Photo: Juha Törmälä

Kaija Saariaho: Taiteen puuttuminen köyhdyttää ja latistaa elämää

Säveltäjä Kaija Saariaho on aina ollut herkkä äänille ja musiikille. Jo lapsena hän kuuli päässään musiikkia, jonka hän lapsen mielikuvituksella kuvitteli tulevan päänsä alla lepäävästä tyynystä.

Säveltäjäksi ryhtyminen, siihen uskaltautuminen ei ollut helppoa itsekriittiselle nuorelle naiselle. Sibelius-Akatemiassa opiskelun jälkeen hän päätyi 1980-luvun alussa Saksan kautta Pariisiin ja alkoi opiskella tietokonemusiikkia Ircamin nykymusiikin tutkimuskeskuksessa. Saariaho asettuikin pysyvästi Ranskaan ja perusti perheen siellä.

Suomen tunnetuin nykysäveltäjä on säveltänyt kuusi näyttämöteosta, joista neljä oopperaa, suuria teoksia sinfoniaorkesterille, paljon vokaalimusiikkia ja kamarimusiikkia. Saariaho käyttää usein teoksissaan elektronisesti tuotettuja tai muokattuja ääniä perinteisten instrumenttien rinnalla. Myös ulkomusiikilliset asiat, kuten tila ja valo näkyvät ja kuuluvat Saariahon sävellyksissä.

Tämän vuoden helmikuussa Kaija Saariaho palkittiin yhdellä maailman suurimmista musiikkipalkinnoista, Frontiers of Knowledge -palkinnolla. Saariaholle on vuosien kuluessa myönnetty muitakin merkittäviä palkintoja, kuten Grawemeyer-palkinto (2003), Michael Ludwig Nemmers -palkinto (2008), Wihuri Sibelius -palkinto (2009), Léonie Sonningin musiikkipalkinto (2011) ja Polar-musiikkipalkinto (2013). 

Rutiineja ja kurinalaisuutta

Kaija Saariaho on kurinalainen ja itseltään paljon vaativa säveltäjä. Hän kertoo mieluiten tekevänsä työtä päivänvalon aikaan, ja pyrkii varmistamaan säveltämistä varten suurimman osan päivää tehdäkseen muut työt illalla.

– On parasta tehdä työtä mahdollisimman säännöllisesti ja pitää kaikin keinoin suunnitellusta aikataulusta kiinni. Jos edessä on esimerkiksi oopperan säveltäminen, tiedän että siihen kuluu vuosia, ja ne on varattava tähän käyttöön. Siksi joudun tarkkaan suunnittelemaan matkat, ja kieltäytymään useasta kivasta tilaisuudesta, Saariaho kertoo.

– Esimerkiksi kahden matkan väliin pitää jäädä tarpeeksi pitkiä sävellysjaksoja että on realistista edistyä, mutta ei niin pitkiä että tulee voimaton olo. Usein saan hyvin tehtyä töitä kun jakson päätteeksi minua odottaa joku mieleinen perhetapahtuma tai kiinnostava matka.

Vuosien varrella hänelle on rakentunut myös rutiini koskien itse sävellystyötä.

– Kypsyttelen ensin ideoita, sitten hahmottelen ne aikajanalle, ja tuosta kokonaisideasta lähestyn sitten teoksen pienempiä osia. Kun olen saanut tarpeeksi materiaalia, ryhdyn säveltämään. Tämän olen oppinut tekemään ilman juhlallisuuksia, vähän varkainkin itseltäni. Sillä tavoin paineet pysyvät pienempinä.

Taidekasvatus tärkeämpää kuin koskaan

Kaija Saariahon mielestä taide voi muuttaa ihmistä ja siten maailmaa. Taiteen puuttuminen köyhdyttää ja latistaa elämää.

– Taidekasvatus on tärkeämpää kuin koskaan – se paitsi auttaa lasta ilmaisemaan itseään ja opettaa erilaisia taitoja, myös kehittää tunnemaailmaa ja auttaa ymmärtämään toista ihmistä. Rakastan musiikkia ja sävellystyötäni, joka on samanaikaisesti sekä turvallisen rutiininomaista, vaativaa käsityötä että syvällistä ihmisyyden ja olemassaolomme tutkimista, Saariaho kertoo. 

Täysivaltaista antautumista

Paljon aikaansaava ja työtään rakastava säveltäjä antautuu sävellyksilleen täysin. Ensi-illat ja oman musiikin siirtyminen esittäville taiteilijoille rikkovat arki- ja työrutiinit.

– Kaikki perheessä ja ystäväpiirissä tietävät etukäteen kun tärkeää on tulossa. Jo siksikin että sävellysrutiini katkeaa ja silloin on aikaa muuhun, ystävien tapaamiseen ja muuhun yhteiseen. Yritänkin aina järjestää elämäni niin, että korvaan työn katkeamisesta johtuvan turhautumisen juuri näillä tärkeillä yhteisillä hetkillä, Saariaho kertoo. 

Pian ensi-illan jälkeen Kaija Saariaho suuntaa jo ajatuksensa sävellystyöhön.

– Seuraavana aamuna tekisi mieli jo palata takaisin omaan työhön, vaikkei se aina olekaan käytännön syistä mahdollista.

Asiasanat