Petri Aarnion viuluoppilaiden konsertti

Konsertissa kuullaan Petri Aarnion viuluoppilaiden esityksiä.

Henkilö soittaa viulua

Koronapassi vaaditaan kaikissa konserteissa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 2.12.2021 antamaan määräykseen perustuen Sibelius-Akatemian kaikissa tapahtumissa edellytetään koronapassia. Koronapassit tarkistetaan koko yleisöltä kaikissa yli 20 hengen yleisötilaisuuksissamme. Rajoitus koskee Helsingin toimipisteitä. Mikäli sinulla ei ole koronapassia, olet oikeutettu palauttamaan lippusi. Ticketmaster on yhteydessä lipunostaneisiin asiakkaisiin.

Sisäänpääsy saapumisjärjestyksessä, niin kauan kuin paikkoja riittää (R-kamarimusiikkisali noin 80 paikkaa). Sisäänmeno vain alussa (klo 14.45-15), poistua voi myös esiintyjän vaihtuessa. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia.

R-talon yleisölämpiössä on vartioimattomia ja maksuttomia naulakoita ulkovaatteiden ja suurten laukkujen säilytystä varten, mutta korona-aikana ne voi ottaa myös sisälle saliin, jos laitat ne viereesi tyhjälle tuolille.

Esiintyjät

Eevi Hannonen, viulu
Aada Kuoppa, viulu
Tuuli Raitio, viulu
Joonas Teppo, viulu
Naoko Shibayama-Aarnio, piano

Ohjelma

Johan Sebastian Bach (1685-1750): Chaconne soolopartitasta d- molli
(15’)

Joonas Teppo, viulu

Johan Sebastian Bach (1685-1750): Siciliano ja Presto soolosonaatista g- molli
Jean Sibelius (1865-1957): Viulukonsertto op. 47 d-molli, osa 1 Allegro moderato
(20’)

Tuuli Raitio, viulu

Jean Sibelius (1865-1957): Humoreskit nro 6 g-molli ja nro 2 D-duuri
Felix Mendelssohn (1809-1847): Viulukonsertto e- molli, osa 3 Allegretto non troppo – Allegro molto vivace
(16’)

Aada Kuoppa, viulu

Johannes Brahms (1833-1897): Sonaatti no.3 op. 108 d- molli, osa 1 Allegro
Henryk Wieniawski (1835-1880): Poloneesi no.1 op.4 D-duuri
(16’)

Eevi Hannonen, viulu

Pianistina konsertissa Naoko Shibayama-Aarnio

 

Musiikkia, sitä vähän tuoreempaa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat esiintyvät vuosittain yli 700 konsertissa. Kansainvälisesti arvostetun akatemian konsertit avaavat näyteikkunan tulevaisuuden huippuartistien työskentelyyn ja tarjoavat unohtumattomia taide-elämyksiä.

Ajankohta

14.12.2021 klo 15:00 – 16:15

Sijainti

Kamarimusiikkisali

Pohjoinen Rautatiekatu 9

00100 Helsinki

R-talo

Liput

Vapaa pääsy

Muut tiedot


Haluamme luoda turvallisen tapahtumaelämyksen myös koronan aikana. Tutustu tästä turvaohjeisiin ennen tapahtumaan saapumista.

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet