Milla Aska, Saska Ylätalo

Perjantai, elokuu 31, 2018 - 11:00 - Sunnuntai, syyskuu 16, 2018 - 18:00
Project Room
Näyttely

Milla Aska: Levähtänyt

Levähtänyt on joukko teoksia, joka hajaantuu fragmenteiksi kummastelun ja erilaisten tuntujen ympärille. Tässä auki levähtäneessä rykelmässä teokset matkivat toinen toistaan, vihjailevat tai ottavat mallia kuunnellen. Yksittäiset teokset pyrkivät tunnustelemaan maalausta merkintöinä ja muistiinpanoina tai kokemuksina ja arvoituksina. Ne asettuvat hetkiksi: tärkeää tuntuisi olevan ainakin se, miten monin eri tavoin levollisuudelle voi herkistyä.

Milla Aska (s.1993) asuu ja työskentelee Helsingissä. Levähtänyt on hänen kuvataiteen maisterintutkintonsa toinen osa. Tutkinnon ensimmäinen osa oli nähtävillä toukokuussa Kuvan Kevät 2018 -maisterinäyttelyssä. Askan töitä on voinut viime aikoina nähdä myös Galerie Anhavassa Emerging 2018 -näyttelyssä.

www.millaaska.com

Saska Ylätalo: Sopeutumisyrityksiä

Vuosisatojen ajan maalauksen ekologinen lokero oli luoda uskottavia illuusioita kolmiulotteisuudesta kaksiulotteiselle pinnalle. Sitten uusi ylivoimainen kilpailija syrjäytti sen. Oli yritettävä sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Taiteen ”evoluutio” on viime vuosisadan aikana kehittänyt maalaustaiteen pyrkimyksiä täysin uusiin suuntiin. On ollut vaiheita, jolloin syvyysilluusiota on pyritty ehdottomasti monin tavoin välttämään, ja pinnanomaisuutta ja litteyttä korostamaan. 

Luonto on mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta kehittänyt valtavan kirjon erilaisia kuviointeja, jotka parantavat yksilön elinkelpoisuutta. Suojaväritykset suojaavat eliötä sen vihollisilta tai parantavat sen saalistusmahdollisuuksia. Menetelmistä tyypillisimpiä ovat erilaiset yhtenäisen muodon hahmottamista rikkovat kuvioinnit, jotka toimivat pitkälti hahmoteorian periaatteilla, jonkin spesifin objektin jäljittely, yleinen ympäristöön sulautuminen sekä vastavarjostus (eliön alaosa on vaaleampi kuin sen yläosa). Olennaista on olennon kolmiulotteisen massan häivyttäminen, jotta se litistyisi osaksi sitä ympäröivää maisemaa. Tulin ajatelleeksi, että luonto ja maalaustaide joutuvat alun perin päinvastaisissa pyrkimyksissään toimimaan yhteisten visuaalisten periaatteiden puitteissa.

Teoksesta työntyvä muoto on maalauksen pintaa, mutta muuntuu mielessä jotenkin figuurin kaltaiseksi. Teokset ovat avoimia emotionaalisille tulkinnoille. Ambivalentit olotilat, kuten halu astua esiin ja tarve vetäytyä, sulautua ympäristöön ilmenevät muodoissa samanaikaisesti.