Photo: Harri Pälviranta
Timo Heino tutkii kuvataiteen tohtorin opinnäytteessään aineellisuuden merkityksiä ja merkitysten aineellisuutta.

Kuvataiteen tohtori Timo Heino viehättyy pölystä

Lauantaina 15. lokakuuta kuvataiteen tohtoriksi valmistuva kuvanveistäjä Timo Heino on työskennellyt uransa aikana monien eri materiaalien parissa, mutta yksi niistä kiehtoo häntä yli muiden.

"Pöly on kaikista materiaaleista kiehtovinta, sillä se on aineellistunutta aikaa. Pöly on kuluman ja elämän muutostilassa: ei vielä entistä, muttei tulevaakaan, vaan välitilassa. Kokonaisuutena pöly on monimuotoista. On kummallista, että sitä on kotiemme nurkissa, mutta samalla koko universumi koostuu pölystä. Kliinisissä näyttelytiloissa pöly on aikaa, joka siivotaan pois näkyvistä", Heino sanoo.

Materiaa ja aineellisuutta Heino käsittelee myös kuvataiteen tohtorin opinnäytteessään Aineen olemuksesta materian muuntumiin, jonka tekemisen hän aloitti vuonna 2005.

"Aine on kouriintuntuvaa, mutta samalla käsittämätöntä, kun sen olemusta alkaa pohtia tarkemmin. Tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen erottaa kokemuksellinen ulottuvuus, taiteellisen tutkimuksen tekijä käsittää tutkimuskohdettaan myös käsillään."

Tohtorin opinnäytteen valmistumista Heino kuvaa antoisaksi prosessiksi, joka on avartanut suhdetta omaan työhön.

"Pohdin itse etukäteen, muuttuuko taiteen tekemiseni tutkimuksen myötä jollain tavalla objektiivisemmaksi, mutta päinvastoin. Siihen tuntuukin tulleen vahvempi henkilökohtainen ulottuvuus", Heino kertoo.

Kun orgaaninen ja synteettinen kohtaavat

Timo Heino aloitti maalaustaiteen opinnot Kuvataideakatemiassa 1985. Käänteentekeväksi uralla muodostui nuoren maalarin opintomatka Keski-Eurooppaan. Kolossaalisissa taidemuseoissa, maalaustaiteen suurteosten äärellä parikymppisestä Heinosta alkoi tuntua, ettei hänellä olisi antaa merkittävää panosta maalaustaiteelle.

"Minusta tuntui, ettei minulla ole mitään lisättävää. Minun piti löytää itseni uudelleen taiteilijana", Heino sanoo.

Hänestä alkoi myös tuntua, ettei kaksiulotteinen maalaus riittäisi sen kaiken ilmaisemiseen, mitä hänellä oli sanottavanaan. Kriittinen ja yhteiskunnallinen taide oli alkanut kiinnostaa Heinoa ja hän vaihtoi klassisen maalaustaiteen opinnot kuvanveistoon.

Omissa töissään Heino on halunnut yhdistää sekä orgaanisia että synteettisiä materiaaleja – luonnollista ja luonnotonta, sillä kokonaisvaltainen kuva maailmasta muodostuu molemmista.

Koivuniemen herrassa (2007) Heino esimerkiksi päällysti kelopuun synteettisellä kumilla ja istutti teoksen oksille lintujen hylkäämien munien kuoret.

Heinon mukaan länsimaiselle ajattelulle tyypillinen dualismi synnyttää paradokseja.

"Mitä enemmän luontoa ja kulttuuria yritetään pitää erillään, sitä enemmän ne sekoittuvat keskenään ja syntyy hallitsemattomia hybridejä ja fuusioita, kuten ilmaston lämpeneminen. Samassa sanomalehdessä voidaan puhua autokaupan vilkastumisesta talouden kannalta positiivisena asiana ja huolestua kaupunkien ilmanlaadusta, eikä näitä asioita tahdota yhdistää toisiinsa."

Luonto, kulttuuri, paikallisuus ja globaalisuus ovat olleet läsnä Heinon töissä hänen uransa alkuvaiheista asti. Maalarin uran hylättyään Heino kiinnostui materiaalista ja sen sisältämästä symboliikasta.

"Aine on nykyään erittäin poliittinen käsite. Saasteet, kehitysmaihin kärrättävä elektroniikkajäte ja jäätiköiden sulaminen voidaan kaikki käsittää aineellisuuden kautta. Nykyään vallalla on aineettoman ideaali. Kulutuksen pitäisi olla aineetonta ja puhutaan tietotyöstä, vaikka internetkin on aineellisuuden ytimessä ja tarvitsee valtavan määrän tietokoneita ja erilaisia laitteita toimiakseen."

Taiteilijan pitää päästää irti ja hajottaa

Osan taiteessaan käyttämistä materiaaleista, kuten rikkinäiset sateenvarjot, Heino kerää omasta elämästään. Kun materiaalia tarvitaan suurempia määriä, hän pyytää apua.

Huonepölystä koostunutta Vetovoima (1999) teosta varten hän pyysi toimistotalon työntekijöiltä pölyä. Kaikkiaan pölyä kertyi 70 eri kodista. Oulun ympäristötaloon valmistunutta Hedelmöitys (2003) teosta varten hän pyysi oululaisia lähettämään tyhjiä ampiaispesiä kotoaan.

"Matkahuolto kuljetti minulle satoja erilaisia ampiaispesiä pahvilaatikoissa. Ampiaisen pesät ovat siitä mielenkiintoinen materiaali, että ampiainen jyrsii leuoillaan pesämateriaalin lähitienoon puupinnoista. Jos alueella on paljon esimerkiksi punamultataloja, tulee pesistäkin punaisia."

Heino voi säilyttää materiaalia vuosikausia, ennen kuin se kypsyy taiteeksi ja tuntuu tarpeeksi tutulta, että sitä pystyy alkaa muovaamaan.

Minkä vinkin tuleva kuvataiteen tohtori antaisi nuorille, uraansa aloitteleville taiteilijoille?

"Taiteilijan pitää uskaltaa avata itseään ja päästää irti. Jos takertuu johonkin, jonka jo osaa, se kuivuu ajan myötä. Tänä päivänä tämä on entistä vaativampaa, koska kaikki yrittävät pitää itsensä kasassa. Auki oleminen edellyttää oman minuuden rajojen ylittämistä. Taide ei todellakaan ole terapiaa ainakaan tekijälleen. Se ei tasapainota, päinvastoin. Omien ajatusten hajottaminen ja varmoista asioista irti päästäminen on pelottavaa."

Timo Heinon kuvataiteen tohtorin opinnäytteen julkinen tarkastustilaisuus lauantaina 15. lokakuuta 2016 klo 13

Sähkötalon Aalto-auditoriossa, Runeberginkatu 1 A, 1. krs, 00100 Helsinki

Tarkastaja: sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen (Tampereen yliopisto)
Valvoja: taiteellisen tutkimuksen professori Mika Elo (Taideyliopiston Kuvataideakatemia)