Angel Molinos Bosque – Bass clarinet music (and not only music)

Angel Molinosin viides jatkotutkintokonsertti

Koronapassi vaaditaan kaikissa konserteissa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 2.12.2021 antamaan määräykseen perustuen Sibelius-Akatemian kaikissa tapahtumissa edellytetään koronapassia. Koronapassit tarkistetaan koko yleisöltä kaikissa yli 20 hengen yleisötilaisuuksissamme. Rajoitus koskee Helsingin toimipisteitä. Mikäli sinulla ei ole koronapassia, olet oikeutettu palauttamaan lippusi. Ticketmaster on yhteydessä lipunostaneisiin asiakkaisiin.

Konsertti on katsottavissa maksutta suorana lähetyksenä Youtubessa 21.12. klo 18–18:40.

Molinos tutkii viimeisessä jatkotutkintokonsertissaan, millaista vuoropuhelua bassoklarinetti voi käydä muiden taiteen alojen, kuten teatterin, esittävän taiteen sekä tanssin, kanssa.

Aiemmissa jatkotutkintokonserteissaan Molinos on keskittynyt niin bassoklarinetin äänimaailmaan kuin myös hyödyntänyt musiikissaan elektronista mediaa sekä muodostanut epätavanomaisia soitinpareja esimerkiksi erilaisten lyömäsoitinten kanssa.

Esiintyjät

Angel Molinos Bosque, bassoklarinetti
Jacintha Damström, tanssi, objektit

Ohjelma

Jukka Tiensuu: Asteletsa, for solo bass clarinet

Ville Raasakka: Everyday etudes No. 1: Garden, for sound file, bass clarinettist and object player with gardening tools

Veli-Matti Puumala: Kaarre II, for clarinettist, dancer and live electronics

Roderik de Man: Nose, for bass clarinet and wine glass

Lisätietoja: Eeva Hohti

Musiikkia, sitä vähän tuoreempaa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat esiintyvät vuosittain yli 700 konsertissa. Kansainvälisesti arvostetun akatemian konsertit avaavat näyteikkunan tulevaisuuden huippuartistien työskentelyyn ja tarjoavat unohtumattomia taide-elämyksiä.

Ajankohta

21.12.2021 klo 18:00 – 18:40

Sijainti

Sonore

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

6,50–18 €

Osta liput

Muut tiedot


 

 

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet