Neljä sibeliusakatemialaista mukaan LA Experiences-koulutusviikolle

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijat Sandra Långbacka, Annika Tepponen ja Paul Uotila sekä tohtorintutkintoaan MuTri-tohtorikoulussa valmisteleva Visa-Pekka Mertanen on valittu Sibelius-Akatemian edustajina mukaan osallistumaan toukokuussa losangelesilaisen University of Southern California (USC), Thornton School of Musicin järjestämälle LA Experiences -koulutusviikolle. 
Viikon aikana osallistujat muun muassa saavat oppia musiikkiuran luomisessa ja musiikin yhteiskirjoittamisessa, pääsevät esiintymään muiden kurssilaisten kanssa sekä osallistuvat studiosessioon tunnetulla Capitol Recordsin studiolla.
Sibelius-Akatemia on tehnyt USC Thornton School of Musicin kanssa yhteistyötä opettajavierailujen ja opiskelijavaihdon muodossa, ja aiemmin mukana ovat olleet musiikkiteknologian, jazzin ja klassisen musiikin opiskelijat. Populaarimusiikki on tässä yhteistyössä uusi aluevaltaus.
 
- Aloite LA Experiences -koulutusviikolle tuli Thorntonista, ja siihen osallistuvat Sibelius-Akatemian lisäksi myös Norwegian Academy of Music Oslosta ja CODARTS University of the Arts Rotterdamista, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Tuovi Martinsen.
 
LA Experiences -koulutusviikko järjestetään Thornton School of Musicissa Los Angelesissa 20.5.-27.5.2018. 
Lisätietoja:
Max Tabell 
Tuovi Martinsen