotka eivät enää arvosta sivistystä ja kulttuuria. Jokainen meistä voi joutua puolustamaan työnsä kunniaa ja arvoja. Parhaiten se käy tarjoamalla läheiselle kätensä, soittamalla hänen sydämeensä lämmön.