Työharjoittelussa Islannissa

1. Kuka olet ja mitä opiskelet Taideyliopistossa?

Olen Alexander Salvesen, ensimmäisen vuoden valosuunnittelun maisteriopiskelija Teatterikorkeakoulusta. Valmistuin viime keväänä teatteritaiteen kandidaatiksi valosuunnittelun koulutusohjelmasta, ja suoritan nyt vaihto-opintojani työharjoittelun merkeissä Islannin Kaupunginteatterissa Reykjavikissa.

2. Miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun?

Ennen Teatterikorkeakoulun opintojani olin jo ehtinyt työskennellä muutaman vuoden teatterin parissa, ja koska kiinnostus taiteita kohtaan oli suuri, oli opiskelupaikaksi luonnollista valita Teatterikorkeakoulu. Valosuunnittelussa minua kiehtoi, ja kiehtoo edelleen sen visuaaliset lähtökohdat, joka saa valosuunnittelun taiteen liikkumaan teatterin ja kuvataiteen välimaastossa yhdistäen molempien ilmaisua. Ennen Taideyliopiston opintojani ehdin myös opiskella vuoden kuvataidetta ja vuoden musiikkitiedettä Åbo Akademissa.

3. Millaista on opiskelu Taideyliopistossa?

Taideyliopistossa opiskelu on intensiivistä, kokopäiväistä, raskasta, mutta samalla myös hauskaa, helppoa ja inspiroivaa. Kurssien sisältö on vaihtelevaa ja mielenkiintoista.

4. Miksi päätit hakea työharjoitteluun ulkomaille?

Vaihtoon pääsy on erinomainen mahdollisuus lähteä jonnekin kauemmas opiskelemaan, mihin ei muuten ehkä tulisi lähdettyä niin pitkäksi aikaa. Vaihdon tarkoitus on samalla irrottautua omasta arjesta ja kotikaupungin (kotimaan) ilmapiireistä, kulttuurista jne. Lähtemällä mahdollisimman kauas kaikesta tutusta ja turvallisesta oppii tärkeitä asiasta itsestään ja omasta suhtautumisestaan niin elämään kuin ammattiinsakin. Lisäksi koulutusohjelmassamme on vahvasti suositeltu ulkomaille lähtöä, joten tietenkin tästä tilaisuudesta on opiskelijana hyvä ottaa koppi!

5. Miten päädyit hakemaan juuri Islantiin työharjoitteluun?

Islantiin lähtö oli varmasti monen tekijän summa. Maa on äärettömän kaunis, ja koenkin inspiroivan ympäristön hyvin tärkeäksi itselleni, joten sen suhteen Islanti oli vaihtoehtona helppo valinta. Minua kiehtoo paikallinen kieli, jota täällä samalla joka päivä oleskellessani opin. Olin myös seurannut maan poliittista kehitystä, joka on mielestäni vuositolkulla monia muita Euroopan maita edellä myös Suomea, esimerkiksi tasa-arvoon, ympäristöön ja talouteen liittyvissä kysymyksissä. Niinpä minua kiinnosti tulla tänne paikan päälle katsomaan ja kokemaan millainen tilanne täällä oikeasti on. 

6. Oliko käytännön asioiden hoitaminen Reykjavikissa helppoa?

Käytännön asioiden hoitumista Reykjavikissa auttoi suuresti se, että minulla oli jo ennestään tuttuja kaupungissa. Asunnon löytämiseen meni tietenkin oma aikansa, ja siinä olikin hyvä että tunsin paikallisia jotka pystyivät minua asiassa auttamaan. Vaikka islannin kieli ei taittuisikaan, pärjää englannin kielellä lähes kaikkialla, joten sen kummempia käytännön vaikeuksia ei oikeastaan paikan päällä ole ollut.

7. Millaista on opiskelijaelämä vaihtokohteessasi? Miten se eroaa Helsingistä?

Olen päässyt tutustumaan hyvin vähän paikalliseen opiskeluelämään. Mitä aikaisemmilta kokemuksiltani tiedän, muistuttaa se pitkälti opiskelua Helsingissä. Riippuu tietenkin myös paljon omista kiinnostuksen kohteista minkälaista elämää haluaa elää, ihan samalla tavalla kuin Helsingissäkin. Ihmiset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia joka puolella maapalloa. Yksi huomattava ero täällä on ihmisten välinen tasa-arvo, joka on täällä itsestäänselvyys ja ilmapiiri onkin paljon esimerkiksi Suomea avoimempi.

8. Suosittelisitko Reykjavikia muille vaihtoa harkitseville opiskelijoille?

Reykjavik on pieni, mutta hyvin omalaatuisensa kaupunki. Suurin osa koko maan asukkaista asuu juuri Reykjavikin alueella. Itse kaupungissa on vielä paljon asioita, mihin en ole ehtinyt tutustua, mutta uskon että vaihdon aikana tulee suurin osa kaupungista tutuksi. Kaupungissa on rento tunnelma ja selkeästi oma meininkinsä, mikä on ihanaa. Kaupunkia suosittelen ehdottomasti kaikille, mutta tietenkin jos Islannissa tulee käymään olen sitä mieltä, että maan hienoimmat kohteet löytyvät kaupungin rajojen ulkopuolelta luonnosta. Mikäs täällä revontulien alla ollessa, vaikka hieman lunta ja pakkasta olisikin.

9. Mikä on tärkein asia, jonka olet oppinut vaihdossa ollessasi?

Ehkä tärkein ennakkoluulo, minkä olen todistanut oikeaksi täällä ollessani on se, miten samanlaisia ihmiset ovat. Taiteen ja teatterin tekemisen prosessi on hyvin samanlainen, kun se mihin olen tottunut. Toinen tärkeä asia on tietenkin, että oppii uutta muista kulttuureista ja kielestä. Islannin kielikin aukeaa kohtuullisen helposti, kun osaa jo ennestään ruotsia.

10. Mikä on ollut vaihdossa haastavinta?

Uuden kielen kanssa toimiminen, mutta samalla uuden kielen opettelu on myös mielestäni todella hauskaa ja palkitsevaa. Ihmiset puhuvat täällä hyvin englantia ja kommunikointi englanniksi onnistuu missä vain. Yritän kuitenkin itse välttää englanninkielen käyttöä oppiakseni islantia, joka välillä johtaa siihen, etten ihan pysy keskustelussa kärryillä.

11. Mitä kaipaat Suomesta?

En kaipaa Suomesta vielä ainakaan juuri mitään, tosin ruisleipää on ollut vähän ikävä, mutta sitä ilmankin pärjää. Kaipaan myös rakkaita ihmisiä ja ystäviä, jotka asuvat Suomessa ja soittimiani, joita en tänne vaihtoon ottanut mukaan, mutta ne eivät sinänsä liity Suomeen.

12. Kenelle suosittelisit vaihtoon lähtemistä?

Kaikille, siis ihan kaikille. Jos ei pysty tai uskalla lähteä johonkin vieraaseen maahan tai kauas, kannattaa lähteä edes naapurikaupunkiin katsomaan, mitä uutta sieltä voi löytyä.

13. Mitä neuvoja antaisit vaihtoa harkitseville?

Passi kainaloon, ja avoin mielin matkaan! Ja tietenkin kannattaa tutustua kohteeseen etukäteen. Esimerkiksi asunnon löytämisessä on suuri apu, jos ennestään on kohteessa kontakteja ja ystäviä, jotka pystyvät auttamaan kaikissa käytännön asioissa. Jos vaihtokohteen kieli on itselle vieras, kannattaa yrittää opiskella sitä etukäteen niin pääsee helpommin ja nopeammin mukaan paikalliseen elämään. Tärkeää on myös olla itse aktiivinen ja olla hyvissä ajoissa liikkeellä, varsinkin jos vaihtokohteen ja Taideyliopiston välillä ei ennestään ole yhteistyösopimusta.

14. Terveiset lukijoille.

Terveisiä vaan kaikille! Matkalla on kivaa, itse ainakin nautin maisemanvaihdoksesta paljon!