Photo: Jussi Tiainen
Karoliina Hellberg: Green Sofa at Night

Kuvataideakatemian tukisäätiön stipendi Karoliina Hellbergille

Kuvataideakatemian tukisäätiön hallitus on päättänyt myöntää residenssistipendin vuodeksi kuvataiteilija, KuM Karoliina Hellbergille.

Karoliina Hellberg (s. 1987) valmistui vuonna 2015 kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen opetusalueelta. Hellbergillä on ollut yksityisnäyttelyitä mm. Galerie Anhavassa ja HAM-galleriassa, ja hän on esittänyt teoksiaan Helsingin lisäksi Porvoossa, Tammisaaressa, Pietarissa, Kotkassa, Lontoossa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

Hellberg työskentelee pääasiallisesti maalauksen ja piirroksen parissa vaihtelevia materiaaleja käyttäen. Hän esittää teoksensa usein installaatiomuodossa, johon on viime aikoina kuulunut myös lasisia veistoksia sekä maalattuja väliseiniä ja tapetteja.

”Karoliina Hellberg on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut menestystä urallaan. Uskon, että vuosi Suomenlinnan inspiroivassa ympäristössä ja HIAPin kansainvälinen verkosto voivat edesauttaa häntä oman taiteellisen ilmaisunsa kehittämisessä”, sanoo Kuvataideakatemian tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Mauri Niemi.

Stipendi kattaa 35 m2 työhuonetilan Suomenlinnassa 1.10.2018–30.9.2019 sähkö- ja vesimaksuineen sekä residenssiorganisaatio HIAPin residenssipalvelut. Työhuonestipendin saajan valintaan osallistui tukisäätiön hallituksen lisäksi HIAPin edustajana taiteilija Liinu Grönlund. Aiemmin stipendin ovat saaneet Joonas Siren (2014), Eveliina Hämäläinen (2015), taiteilijakollektiivi Harrie Liveart (2016) sekä Raimo Saarinen (2017).

Vuonna 2013 perustettu Kuvataideakatemian tukisäätiö edistää ja tukee nuorten lahjakkaiden kuvataiteilijoiden taiteellista toimintaa, näyttely- ja julkaisutoimintaa sekä kansainvälisyyttä.

Asiasanat