Andy Warhol -ooppera saa odotetun kantaesityksensä helmikuussa

FLASH FLASH on Juhani Nuorvalan säveltämä ooppera, joka käsittelee maailmaa ja todellisuutta niin kuin amerikkalainen taiteilija Andy Warhol (1928–1987) sen näki.

Oopperan kantaesitystä on odotettu poikkeuksellisen kauan. Teos valmistui jo vuonna 2008, mutta siitä on kuultu aiemmin vain katkelma. Kokopitkän kantaesityksen aika on vihdoin helmikuussa 2019. Sen tuottavat yhdessä Espoon Kaupunginteatteri, Musica nova Helsinki, Taideyliopisto, Aalto-yliopisto ja MiklagårdArts. Esityksiä on yhteensä kuusi: kaksi Musiikkitalossa Helsingissä ja neljä Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa.

Juha Siltasen libretto piirtää muotokuvan Andy Warholista, ihmisjoukkojen ympäröimästä yksinäisestä miehestä. Warholin elämään taidemaalarina, elokuvantekijänä, mediapersoonana ja ajattelijana kiteytyy paljon läntisen kulttuuripiirimme kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta, jonka moottorina on konsumerismi.

– Minua kiinnostaa Andy Warholin ja Donald Trumpin sukulaissieluisuus. Trump edustaa päätepistettä siinä umpikujassa, jonka Warhol piirsi näkyviin, kuvailee oopperan ohjaaja Erik Söderblom.

FLASH FLASH on hurja sielunmessu, jossa ovat läsnä – kuten Warholin taiteessakin – tyyneys ja kiihkeys, kirkkotaide ja pornografia, roska ja jalokivi. Teoksen milloin melodinen, milloin pop-sykkeinen musiikki saa pulssinsa puheen rytmistä ja intonaatiosta. Nuorvalan käyttämä epätavallinen viritysjärjestelmä, ns. laajennettu puhdasvireisyys, on muusikoille ja laulajille vaativa, mutta luo näyttämölle oman erityisen todellisuutensa.

 

FLASH FLASH                                                                                    
- the two deaths of andy warhol -

Esitykset Musiikkitalon Black Boxissa osana Musica nova -festivaalia la 9.2. ja su 10.2. klo 17.
Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa ke 13.2., to 14.2., pe 15.2. klo 19 ja la 16.2. klo 15.

Sävellys Juhani Nuorvala
Libretto Juha Siltanen
Kapellimestari Nils Schweckendiek
Ohjaus Erik Söderblom
Solistit Tuuli Lindeberg, Varvara Merras-Häyrynen, Martti Anttila, Sampo Haapaniemi ja David Hackston
Tanssija Ari Kauppila
Orkesteri NYKY Ensemble
Lavastus Reeta Tuoresmäki
Äänisuunnittelu Kalev Tiits ja Marko Myöhänen
Valo- ja videosuunnittelu Teo Lanerva
Pukusuunnittelu Iida Ukkola

Lisätietoja ja median vapaaliput

Marika Agarth (esitykset Espoon kaupunginteatterissa)
Markkinointi- ja tiedotuspäällikkö / Espoon Kaupunginteatteri
p. 050 598 4331
marika.agarth@espoonteatteri.fi

Mirka Rättyä  (esitykset Musiikkitalossa)
Tuottaja / Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
p. 050 526 2005