Millaisella etiikalla teemme taideinterventioita ja tutkimusta? – Tapaus Finnexia

|
Blogi

Järjestin keskustelutilaisuuden yhdessä Taiken läänintaiteilijan Krista Petäjäjärven kanssa aiheesta ”Finnexia: Performing false hope - Artist Talk with Lisa Erdman”. Kutsuimme Lisa Erdmanin kertomaan lääkealan markkinointia kyseenalaistavasta taideperformanssistaan ja siihen liittyvästä väitöskirjastaan (http://finnexia.fi/). Lisan väitöskirjatyö oli jatkoa hänen lääkealaa koskeville aiemmille projekteilleen, tuotteilleen ja hahmoilleen. Itseäni aihe kiinnostaa erityisesti tutkimusetiikan näkökulmasta.

Erdman oli vuosien mittaan luonut kuvitteellisen lääkeyhtiö Huxorin. Huxor markkinoi kuvitteellista lääkettä, jonka kerrottiin nopeuttavan suomenkielen oppimista. Halusimme nostaa esiin Lisan luoman taideintervention, sillä taideinterventio on ristiriitainen monella eri tapaa. Käyn näitä ristiriitaisuuksia seuraavaksi läpi. Työ muun muassa törmäsi nopeasti ympäröivän yhteiskunnan lakeihin ja tutkimustyön eettisiin periaatteisiin ja myös julkisessa tilassa tapahtuvan osallistavan performanssin problemaattisuuteen. Lääkealan toimintaperiaatteiden mukaan performanssi esimerkiksi toteutti harhaanjohtavaa mainontaa ja toimi näin vastoin lääkealan sääntöjä. Lääkemyyjiä esittävien näyttelijöiden koettiin antavan harhaanjohtavia lupauksia rautatieasemalla. Tutkimuksesta ei oltu informoitu viranomaisia etukäteen, ja ihmiset eivät tienneet kyseessä olevan performanssi keskustellessaan ”lääkemyyjien” kanssa. Tutkimusasetelmaa voi täten pitää varsin ainutlaatuisena.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea otti Lisaan yhteyttä ja ilmoitti teoksen rikkovan lääkealan markkinoinnin pelisääntöjä. Fimea itse asiassa piti teosta rikollisena toimintana. Lisaan kohdistui yhtäkkiä vakavia syytöksiä. Aalto kuitenkin tuki väitöskirjatutkijaansa, ja Aallon juristi hoiti neuvotteluja Fimean kanssa. Mikäli Lisa olisi tehnyt performanssin vapaana taiteilijana (ilman väitöstutkimuksen osuutta) hän olisi joutunut vastaamaan syytöksiin yksin. Lisa kertoi tilaisuudessa kokemuksistaan varsin avoimesti ja pohti kriittisesti valintojaan. Kuulijan on vaikea edes ymmärtää, mitä Lisa koki näiden vakavien syytösten alla.

Hänen tutkimustaan voi pitää esimerkkinä siitä, että taidealan performanssit ja interventiot laajenevat uusille alueille. Meillä ei ole yhteistä ymmärrystä siitä, mikä on hyvän maun mukaista tai suositeltavaa, mikä haitallista tai lainvastaista. Mitä taiteilija voi ja saa tehdä taideintervention nimissä? Miten taiteilija vastaa taideintervention aiheuttamasta ”haitasta”?

Olisiko esimerkiksi hyväksyttävää luoda sotaperformanssi: seminaarin osallistujille luotaisiin illuusio siitä, että ulkona on syttynyt sota? Tällaisessa performanssissa osallistujat panikoituisivat ja pelkäisivät oman ja perheidensä hengen puolesta. Mitä psykologisia vaikutuksia kokemuksella olisi? Olisiko tekijällä vastuu käsitellä osallistujien tunteita ja kokemuksia? Ja missä vaiheessa osallistujille paljastettaisiin, että he ovat osa tutkimusta? Jatkossa taideinterventioita ja niiden tutkimusta voisikin pohtia psykologisen vaikutuksen ja kokemuksen näkökulmasta. Mikäli oletuksena on, että syntyvä illuusio on vahva, tulisiko se purkaa ennen ”kotiinlähtöä”?

Taideinterventioiden eettisiin haasteisiin liittyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Taideinterventioiden tavoitteena on yleensä vaikuttaa ihmisiin, ajatteluun ja toimintaan, ja tuottaa tästä prosessista tutkimusaineistoa. Lähtökohta jo itsessään on problematisoiva. Siksi taideinterventioiden toteutus- ja tutkimusasetelmien suunnittelu onkin kriittisen tärkeää.

Taiteilijan tavoitteena Ermanin tapauksessa oli kritisoida yhteiskunnan medikalisoitumista sekä nostaa esiin kielen merkitystä integroitumisessa eri kulttuureihin ja tarkastella kielen oppimisen haasteita. Lisan kuitenkin yllätti, että performanssissa luotu illuusio oli niin vahva, että osa ihmisistä uskoi lääkkeen auttavan kielenopiskeluun. Muutama henkilö lähti paikalta lääkepurkki kourassa, koska he halusivat antaa sen perheenjäsenelleen, jolla on kielenoppimisen kanssa haasteita. Millaisia tunteita he kokivat, kun tajusivat tulleensa huijatuksi?

Taideinterventioiden ja taidekentän tutkimukseen tarvittaisiin yhteisiä eettisiä toimintaperiaatteita. Olemme asian ytimessä: miten luoda eettisesti kestäviä taideinterventioita ja taidelähtöistä tutkimusta niin, ettei siitä synny haittaa? Haitalla tässä nimenomaan tarkoitan lakien rikkomista tai psykologista haittaa osallistujille. Tulisiko taiteen vapaudella olla tässä kohtaa rajat? Tekijän tavoitteena voi olla synnyttää tunteita (myös negatiivisia), mutta kysymys onkin siitä, tietävätkö osallistujat osallistuvansa performanssiin tai tutkimukseen ja ennen kaikkea, miten nämä koetut tilanteet ja tunteet puretaan performanssin jälkeen. Samaan tutkimukselliseen päämäärään pääsee monin eri tavoin ja eri tutkimusasetelmin.

Taiteen ja tutkimuksen tekijöiden olisi hyvä luoda yhteisiä pelisääntöjä esitys- ja tutkimustoiminnan etiikasta uusissa ympäristöissä myös siksi, että näin toimimalla saatu tutkimusaineisto on eettisesti tuotettua ja toteuttaa tehtäväänsä tutkimusaineistona. Heitän haasteen Taideyliopistolle: toivottavasti aiheesta järjestetään jatkossa koulutusta ja jatketaan keskustelua.

Iso kiitos Lisalle, että hän jakoi kokemuksensa kanssamme.

Keskustelutilaisuuden ja aiheen innoittamana toimin Taidetutka-verkkolehden seuraavassa numerossa vierailevana päätoimittajana aiheella etiikka. Miten taiteen ja kulttuurin laajentuvat toimintaympäristöt haastavat eettisten periaatteiden ja toiminnan näkökulmasta tekijöitä? Millaisia eettisiä haasteita taiteen ja kulttuurin tekijät kohtaavat työssään laajentuneissa toimintaympäristöissä? Millaisia pohdintoja yksin ja yhdessä käydään? Mistä löytää alalle jaettuja eettisiä käytäntöjä? Uusi numero ilmestyy marraskuussa. Edelliset numerot ja jutut löytyvät täältä: http://taidetutka.fi/aiemmat-julkaisut/

 

Satu-Mari Jansson on teatteria ja draamaa oppimismuotoina tutkinut kasvatustieteiden tohtori. Satu-Mari työskentelee Taideyliopistossa tutkijatohtorina. Hänen tutkimusvastuisiinsa kuuluu taideinterventioon osallistuneiden jännittäjien kokemuksen, moniammatillisen yhteistyön ja taiteen vaikutusmetodologioiden tutkimus. Satu-Mari toimii myös työyhteisövalmentajana ja draamapedagogina valmentaen johtoryhmiä ja työyhteisöjä osallistavan kehittämisen ja draaman keinoin.