Photo: Harri Mäki
Bence Bubreg (klarinetti), Tähe-Lee Liiv (piano) ja Kevin Klasman (klarinetti) opiskelivat uuden Nuorisokoulutuksen kansainvälisen luokan ensimmäisen viikonlopun aikana muun muassa kamarimusiikkia Petri Aarnion johdolla.

Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukse­ssa kokeillaan kansainvälistä yhteistyötä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen on perustettu lukuvuodelle 2018-2019 kokeiluluontoinen Nuorisokoulutuksen kansainvälinen luokka (Young Musicians’ International Class), jolle valittiin pilottivaiheessa kolme opiskelijaa. Heistä kaksi tulee Virosta ja yksi Itävallasta. Nuoret alle 18-vuotiaat taiturit opiskelevat Suomessa Sibelius-Akatemian opettajien johdolla noin kerran kuukaudessa. Soittotuntien lisäksi he voivat mahdollisuuksien mukaan osallistua myös musiikin hahmotustaitojen ja yhteissoiton opetukseen.
 
Ensimmäisen opintoviikonloppunsa nämä nuoret viettivät Helsingissä s­­yyskuussa 2018. Viikonlopun aikana he saivat yksityistunteja oman instrumenttinsa opettajalta ja opiskelivat myös kamarimusiikkia. Yksi kokeiluun mukaan valituista on kohta 17-vuotias itävaltalainen lukiolainen, klarinetisti Bence Bubreg. Hän opiskelee parhaillaan Tyrolean State Conservatoryssä Innsbruckissa ja viimeistelee opintojaan. Hän on klarinetinsoiton lisäksi kiinnostunut myös musiikin johtamisesta.

- Tapasin professori Harri Mäen mestarikurssilla Itävallassa ja aloin etsiä mahdollisuuksia opiskella hänen johdollaan. Tämän ohjelman kautta sain siihen tilaisuuden! Aiemmin kaltaisilleni opiskelijoilleni ei oikeastaan ole ollut mahdollista opiskella Sibelius-Akatemiassa asumatta tai opiskelematta Suomessa vakituisesti. Olen nauttinut kaikesta täällä: tiloissa kuulee musiikkia, kaikki on modernia ja opettajat ovat joustavia ja aina valmiita auttamaan, Bubreg kertoo.

 
Kansainväliselle luokalle valittujen pilottiopiskelijoiden opintoihin sisältyy vähintään yksi arvioitu julkinen esiintyminen (esimerkiksi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen järjestämässä matineassa) lukuvuoden aikana. Opiskelijat saavat palautetta edistymisestään ja he arvioivat lukuvuoden lopussa ainejohtajan ja opettajansa kanssa opiskeluaan ja edistymistään. Lukukauden mittaisen kokeilun tarkoituksena on kerätä kokemuksia ja näkemyksiä, joiden pohjalta toimintaa voidaan jatkossa mahdollisesti laajentaa.

 

Lisätietoja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta