Photo: Photo: Veikko Kähkönen / Uniarts Helsinki

Kirjoittaminen ottaa Otavan tuella paikkansa Taideyliopistossa

Otava-konsernin ja Otavan Kirjasäätiön kumppanuus Taideyliopiston kanssa on synnyttänyt Suomeen ensimmäisen kirjoittamisen maisterikoulutusohjelman monitaiteelliseen kontekstiin. Kirjoittaminen on aina ollut yksi merkittävimmistä kulttuurin muodoista Suomessa, mutta vasta nyt se tulee osaksi taidekoulutuksen yliopistotasoista kokonaisuutta yhdessä musiikin, esittävän taiteen ja kuvataiteen kanssa.

Kirjoittamisen, tanssin, teatterin, musiikin ja kuvataiteen yhteys on ilmeinen – onkin korkea aika tuoda kirjoittamisen opiskelu osaksi taiteiden koulutusta. Taideyliopiston, Otava-konsernin ja Otavan Kirjasäätiön yhdessä käynnistämä kirjoittamisen maisteriohjelma on luontevaa jatkoa Otavan työlle suomalaisen kirjallisuuden edistämiseksi.

“Pitkäjänteinen työ suomalaisen kirjallisuuden, kulttuurin ja oppimisen hyväksi on syvällä perheyrityksemme arvoissa. Sama korkealaatuisen kirjallisuuden julkaisemisen halu, joka leimasi kustantamon alkua, elää Otavassa edelleen voimakkaana”, Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpää kertoo.

Kumppanuuden taustalla on jaettu usko kirjallisuuden ja taiteen voimaan uudistajana ja hyvinvoinnin edistäjänä.

“Kustantamon perustajien kunnianhimoisena tavoitteena oli hyvällä suomen kielellä kirjoitettujen laadukkaiden kirjojen julkaiseminen. Otavan linjaksi kirkastui jo alkuvuosista lähtien kirjallisuuden monipuolisuus ja vapaamielisyys”, Reenpää jatkaa.

Miljoonan euron rahoituksen tuella käynnistettävä maisteriohjelma onkin helppo nähdä Otavan ja Taideyliopiston yhteisenä ponnistuksena: niin monimuotoisuus kuin taiteen vapauskin tarvitsevat tukijoita, tekijöitä ja puolustajia tänään aivan yhtä kipeästi kuin 1800-luvulla.

”Kirjoittamisen oma maisteriohjelma on siten paitsi kunnianosoitus suomalaiselle kirjallisuudelle, myös tapa varmistaa monimuotoisten ja vaikuttavien tarinoiden kerronta jatkossakin”, Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki summaa.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun alla toimiva kirjoittamisen maisteriohjelma käynnistyy syksyllä 2019. Opinnot koostuvat muun muassa henkilökohtaisesta kirjoitustyöstä, lukemisesta sekä kriittisestä taiteellista ajattelusta. Kirjoittamista opiskellaan vuorovaikutuksessa kuvataiteiden, esittävien taiteiden, musiikin, sekä taiteellisen tutkimuksen kanssa, ja keskeistä opinnoissa onkin kirjoittamisen lisäksi sen suhde muihin taiteenaloihin ja ympäröivään yhteiskuntaan.