Performance Art Now!

Keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 - 18:00 - 22:00
Exhibition Laboratory
Performanssi

Performanssitapahtuma Exhibition Laboratoryssa keskiviikkona 13.6 klo 18-22.

Vuoden valoisimpaan aikaan Exhibition Laboratoryssa ja sen läheisyydessä nähdään performanssiesityksiä kuudelta kiinnostavalta, taustoiltaan erilaiselta Suomessa työskentelevältä taiteilijalta/taiteilijaduolta. Kutsuimme esiintyjät sillä perusteella, kenen teoksia olimme uteliaita näkemään ja kenet
halusimme esitellä helsinkiläiselle yleisölle. Tapahtuma on kaikille avoin, maksuton ja esteetön. Tapahtuman järjestävät Salla Valle ja Timo Viialainen. Esiintyjät: Helinä Hukkataival, Linda ja Aura, Michel Ruths, Timo Viialainen, Viljami Nissi, Yuan Moro Ocampo.

Esittelyt:

Timo Viialainen

“Tahdon esiintyä Helsigissä, koska edellisestä kerrasta on aikaa. Luulen, että olen päässyt maneereistani eroon ja voin käyttää mitä tahansa keinoja, jos minulla on hyvä idea. Mietin nyt toksisuutta ympärilläni ja toksisuutta itsessäni. Päädyn aina kuilun reunalle, josta on pakko hypätä ja teko on samalla epätoivoinen ja toiveikas. Silmänräpäyksessä millään määritelmällä, onnistumisella tai epäonnistumisella ei ole väliä.”
Timo Viialainen (s.1981, Helsinki) on performanssitaiteilija, kampiliiran soittaja sekä ääni -ja kuvataiteilija.

Hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2001 Exit-performanssifestivaalilla. 2000 -luvun alussa hän työskenteli pääasiassa ääni- ja musiikki projektien parissa. Ensimmäiset varsinaiset performanssiteokset alkoivat syntymään 2011-vuoden paikkeilla ja sen jälkeen hän on esiintynyt lukuisissa tapahtumissa ja festivaaleilla viidessätoista eri maassa. Esitykset, joita hän luo ovat aina tila- ja tilannekohtaisia. Timo Viialainen on opiskellut musiikkiteknologiaa ja äänitekniikkaa. Parhaillaan hän opiskelee Kuvataideakatemiassa Helsingissä kuvanveiston osastolla.

Viljami Nissi

“Jokainen performanssini on aika erilainen. Ei sen takia, että teos tapahtuu tietyssä ajassa ja tilassa, vaan sen takia, että teoksen jälkeen tulee kyllästyminen ja morkkis, aihe on käsitelty, enkä enää koskaan halua tehdä mitään vastaavaa.”

Viljami Nissi (s.1994 @ Kannus) työskentelee ja asuu Helsingissä, sekä opiskelee neljättä vuotta Kankaanpään taidekoulussa performanssitaidetta.

Linda ja Aura

Linda ja Aura on helsinkiläinen kahden hengen performanssiryhmä joka on toiminut aktiivisesti vuodesta 2001. Taiteilijaduo tekee performansseja sekä performansseihin pohjautuvia installaatioita, näyttelyitä ja taideprojekteja yhdessä. Teosten keskeisiä teemoja ovat yhteistyö, luottamus, leikki, roolit, kohtaamiset, henkisyys ja luonto. Molemmat taiteilijat työskentelevät myös maalauksen kentällä.

Yuan Mor'O

Yuan Mor'O työskentelee monialaisesti käyttäen välineinään muun muassa maalausta, installaatiota ja performanssia. Tällä hetkellä hän on yksi kuudesta opiskelijasta Live Art and Performance Studies (LAPS) maisteriohjelmassa Helsingin Teatterikorkeakoulussa.

Michel Ruths

“In the age of high educated professionals, we thrive, ride, and share a lifestyle/ culture that does not seem to different from each other anymore. Questions by existential character occur all through our lifespan but some issues are more profound. They go deeper, overseas, over time, stick to our mind and make us sometimes question everything within our way of living. I approach these themes with concepts based on curiosity, experience and observation, merged into a re flection practised from today and yesterday, with a drive to understand, communicate, criticize and activate without a certain answer to be hold.”

Michel Ruths on pietarsaarelainen kuva- ja performanssitaiteilija.

Helinä Hukkataival

“Since 1990 I have worked with live performance and for last fifteen years also interdisciplinary using video, photography and installation. My work – either performance, photo or video - deals mostly with life seen though a woman’s eyes. In spite of their ordinary and everyday premises, the course of actions has an unpredicted, perhaps dreamlike logic and viewers are free to interpretations.I am trying to find the universal level within personal experiences by showing small incidents, subtle shades and relations, which in fluence us even if unnoticed.”