Photo: Veikko Kähkönen

Vastuunsa kantavia taiteen asiantuntijoita

Taidekoulutuksen tehtävä ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan opettaa kysymään, linjaa Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki vuosikertomuksen teema-artikkelissa. 

Viimeisten vuosikymmenten aikana suo­malainen yhteiskunta on moniarvoistunut. Kaupungistuminen, maallistuminen, maahan­muutto, arvojen liberalisoituminen ja mat­kustamisen lisääntyminen ovat muuttaneet ympäristöä, jossa taiteilijat toimivat. Vuonna 2017 #metoo-­liike toi seksuaalisen häirinnän ja vallan väärinkäytön julkiseen keskuste­luun. Toisaalta keskusteluilmapiiri on aivan viimeisimpien vuosien aikana kiristynyt ja esimerkiksi rasismi lisääntynyt.

Mitä yhteiskunnalliset muutokset tarkoitta­vat taidekoulutukselle ja miten ne näkyvät siinä? Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki nostaa esiin ajatuksen perinteen ja sen kriittisen tarkastelun rinnakkainelosta.

”Yliopistossa mahdollistuu erilaisten näkö­kulmien dialogi ja hankauskin. Tarkoituksena ei ole vain siirtää traditiota, vaan antaa opiskelijoille eri näkökulmia ja työkaluja, joiden avulla he voivat paitsi rakentaa omaa taiteilijuuttaan myös osallistua yhteiskun­nalliseen keskusteluun”, Perkiömäki sanoo. Perkiömäki korostaa, ettei koulutuksen tehtävänä ole antaa valmiita vastauksia. Sen sijaan tavoitteena on tarjota opiskelijoille val­miuksia muodostaa itse ajatuksensa ja toimia vastuullisina taiteilijoina.

”Kolme arvoamme – taito, rohkeus ja yhteisöllisyys – kietoutuvat toisiinsa. Hyvä koulutus antaa sekä taidon eli perinteen hallinnan että rohkeuden haastaa tuo perinne tarvittaessa. Vastuu toisista, eli yhteisölli­syys, tekee sen mahdolliseksi.”

Rajoja rikkomalla lisää rohkeutta

Eväitä vastuullisen taiteilijuuden rakenta­miseen vahvistetaan esimerkiksi kurssi­tarjonnalla, joka ylittää taidealojen välisiä raja­-aitoja, tarjoaa tilaisuuksia kansainvä­listymiseen ja ottaa huomioon yhteiskunnan moninaisuuden.

Esimerkiksi kansainvälisessä Global Music ­-koulutusohjelmassa tehtiin yhteistyötä tur­vapaikanhakijoiden kanssa, tanssija Hanna Brotheruksen kurssilla taas toipuvien päihderiippuvaisten kanssa. Kuvataideakatemian tila­aikataiteen opiskelijat toteuttivat Expressing exclusion ­-kehitysyhteistyöpro­jektin Nepalissa. Ecology and Contemporary Performance ­-maisteriohjelmassa on etsitty taiteilijoiden mahdollisuuksia osallistua ilmas­tonmuutoksen haasteiden ratkaisemiseen.

Moniarvoisuus on aivan keskiössä myös esimerkiksi Sibelius­-Akatemian musiikkikas­ vatuksen väitöskirjatutkija Minja Koskelan tutkimuksessa. Siinä tarkastellaan sitä, miten sukupuoli, kulttuuri ja rodullistaminen näkyvät suomalaisen musiikinopetuksen arjessa. ”Tavoitteena on selvittää, miten ope­tuksesta saataisiin entistä yhdenvertaisem­ paa ja demokraattisempaa”, Koskela sanoo.

Kimmokkeena Koskelan tutkimukseen on ollut muun muassa syksyllä 2015 kärjistynyt pakolaiskriisi ja sen jälkeinen keskustelu, jos­ sa on ollut ajoittain läsnä suoranainen rasismi.

Taiteilijoita ja tutkijoita kannustetaan siis rohkeuteen, mutta millä tolalla on Taide­ yliopiston omien asiantuntijoiden kantti ja aktiivisuus yhteiskunnallisessa keskustelus­sa? Teatterikorkeakoulun yhteisen opetuksen keskuksen johtaja Ville Sandqvist haastaa ottamaan vahvemmin suunnannäyttäjän roo­lin.

”Voisimme paljon rohkeammin profiloitua yhteiskunnallisena toimijana ja keskus­ telijana. Minusta opiskelijoille annetaan valmiuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen parhaiten omilla esimerkeillä, ottamalla kantaa ja luomalla alustoja.”

Samaa mieltä on Minja Koskela. Moniarvoisen suunnannäyttäjän on jatkuvasti osattava kat­soa peiliin ja haastaa myös omaa toimintaa.

”Monikulttuurisen yhteiskunnan yhdenver­taistuminen vaatii hegemonian tiedostamista ja haastamista sekä jatkuvaa dialogia eri kulttuurien ja toimijoiden välillä.”

Teksti on julkaistu alun perin Taideyliopiston vuosikertomuksessa. Lue muita vuosikertomuksen juttuja täällä tai tutustu vuosikertomukseen pdf-muodossa.

Asiasanat