Photo: Sanna Korpi
Kuvassa vasemmalta: näyttelijät Sampsa Timoskainen ja Roosa Söderholm, valosuunnittelija Sami Roikola, lavastaja Tinde Lappalainen ja ohjaaja Juho Mantere.

Ihmisen pahuutta kuvaava Sotilaan tarina yhdistää teatterin ja musiikin

Igor Stravinskyn alkuperäisteos Sotilaan tarina nähdään Musiikkitalossa osana Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Sibafest-festivaalia 100 vuotta teoksen syntymän jälkeen. Klassikkoteos nähdään Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian poikkitaiteellisena yhteistyönä 26.–28. tammikuuta 2018. Tapasimme Sotilaan tarinan avaintekijöitä Teatterikorkeakoulusta.

Projekti isänä toimi Sibafestin taiteellinen johtaja Atso Almila, jonka ideana oli lisätä kahden Taideyliopiston akatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun välistä poikkitaiteellista yhteistyötä. Projektia on sen jälkeen vienyt eteenpäin neljättä vuotta Teatterikorkeakoulussa ohjaajaksi opiskeleva Juho Mantere. Valosuunnittelusta vastaa Teatterikorkeakoulun neljännen vuoden opiskelija Sami Roikola, ja näyttelijöinä nähdään Teatterikorkeakoulun neljännen vuoden opiskelijat, Roosa Söderholm ja Sampsa Timoskainen. Ryhmään kuuluvat haastateltujen lisäksi myös näyttelijä Lauren Lehtinen (TeaK) sekä lavastaja Tinde Lappalainen (Aalto ARTS).

– Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä ennenkin, mutta toistaiseksi aika pienellä skaalalla, Juho Mantere kertoo.

Poikkitaiteellinen yhteistyö on Sotilaan tarinan kulmakiviä: vahva ja voimakas musiikki saa rinnalleen taitavaa näyttelyä sekä viimeisteltyä lavasuunnittelua. Tuotantoryhmä arvostaa yhteistyön antamia mahdollisuuksia oppitunteineen.

– Muoto on täysin omanlaisensa, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. On erikoislaatuista päästä tekemään tätä, Sami Roikola mainitsee.

– Toivottavasti tulevaisuudessakin pääsisi tekemään enemmän vastaavanlaista yhteistyötä, Sampsa Timoskainen lisää.

Innostuksen ja hauskuuden lisäksi ryhmä kertoo yhteistyöhön liittyvän myös haasteita. Näitä ovat esimerkiksi kahden akatemian eriävät tavat taiteen tekemisessä ja puhetavoissa. Teatterikorkeakoulun ryhmä sekä Sibelius-Akatemian päässä teoksen musiikkia ohjaava, Sibelius-Akatemian kamariyhtyeen konserttimestari Janne Nisonen ovat myös harjoitelleet eri osoitteissa. Eri ryhmissä on huomattu kommunikaation tärkeys.

– Luulen, että juuri nämä erilaisuudet opettavat myös kaikista eniten. Yhteisharjoituksissa onkin kiinnostava nähdä, miten sibeliusakatemialaisten ja teatterikorkeakoululaisten omien harjoitusten jälkeen löydämme yhden, yhteisen kokonaisuuden, Roosa Söderholm pohtii.

– Prosessi on opettanut myös positiivista rohkeutta ja luottamusta. Pitää oppia luottamaan siihen, että lopussa kaikki loksahtaa paikoilleen, Juho Mantere lisää.

Ihminen paholaisen kätyrinä

Teatterikorkeakoululaiset kertovat Igor Stravinskyn sävellystuotannon olleen tuttua ennestään, mutta Sotilaan tarinan olleen jokaiselle heistä uusi tuttavuus. Musiikkitalossa nähtävä versio on myös uskollinen alkuperäiselle versiolle.  Ainoat muutokset liittyvät hieman lyhennettyyn näytelmätekstiin sekä siihen, miten tarina sijoitetaan tähän päivään.

Sotilaan tarinan kantavana ajatuksena ovat ihmisen ahneus ja lyhytnäköisyys. Aiheet viittasivat Stravinskyn aikana vahvasti ensimmäiseen maailmansotaan ja siihen, miten julmasti ihmiset teurastivat toisiaan.

– Stravinskyn alkuperäisteoksessa ihminen toimii kuin paholainen. Nykypäivänä pahat tapamme eivät pelkästään ole ihmisten välisiä, vaan liittyvät koko ekosysteemiimme, Juho Mantere toteaa.

Luvassa on rajua musiikkia ja vakavia aiheita, mutta myös hauskuutta ja huumoria.

– Haluaisimme luoda yleisölle sen fiiliksen, että ”olipa siistiä käydä katsomassa Stravinskya”. Sotilaan tarina on vakavasta teemastaan huolimatta ainutlaatuinen ja hauska esitys. Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan, Juho Mantere kannustaa.

Sibafest: Igor Stravinsky –  Sotilaan tarina
Pe 26.1. klo 19.00
La 27.1. klo 15.00
Su 28.1. klo 15.00 ja 18.00
Sonore, Musiikkitalo
Liput: 17,50/11 € (Ticketmaster), 15/10 € (Musiikkitalo)
Juho Mantere, ohjaus (TeaK)
Tinde Lappalainen, lavastus- ja pukusuunnittelu (Aalto ARTS)
Sami Roikola, valosuunnittelu (TeaK)
Sibelius-Akatemian kamariyhtye
Janne Nisonen, konserttimestari
Esiintyjät: Lauren Lehtinen, Sampsa Timoskainen ja Roosa Söderholm (TeaK)

Teksti: Sanna Korpi

***

Sibafest 27.1.–3.2.2018
Festivaali Helsingin Musiikkitalossa
www.sibafest.fi