Marja-Leena Juntunen

Toimenkuva

Marja-Leena Juntunen toimiii musiikkikasvatuksen professorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmässä.

Esittely

Juntunen (FT, KL, MM) on valmistunut filosofian tohtoriksi (2005)  ja kasvatustieteiden lisensiaatiksi (2000) Oulun yliopistosta ja musiikin maisteriksi (pääaineena musiikkikasvatus) Sibelius-Akatemiasta (1989).

Hän on aiemmin työskennellyt tutkijatohtorina Sibelius-Akatemissa (2010–2014)  ja yliopistolehtorina ja tutkijatohtorina Oulun yliopistossa (1994–2007) ja Helsingin yliopistossa (2006–07)

Ennen akateemista uraa Juntunen työskenteli free-lance Dalcroze kouluttajana, musiikinopettajana yläkoulussa, teorian, säveltapailun, kanteleen ja musiiikin varhaiskasvatuksen opettajana musiiikkikouluissa/-opistoissa sekä eri tehttävissä opettajien täydennyskoulutuksissa.

Hän on toiminut tutkijatehtävissä Opetushallituksessa ja Taiteen Peruopetusliitossa.

Lisäksi hän on toiminut free-lance muusikkona.

Juntusella on kansainvälistä kokemusta opetustehtävistä Yhdysvalloissa (Carnegie Mellon University; Longy School of Music).  Lisäksi hän on tehnyt kutsuttuna lukuisia tutkija- ja/tai opetusvierailuja eri puolellle maaillmaa, kuten Taiwaniiin, Costa Ricaan, Kuubaan, Meksikoon, Etelä-Afrikkaan, Iso-Britanniaan, Ruotsiiin ja Eestiin.

Musiikkikasvatuksen opinnoissaan Juntuneen on erikoistunut musiikkiliikuntaan, musiikin varhaiskasvatukseen sekä suomalaiseen kansanmusiikkiin.

Opetus

Sibelius-Akatemiassa Juntunen opettaa ja ohjaa sekä maisteri- että tohtoritason musiikkikasvatuksen opiskelijoita. Hän on vastuussa maisterivaiheen opettajan pedagogisista ja tutkimusopinnoista.

Hän on opettanut ja koordinoinut suuren määrän erilaisia opintojaksoja (musiikin)opettajankoulutuksissa. Niihin kuuluvat mm. Opettajan pedagogiset opinnot (esim. didaktiikka, instrumenttipedagogiikka, musiikinopetuksen perusteet, musiikkikasvatuksen perusteet, taiteidenvälinen pedagogiikka), tutkimusseminaari, laadulliset tutkimusmenetelmät, musiikkiliikunta, suomalainen kansanmusiikki, pianon vapaa säestys, improvisointi, populaarimusiikin laulu, yhteissoitto.

Juntunen on ollut aktiivisessa roolissa useissa opetussuunnitelmauudistuksissa, sekä perusopetustasolla että korkeakouluopetuksessa. Hän on toiminut muun muassa asiantuntijajäsenenä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (OPH 2014) sekä Opettajan pedagogiset opinnot kokonaisuuuden (SibA 2013) uudistamisessa. 

Tutkimus ja julkaisut

Juntusen musiikkikasvatukseen suuntautuvat tutkimuksen keskeisiä teemoja ovat kehollisuus, yhdenvertaisuus, arviointi, toimijuus ja musiikkikasvatuksen historia, konteksteina koulun musiikinopetus, musiikkioppilaitokset, korkeakouluopetus ja opettajankoulutus.

Juntunen on julkaissut yli sata artikkelia tutkimuslehdissä, kokoomateoksissa ja oppikirjoissa sekä kirjoittanut tai toimittanut neljä kirjaa ja kaksi oppimateriaalikirjaa. Hän on toiminut vierailevana päätoimittajana, toimituskunnan jäsenenä tai review-lukijana lukuisissa lehdissä.
 

Viimeiset kuusi vuotta (2015-2021) Juntunen on toiminut Suomen Akatemian Strategisen neuvoston rahoittamassa ArtsEqual-hankkeessa (www.artsequal.fi), jossa hän toimi Basic Arts Education for All ryhmän johtajana sekä tutkijana Arts@school and Visions tutkimusryhmissä. 

Valikoidut julkaisut

Kirjat

Leskelä-Kärki, M., Juntunen, M.-L. & Kauranen, R. (toim.) Kansallisbiografia II: Lastenkulttuuri. Helsinki: SKS Biografiakeskus. (Sähköinen artikkelikokoelma). https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/10091

Juntunen, M.-L., Aarnio, H.-M. & Perkiö, S. 2015. Ikkunoita Inkerin elämään. Muistoissa musiikkiliikunnan uranuurtaja Inkeri Simola-Isaksson. [Windows into Inkeri´s life. Dedicated to the memory of Inkeri Simola-Isaksson, the pioneer of music and movement.] Sibelius-Akatemian julkaisuja 14. Helsinki: Sibelius Academy.

Juntunen, M.-L., Nikkanen, H. & Westerlund, H. (eds.) 2013. Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä. Jyväskylä: PS-kustannus.

Juntunen, M.-L. 2013. Kaiken lisäksi nainen. Ellen Urhon ammatillinen elämäkerta [Morover a woman. Professional life story of Ellen Urho]. DocMus Research Publications 5. Helsinki: Sibelius Academy.

Juntunen, M.-L., Perkiö, S. & Simola-Isaksson, I. 2010. Musiikkia liikkuen & Musiikkia tanssien –musiikkiliikunnan käsikirjat ja oheismateriaalit (Textbook).

Vertaisarvioidut lehtiiartikkelit ja kirjanluvut

Juntunen, M.-L. & Partti, H. In print. Towards transformative global citizenship through interdisciplinary arts education.International Journal of Education & the Arts 22.

Juntunen, M.-L. In print. Perceiving and responding through movement. In C. R Abril & B. Gault (Eds.) Teaching General Music: Dimensions of Practice. New York, NY: Oxford University Press

Juntunen, M.-L.  In print. Mapping the Dalcroze inspired practices in Finland: Three artist-pedagogues at the Sibelius-Academy in the 20th century.  In J. Habron, J. Laakkonen & S. Odom (eds.) Mapping Dalcroze practice: Historical perspectives on pedagogy, performance and therapy. Boydell. 

Juntunen, M.-L. (2021). Eriarvoistavat mekanismit taiteen perusopetuksessa: synteesi Arts Education for All -ryhmän tutkimuksista. Synteesi 4, 27–39.

Tiippana, K, Ginman, K., Juntunen, M.-L. & Anttila, E. (2021). Perception of social interaction from body motion in 10-year-old children and the potential effect of art-based interventions. Peception 50(1), 215-216. 

Timonen, V., Juntunen, M.-L. & Westerlund, H. (2021). The Politics of Reflexivity in Music Teachers’ Intercultural Dialogue. In Kallio, A., Karlsen, S., Marsh, K., Saether, E., Westerlund, H. (Eds.), The Politics of Diversity in Music Education, 39–52. Online first, DOI: 10.1007/978-3-030-65617-1_4

Juntunen, M.-L. & Partti, H. (2020). Addressing Current Challenges in the Finnish School through Music Education – Perspectives from studies by Heidi Westerlund. Remarks on a visionary’s journey. An anthology celebrating Heidi Westerlund 2020. University of the Arts Helsinki, 133–155.

Juntunen, M.-L. (2020) Ways to enhance embodied learning in Dalcroze-inspired music education. International Journal of Music in Early Childhood 15(1), 39–59. https://doi.org/10.1386/ijmec_00011_1 

Juntunen, M.-L. (2020). Embodied learning through and for collaborative multimodal composing: A case in a Finnish lower secondary music classroom. International Journal of Education & the Arts21(29). http://doi.org/10.26209/ijea21n29

Sutela, K., Juntunen, M.-L., & Ojala, J. (2020). Applying music-and-movement to promote agency development in music education: a case study in a special school. British Journal of Music Education. 37(1), 71-85. Published online 8.7.2019. DOI: https://doi.org/10.1017/S0265051719000184

Juntunen, M.-L. & Kivijärvi, S. (2019). Opetuksen saavutettavuuden edistäminen taiteen perusopetusoppilaitoksissa 2013–2018. Kyselyn raportointia,  Finnish Journal of Music Education 23(2), 70–87.

Björk, C. & Juntunen, M.-L. Knigge, J., Pape, B.  & Malmberg, L-E. (2019). Musikundervisning förverkligas på ojämlika villkor i årskurserna 1–6 i Finlands svenskspråkiga skolor. Finnish Journal of Music Education 23(2), 30–58.

Juntunen, M.-L. (2019). Pupils’ perceptions of added music teaching in a Finnish primary school classroom. Finnish Journal of Music Education 23(2), 8–29.

Björk, C. & Juntunen, M.-L. (2019). Ethical considerations on conducting research about music teaching in primary schools: A virtue ethics approach. European Journal of Philosophy in Arts Education (EJPAE) 4, 2, 63–110. http://www.ejpae.com/index.php/EJPAE/article/view/36/29?fbclid=IwAR0m1_EfJLZAb1jR4VYYU15k__kXl1PwElFtjX_2x1OrDs3hWSgHbS7MX5M

Laes, T., Westerlund, H., Väkevä, L. & Juntunen, M-L. (2018). Suomalaisen musiikkioppilaitosjärjestelmän tehtävä nyky-yhteiskunnassa: Ehdotelma systeemiseksi muutokseksi. [The purpose of the Finnish music school system in the contemporary society: A suggestion for a systemic change.]  Musiikki 48, 2, 5-25.

Juntunen, M.-L. 2018. Using socio-digital technology to enhance participation and creative engagement in a lower secondary music classroom. Nordic Research in Music Education Yearbook 18, 47–74. Available: http://nnmpf.org/sv/year-book/

Juntunen, M,-L. 2017. National Assessment Meets Teacher Autonomy: A Case Study of National Assessment of Learning Outcomes in Music in Finnish Basic Education. Music Education Research19(1), 1–16. Published online 27.7.2015. doi:10.1080/14613808.2015.1077799.

Juntunen, M.-L. & Eisenreich, C. 2017 in print. Assessment in the Dalcroze pedagogy. In T. S. Brophy (ed.) Handbook of Assessment Policy and Practice in Music Education, Volume 2: The United States, Classroom Practice, and Technology. Part 2: The Assessment of Classroom Music Learning. Chapter 23. The Oxford University Press.

Sutela, K., Ojala, J. & Juntunen, M.-L. 2017. Embodiment and ethnographic sensitivity in narrative inquiry. Bulletin for the Council of Research in Music Education.

Sutela, K., Juntunen, M.-L. & Ojala, J. 2016. Inclusive music education: The potential of the Dalcroze approach for students with special educational needs. Approaches: An Interdisciplinary Journal for Music Therapy 8(2), 134–146.

Ferm, C., Johansen, G. & Juntunen, M.-L. 2016. Music teacher educators’ visions of music teacher preparation in Finland, Norway and Sweden. International Journal of Music Education, Research 34(1) 49–63 (published online in 2015). doi:10.1177 /0255761415584300

Juntunen, M.-L. 2016. The Dalcroze Approach: Experiencing and Knowing Music through the Embodied Exploration. In C. R Abril & B. Gault (Eds.) Approaches to Teaching General Music: Methods, Issues, and Viewpoints. New York, NY: Oxford University Press, 141–167.

Westerlund, H. & Juntunen, M.-L. 2016. Music teacher preparation in Finland: Facing plurality of musics and needs. In S. Figueiredo, J. Soares & R. Finck Schambeck (Eds.) The preparation of music teachers: A global perspective. Porto Alegre: ANPPOM – Associação Nacional de Pesquisa e Pós-Graduação em Música. Série Pesquisa em Música no Brasil; v. 5, 195–218.

Juntunen, M.-L. 2015. Pedagoginen kokeilu integroida iPadin käyttö, luova tuottaminen ja keholliset työtavat peruskoulun seitsemännen luokan musiikinopetuksessa. Tapaustutkimus toimijuuden näkökulmasta. [Pedagogical experiment of integrating the use of iPads with creative production and bodily approaches in 7th grade music instruction. A case study from the perspective of agency]. Finnish Journal of Music Education 18(1), 56­–76.

Juntunen, M.-L. 2014. Teacher educators’ visions of ideal teaching practices and pedagogical training within instrumental higher music education. An interview study in Finland. British Journal of Music Education 3 (2), 157–177.

Juntunen, M.-L. 2014. Mestarista opiskelijan ohjaajaksi, tukijaksi ja vierellä kulkijaksi? Kyselytutkimus Sibelius-Akatemian opettajien opetukseen liittyvistä näkemyksistä. [From being a master to being student’s supervisor, supporter and companion. A survey study of teachers’ pedagogical thinking at the Sibelius Academy]. Finnish Journal of Music Education 17(1), 8–28.

Juntunen, M.-L., Karlsen, S., Kuoppamäki, A., Laes, T. & Muhonen, S. 2014.Envisioning imaginary spaces for musicking: Equipping students for leaping into the unexplored. Music Education Research 16(3), 251-266.

Juntunen, M.-L. & Westerlund, H. 2011. The Legacy of music education methods in teacher education: The metanarrative of Dalcroze Eurhythmics as a case. Research Studies in Music Education 33, 47-58.

Juntunen, M.-L. 2011. Liike, rytmi ja musiikki. Jaques-Dalcrozen pedagogista perintöä jäljittämässä. [Movement, rhythm, and music. Tracing the pedagogical heritage of Jaques-Dalcroze]. In E. Anttila (ed.) Taiteen jälki. Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Helsinki: Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 40, 57–73.

Juntunen, M.-L. 2009. Musiikki, liike ja kehollinen kokemus [Music, movement, and bodily experience]. In J. Louhivuori, P. Paananen & L. Väkevä (eds.) Musiikkikasvatus: näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen [Music education: views to education, teaching, and research]. Jyväskylä: Atena, 245-257.

Westerlund, H. & Juntunen, M.-L. 2005. Music and knowledge in bodily experience: Dalcroze’s challenge to David Elliott. In: Elliott D (ed) Praxial music education: Reflections and dialogues. Oxford University Press, Oxford, 112-122.

Juntunen, M.-L. & Hyvönen, L. 2004. Embodiment in musical knowing – How body movement  facilitates learning within Dalcroze Eurhythmics. British Journal of Music Education 21(2), 1-16.

Juntunen, M.-L. 2002. The practical applications of Dalcroze Eurhythmics. Nordic Research in Music Education Yearbook Vol. 6, 75-92.

Juntunen, M.-L. & Westerlund, H. 2001. Digging Dalcroze, or, dissolving the mind-body dualism:  philosophical and practical remarks on the musical body in action. Music Education Research 3(2), 203–214.

Vertaisarvioimattomat artikkelit ja kirjanluvut

Juntunen, M.-L. (2021). Taiteen perusopetusta kaikille. Finnish Journal of Music Education 24, 2, 127–151.

Juntunen, M.-L. Anttila, E. Jaresand, S. Henriksson, M. & Söderblom, E. (2021). Embodied listening and expression. Finnish Journal of Music Education 24, 2, 162–164.

Anttila, E. & Juntunen, M.-L. (2021). Taidekasvatus – eväitä maailman kohtaamiseen. Teoksessa A. Kuhalampi, H. Laakso & E. Hakoköngäs (eds.) Kasvun maisemia. Uusia näköaloja nuorten kanssa työskentelyyn. Luode-hanke. Lahti: LUT Scientific and Expertise Publications Tutkimusraportit – Research Reports 118, 16–17.

Schiavio, A., Nijs, L., van der Schyff, D. & Juntunen, M.-L. (2020). Editorial: Towards a Meaningful Instrumental Music Education. Methods, Perspectives, and Challenges. Frontiers Psychology 11:625994. doi: 10.3389/fpsyg.2020.625994

Juntunen, M.-L. (2019). Dalcroze Eurhythmics – a method, an approach, a pedagogy, or a philosophy? Le Rythme, 49–59. Available: https://dalcrozeusa.org/wp-content/uploads/2019/07/Le-Rythme-2019-Webversion.pdf

Juntunen, M.-L. & Karlsen, S. (2018). Lukijalle / Editorial. Finnish Journal of Music Education 22(2), 4–6.

Juntunen, M.-L. (2018). Promoting accessibility and equality in Finnish Basic Education in the Arts. Finnish Journal of Music Education 21(2), 78–88.

Juntunen, M.-L. (2017). Musiikinopettajaihanteita ennen ja nyt: musiikinopetuksen laaja-alaisesta ammattilaisuudesta kohti yhteiskunnallista vastuullisuutta. Professorin virkaanastujaisesitelmä. Finnish Journal of Music Education 20(1), 128–134.

Väkevä, L, Westerlund, H. & Juntunen, M.-L. 2015. Teacher as ignorant school-master: Some Rancièrian musings on instrumental pedagogy. In J.-O. Gullö & P.-H. Holgersson (Eds.) Knowledge formation in and through music. Festschrift in honor of Cecilia K. Hultberg. KMH, Stockholm, 233–242.

Westerlund, H. & Juntunen, M.-L. 2011. From implicit cultural beliefs to the use of explicit reflective stories: Developing critical narratology in music teacher education. In Musik och Kunskapsbildning. En Festskrift till Bengt Olsson. University of Gothenborg. Källered: Intellecta Infolog AB. 185-192.

Artikkelit oppikirjoissa

Juntunen, M.-L. 2013. Kuuntele, liiku, keksi ja kokeile – improvisointi ja säveltäminen musiikkiliikunnan kontekstissa [Listen, move, invent and try out – improvisation and composing in the context of music and movement]. In J. Ojala & L,0. Väkevä (eds.) Säveltäjäksi kasvattaminen. Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen [Educating composers. Pedagogical viewpoints on creative agency in music]. Helsinki: Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2013:3, 33–51.

Juntunen, M.-L. & Westerlund, H. 2013. Laadukas arviointi osana oppimista ja opetusta.[High quality assessment as part of teaching and learning]. In M.-L. Juntunen, H. Nikkanen & H. Westerlund (Eds.) Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä [Music educator. Towards reflective practice]. Jyväskylä: PS, 71–92.

Westerlund, H. & Juntunen, M.-L. 2013. Johdanto [Introduction]. In M.-L. Juntunen, H. Nikkanen & H. Westerlund (Eds.) Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä [Music educator. Towards reflective practice]. Jyväskylä: PS, 7–17.

Hyry-Beihammer, E.-K., Joukamo-Ampuja, E., Juntunen, M.-L., Kymäläinen, H. & Leppänen, T.. 2013 Instrumenttiopettaja oppilaan kokonaisvaltaisen muusikkouden kehittäjänä [Instrumental teacher as a developer of student’s holistic growth as musician]. In M.-L. Juntunen, H. Nikkanen & H. Westerlund (eds.) Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä [Music educator. Towards reflective practice]. Jyväskylä: PS, 150–182.

Julkaistut kehittävän toiminnan tai tutkimuksen raportit 

Ilmola, L. Rautiainen, Westerlund, H. Lehikoinen, Karttunen, S. Juntunen, M.-L. & Anttila, E. 2021. Artsequal Tasa-arvo taiteen ja taidekasvatuksen palveluiden suuntana [ArtsEqual: equality as the future path for the arts and arts education services (translated]. CERADA. Uniarts Helsinki.https://www.researchgate.net/publication/356731696_ArtsEqual_equality_as_the_future_path_for_the_arts_and_arts_education_services

Juntunen, M.-L. (2021). Mitä uutta musiikin aineenopettajankoulutuksessa? In S. Pekkilä, M. Rastas & E. Laakso (toim.) Mahdolliset maailmat [Possible worlds, in Finnish]. Taideyliopisto, TaiTu-hanke, 184–195. https://taju.uniarts.fi/handle/10024/7269

Juntunen, M.-L., Tuovinen, T. & Sirén, K. 2021. Taiteidenvälinen pedagogiikka —kohti globaalia kansalaisuutta [Integrative arts education pedagogy – towards global citizenship]. In S. Pekkilä, M. Rastas & E. Laakso (toim.) Mahdolliset maailmat [Possible worlds, in Finnish]. Taideyliopisto, TaiTu-hanke, 133–155. https://taju.uniarts.fi/handle/10024/7269

Laitinen, S., Hilmola, A, & Juntunen, M.-L. 2011. Perusopetuksen musiikin, kuvataiteen ja käsityön oppimistulosten arviointi 9. vuosiluokalla [Assessment of the learning outcome in music, visual arts, and craft education in the 9th grade of basic education]. Koulutuksen seurantaraportit 2011:1. Helsinki: Opetushallitus. http://www.oph.fi/julkaisut/2011/perusopetuksen_musiikin_kuvataiteen_ja_kasityon_oppimistulosten_arviointi_9_vuosiluokalla

Laitinen, S., Hilmola, A., Juntunen, M.-L., Palomäki S. & Heikinaro-Johansson, P. 2011. Tiivistelmä ja päätelmiä perusopetuksen musiikin, kuvataiteen, käsityön ja liikunnan oppimistulosten arvioinnista 9. vuosiluokalla. Raportit ja selvitykset 2011:8. Helsinki: Opetushallitus.

Opinnäytteet

Väitöskirja

Juntunen, M.-L. 2004. Embodiment in Dalcroze Eurhythmics. Doctoral thesis. Acta Universitatis Ouluensis. Scientiae Rerun Socialium E73. University of Oulu. Available: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn951-42-7402-4

Lisensiaattityö

Juntunen, M.-L. 1999. Dalcroze-rytmiikka – kehollisuutta korostava ja muusikkoutta kehittävä musiikkikasvatuksen  ähestymistapa. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto. 

Ajankohtaista

Parhaillaan Juntunen johtaa Muutos Musiiikinopetuksessa (MuMu) -tutkimusta (ks. https://www.uniarts.fi/projektit/muutos-musiikinopetuksessa-mumu-hanke-opetussuunnitelman-perusteista-kaytantoon), jossa tarkastellaan musiikin uusien opetussuunitelman perusteiden (OPH 2014, 2017) toteuttamista koulussa ja taiteen perusopetuksessa. Tutkimuksessa on mukana tutkijoita Jyväskylän yliopistosta, Åbo Akademista ja Norden yliopistosta (Norja). Sitä on rahoittanut Kulttuurirahasto.   

Asiantuntijuusalueet

  • higher music education
  • music education
  • Dalcroze pedagogy
  • Phenomenology
  • embodiment

Verkkosivut