Photo: Markus Sommers

LähiTapiolan Arto Heinonen: Taide jättää jäljen

LähiTapiola lahjoittaa Taideyliopistolle 25 000 euroa koulutuksen jatkuvuuteen. Lahjoituksen taustalla on halu tukea lapsille ja nuorille kohdistuvan taidekasvatuksen kehittämistä ja syventää nuorten taiteilijoiden urapolkujaHaastattelimme LähiTapiolan yritysvastuusta, sponsoroinnista ja yhteiskuntasuhteista vastaavaa johtajaa Arto Heinosta taiteen ja taidekoulutuksen tukemisen merkityksestä.

Mikä tekee taidekoulutuksen tukemisesta tärkeää ja merkittävää?

Aikaisemmin oli luontevaa, että vakuutusyhtiöt ja pankit tukivat jo kannuksensa ansainneita taiteilijoita. Taidetta pidettiin järkevänä sijoituksena. Nykyään olemme rakentaneet yhä enemmän kumppanuuksia nuorten ja lasten taidekasvatuksen ympärille. Taideyliopisto, joka on todella monimuotoinen taiteen opinahjo, istuu mainiosti tähän kokonaisuuteen. Näemme kulttuurikumppanuudet sitoutumisena laatuun ja jatkuvuuteen.

Mikä yhdistää Taideyliopistoa ja LähiTapiolaa?

Samankaltaiset tavoitteet, arvot ja strategiat ovat tärkeitä. Haluamme erityisesti vahvistaa taideopiskelijoiden urapolkuja. Itsekin järjestämme asiakkaillemme taidekonsertteja, joissa esimerkiksi Tapiola Sinfoniettan jousisoittajat esittävät taidekokoelmamme tauluihin liittyvää musiikkia. Vaikkapa Eero Järnefeltin Syystunnelma Tuusulanjärveltä voidaan helposti yhdistää Sibeliuksen sävellystyöhön.

Mitä elinkeinoelämä voi oppia taiteelta?

Kun puhutaan arvoista, havainnoista ja vastuullisesta toiminnasta, on varmasti hyvinkin paljon opittavaa taiteelta. Muutos on aina luova prosessi, jonka läpiviemiseksi tarvitaan ulkopuolisia ärsykkeitä ja sytykkeitä. Näkisin, että eri taiteen tekijöiden ja Taideyliopiston on mahdollista rakentaa alustoja, joissa erilaiset toimijat kohtaavat. Se on sitä tämän päivän kumppanuutta.

Millaisena näet kulttuurin arvostuksen Suomessa?

Suomalainen kulttuuri ja luovuus ovat edelleenkin hyvin arvostettuja: meillä on museoita joka kulmassa, vilkas teatterielämä ja todella lahjakkaita nuoria kirjailijoita ja muusikoita. Kulttuuri-ilmiöistä käydään voimakastakin keskustelua. En pitäisi kulttuurin tulevaisuutta mitenkään uhattuna, vaan se löytää digitalisaation myötä uusia väyliä.

Mikä on mieleenpainuvin kulttuurikokemuksesi?

Olen kaikkiruokainen kulttuurin nauttija, mutta teatteri sijoittuu ehkä päällimmäiseksi. Olen pitänyt pienten näyttämöiden intensiivisyydestä aina Eeva-Liisa Mannerin Poltetusta Oranssista tämän päivän nuorten suomalaisten näytelmäkirjailijoiden esityksiin. Kulttuurikokemukset useasti palaavat seuraavana päivänä mieleen. Taide jättää jäljen.

 

Lue lisää LähiTapiolan lahjoituksesta.