Photo: Mikko Mällinen

Video: Opiskelijat tulkitsivat Taideyliopiston strategian

Taideyliopiston viime keväänä valmistuneessa strategiassa esitetään visio siitä, mikä on taiteen rooli Suomessa vuonna 2025. Kesällä Taideyliopisto pyysi opiskelijoitaan tulkitsemaan tuota tulevaisuudenvisiota oman taiteensa keinoin.

Kolmentoista taideopiskelijan yhteistyönä syntyi video, joka esittelee yliopiston yhteisen unelman liikkuvan kuvan, äänen ja tekstin avulla.

”Ajattelen, että Taideyliopiston opiskelijana olen osa jotain hyvin erityistä. Siksi vastasin heti myöntävästi, kun minua kysyttiin mukaan strategiavideon tekemiseen”, Kuvataideakatemiassa opiskeleva Mirza Cizmic kertoo.

Cizmic järjesti muiden kuvataideopiskelijoiden kanssa Taiteiden yönä Asema-aukiolla tapahtuman, jossa kaikki halukkaat saivat osallistua suuren maalauksen tekemiseen. Teoksen valmistumista kuvattiin videolle. Lisäksi Teatterikorkeakoulun tanssin, koreografian ja ohjauksen opiskelijoista koostuva ryhmä synnytti joukon videopätkiä, joissa inspiraatiota haettiin kolmesta Taideyliopiston strategiassa esiintyvästä sanasta: tuoreajattelu, sekä yhteisöllisyys.

Videolla soiva kappale syntyi Sibelius-Akatemian opiskelijoista koostuvan ryhmän kollektiivisen sävellystyön tuloksena. Lähtökohdaksi työryhmä otti yhden yliopiston arvoista, rohkeuden.

Säveltämisessä mukana ollut ja videolla laulava GLOMAS-koulutusohjelman opiskelija Venla Blom kertoo, että opiskelijat halusivat nostaa sävellystyössä esiin opinahjonsa pitkät perinteet ja historian, mutta luoda niistä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti jotain täysin uutta.

”Perinteen kunnioittaminen ei tarkoita vain samojen asioiden orjallista toistamista vuodesta toiseen, vaan halua ja kykyä käyttää perinnettä lähtökohtana uudenlaiselle ja innovatiiviselle taiteen tekemiselle”, Blom pohtii.

Millainen Taideyliopiston tulevaisuudenvisio sitten on?

Siinä sanotaan esimerkiksi näin: ”Taide kuuluu kaikille, tuo hyvinvointia kaikenikäisille ja parantaa elämänlaatua. Se auttaa meitä uskomaan itseemme ja ymmärtämään muita. Taiteilijoiden taitoa tarjota vaihtoehtoisia ratkaisuja, haastaa, avata uusia keskusteluita ja nähdä pidemmälle hyödynnetään kaikilla aloilla.”

Mirza Cizmic uskoo, että visio on toteutettavissa. Taiteella voi vaikuttaa yhteiskuntaan.

”Taiteen kautta voimme nähdä sen ylitse mitä nyt on, siihen mitä pitäisi olla.”

Opiskelijoiden ajatuksiin sekä Taideyliopiston strategiaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa: uniarts.fi/visio.

Asiasanat