Kuvan koulussa -haastattelusarjassa Kristiina Uusitalo: ”Kouluajan päättänyt yhteinen matka New Yorkiin oli minulle käänteentekevän tärkeä”
”Opiskelin Kuvataideakatemiassa vuodet 1978–82. Koulun henki oli mielestäni hyvin omanarvontuntoinen. Me opiskelijat olimme pieni ja valikoitunut joukko, ja kilpailimme myös keskenämme.
Uskon, että meitä kuvataideakatemialaisia yhdistää kokemus siitä, että olemme ryhtyneet sellaiseen tehtävään, josta selviytyminen ja jopa tehtävän muoto ja sisältö avautuvat vasta ajan kuluessa. Opiskelupaikka tuntui suurelta etuoikeudelta. Parhaassa tapauksessa kuvataideakatemialaisia yhdistää ystävyys.
Viimeisenä opiskeluvuotenani minut valittiin valmistuvien opiskelijoiden joukosta Motin stipendi -nimisen tunnustuksen saajaksi. Valinnan tekivät Matti Kujasalo sekä koulun ulkopuolelta kutsuttu asiantuntija Marika Mäkelä. Stipendin saaminen ilahdutti ja rohkaisi. Etenkin, kun naisopiskelijoita eivät kaikki opettajat olleet valmiita kannustamaan.
Kouluajan päättänyt yhteinen matka New Yorkiin oli minulle käänteentekevän tärkeä. Matkalla vakuutuin, että se olisi minulle paras mahdollinen työskentelypaikka, sillä siellä sain nähdä niin paljon ajankohtaista taidetta.
Jo opiskeluaikana maalasin usein ulkona maisemassa. Valon ja luonnonvoimien liikkeestä ja dramatiikasta maiseman tilassa tuli myöhemmin teosteni keskeinen ilmaisukeino ja ihmismielen kuva.
Debyyttinäyttelyni oli Helsingissä Galleria Katariinassa keväällä 1984. Se tuntui silloin suunnattoman tärkeältä.
Ensimmäisessä näyttelyssäni esitin kymmenkunta vertikaalista akryylimaalausta kankaalle. Jokaisella teoksella oli jonkin tulppaanilajin latinankielinen nimi. Teosten nimet olivat riemukas löytö. Maalaukseni olivat kylläisen värisiä, kontrastisia ja diagonaalinen pattern painting -sommitelma oli voimakkaassa liikkeessä. Helsingin Sanomissa oli hyvin kannustava kritiikki, ja pian näyttelyn jälkeen sain Kulttuurirahastolta ensimmäisen apurahani.
Joillakin meistä on herkkyys ilmaista itseämme tai kokea asioita juuri kuvien avulla. Taideopinnot ovat tärkeitä, sillä niissä kehittyy ongelmanratkaisukyky tilanteessa, jossa ilmaisunhalu yhdistyy täydelliseen vapauteen valita mitä tahansa elementtejä ja aiheita. Samalla taiteilijoiden on välttämätöntä kyetä perustelemaan esityksensä ja pukea se mielenkiintoiseen visuaaliseen muotoon. Kuvalla ilmaisemisen taidossa voi kehittyä aivan kuten soittotaidossa. Harjoittelun ohessa kehittyy ilmaisukyky ja omaperäisyys.
Kristiina Uusitalo, Tämä ei ole lunta IV, 2016, öljyväri, pigmentti, alkydi ja vaha MDF-levylle, 280 x 360 cm. Kuvaaja Jussi Tiainen.
Tiedän, että keskusteleva opetus, jossa käsitellään kunkin opiskelijan kiinnostuksen kohteita ja ilmaisutapaa, on vaikea toteuttaa. Jokainen opiskelija on niin erilainen. Silti luopuisin tästä opetustavasta viimeisenä. Metodi auttaa tulevia taiteilijoita tuntemaan itsensä ja tunnistamaan sen, mikä on juuri heille tärkeää.”
Taidemaalari Kristiina Uusitalo (s.1959) opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa, nykyisessä Kuvataideakatemiassa vuosina 1978–82. Tuolloin koulun tilat sijaitsivat Ateneumissa. Uusitalo on suorittanut Master of Fine Arts -tutkinnon Yhdysvalloissa Tyler School of Art -oppilaitoksessa. Hän on saanut kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2008.
Kuvan koulussa -haastattelusarja
Kuvan koulussa -haastattelusarjassa kuullaan kuvataideakatemialaisten ajatuksia taiteen opettamisesta ja oppimisesta. Vuoden 2018 mittaan julkaistava sarja esittelee Kuvataideakatemiasta valmistuneita sekä siellä opiskelevia taiteilijoita. He kertovat opiskeluajastaan, akatemiassa oppimistaan asioista ja siitä, mihin suuntaan toivoisivat suomalaisen taidekentän kehittyvän. Haastattelusarja on osa Kuvataideakatetemian 170-juhlavuoden ohjelmaa.