Matti Raekallio hoitamaan Sibelius-Akatemian pianomusiikin professuuria 2020-2021

Matti Raekallio

MuT Matti Raekallio hoitaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianomusiikin professuuria lukuvuoden 2020-2021 ajan, kunnes koronatilanteen vuoksi lykkääntynyt professuurin täyttöprosessi on saatu päätökseen

Matti Raekallio on opettanut Sibelius-Akatemiassa vuosina 1978–2008 ja toiminut professorina 1996-2008. Vuosina 2005-2015 hän työskenteli professorina Euroopan arvostetuimpiin kuuluvassa Hochschule für Musik und Theater Hannoverissa. Syksystä 2007 hän on toiminut New Yorkin Juilliard Schoolin pianonsoiton professorina ja hän on ensimmäinen suomalainen, joka on kutsuttu tämän maailman maineikkaimpiin kuuluvan yliopiston vakituiseksi professoriksi. Raekallio on myös kysytty opettaja kansainvälisillä mestarikursseilla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa, Japanissa ja Israelissa. Hän odottaa innolla paluutaan Sibelius-Akatemiaan.

”Tuntuu todella mukavalta saada palata Sibelius-Akatemiaan, joka on upea oppilaitos. Se oli ensimmäinen työpaikkani. Aivan erityisen mieluista on ylipäänsä palata Suomeen. On helpottavaa asua taas maassa, johon voi samastua, jota johdetaan rationaalisesti ja jonka yhteiskunnalliset arvot ovat oikeansuuntaiset,” Raekallio kertoo.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianomusiikin professuurin täyttöprosessi ajalle 1.8.2020-31.7.2025 on lykkääntynyt koronatilanteen vuoksi, sillä muun muassa julkisia soveltuvuusnäytteitä ei ole tänä keväänä voitu järjestää.

”Tarvitsemme kaksi täysipäiväistä pianonsoiton professoria opintojen sujuvuuden varmistamiseksi. Olemmekin iloisia, että saamme Matti Raekallion täydentämään opettajakuntaamme, kunnes toimen täyttöprosessi saadaan päätökseen”, toteaa pianon, kitaran, kanteleen ja harmonikan aineryhmän johtaja Niklas Pokki.

Pianomusiikin professorin tehtävä sijoittuu Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osastolle pianon, kitaran, kanteleen ja harmonikan aineryhmään. Professorin ensisijaisena tehtävänä on vastata Sibelius-Akatemian pianomusiikin koulutuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä yhteistyössä muiden opettajien ja ainejohtajien kanssa. Perustutkintokoulutuksen lisäksi hän tekee yhteistyötä nuoriso- ja tohtorikoulutuksen kanssa.

Lisätietoja

Markus Utrio
Klassisen musiikin osaston varadekaani
markus.utrio@uniarts.fi

Niklas Pokki
Pianon, kitaran, kanteleen ja harmonikan ainejohtaja
niklas.pokki@uniarts.fi